Lapland park closes after angry parents demanded refunds  A Lapland theme park that sparked outrage from parents who complained that it looked nothing like the arctic home of Father Christmas has been closed, police said yesterday  The Guardian, Friday 5 December 2008
  
  edellinen   seuraava  
 uusin  Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.  


2008-12-05  perjantai  (908)   Etusivu - Linkistö
 arsedel.fi
 
"PÄÄKIRJOITUS-BLOGI"

2008-12-04 torstai klo 15:33

Keskisuomalainen kusettaa kansalaisia.

Tällainen otsikko on pyörinyt päässä jo useamman päivän, mutta kirjoittamiseen ei ole ollut tilaisuutta eli aikaa.

Kuntien yhdistymissopimuksella pyyhittiin persettä.

Lautakuntapaikat ja niiden johtajuudet pistivät toimeen lainvastaisen päätöksen, tietoisesti.

Kaupungin lakimies ei ole tehtäviensä tasalla.

Näistä asioista pahin on tietenkin se, että Keskisuomalaisen uusi päätoimittaja Mervola jatkaa Laatikaisen alulle panemaa kusetusta. Lehti hurskastelee ja kirjoittaa laittomuudesta näyttävästi vasta sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut, hurskastelua pahimmillaan, Kirjoitetaan ikäänkuin olisi kirjoitettu. vaikkei kirjoitettu silloin kuin olisi pitänyt kirjoittaa. Linkit.

Eilen siis päivää paria sen jälkeen kun laittomuus ja lainvoimaisen sopimuspaperin hylkääminen oli tapahtunut valtuustossa, sitten otsikoidaan ja kirjoitetaan laittomuudesta. Selostetaan kaupunkiliiton lakimiestä, joka yksiselitteisesti selittää, että yhdistymissopimuksella on lainvoima kolme vuotta. Laissa on määritelty poikkeuksia, jotka eivät mitenkään sovellu siihen, että joku lautakunta päätetään jakaa yhdistymissopimuksen vastaisesti.

Todellisuudessa kaupungin johtaja tytär Henna-Riikka Andersson, kok, professori Kimmo Suomi, sdp ja tässä nimeltä mainitsettomat muut saavat lautakunnan puheenjohtajan paikan tämän perseellä pyyhkimisen jälkeen, Mielessä oli kirjoittaa puheenjohtaja Henna-Riikka Andersson (lspp) liittymissopimusta perseellään pyyhkinyt. Ehkä perse-sanoja tuli liikaa.

Kaupungin lakimies selostaa kuinka uudet lautakunnat ovat toimivaltaisia ja niiden tekemät päätökset laillisia. Niinpä, aikoinaan Kirkkonummella valittiin rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi sosionomi. Hallinto-oikeus totesi lopulta vuosien jälkeen, että valinta oli laiton ja tämä sosionomi joutui eroamaan puheenjohtajan paikalta. Tietenkin lautakunnan tekemät päätökset jäivät voimaan. Tämä vain tiedoksi kaupungin lakimiehelle, nimi myöhemmin, ennakkotapauksia siis on, ainakaan lehtitietojen mukaan hän ei ole varoittanut tietoisesta laittomuudesta, lakivirtuoosi hän kyllä on, lue kaupungin vastaus erääseen Kettusen erorahajupakan vaiheeseen,

Tänään sitten Keskisuomalainen kirjoittaa pääkirjoituksessaan että tämä on harmillista, onhan lehti oikeassa, mutta olisi voinut kirjoittaa että tämä on pöyristyttävää ja ällöttävää lain pilkkaamista. ja tietenkin ennen vahingon tapahtumista.

Ketkä tässä nyt ovat olleet asialla. tietenkin kokoomus, sdp ja keskusta, mutta kyllä siellä vasemmiston Yksjärvikin näytti puolustavan päätöstä, siis laittomuutta.

Lauttamusta vedetään kölin alta ja tuskinpa hän enää kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kahden vuoden päästä pääsee, vaikka näin on sovittu.

Nyt on viisi minuuttia linkin lähtemiseen,

Pertti Manninen, Peurungan kylpylän kahvila tänään torstaina 2008-12-04 klo 15:57.

Tietolinkkejä sitten myöhemmin!
--

Henkilöt:

Pekka Mervola, päätoimittaja, Keskisuomalainen
Erkki Laatikainen, ex-päätoimittaja, Keskisuomalainen
Henna-Riikka Andersson, kokoomuksen 1. kauden valtuutettu, Jyväskylä
Kimmo Suomi, sdp:n konkarivaltuutettu, Jyväskylä
Kari Yksjärvi, vasemmiston konkarivaltuutettu, Jyväskylä
Ulla Lauttamus, sdp:n kaupunginvaltuuttetu, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunnan liittymissopimuksen takuunainen, jolle luvattiin kaupungin hallituksen johtajuus kahden vuoden kuluttua
Pekka Kettunen, ex-kaupunginjohtaja, Jyväskylä
Markku Andersson, kaupunginjohtaja, Jyväskylä
Annaliisa Lehtinen, kaupungin lakimies, Jyväskylä


Lue myös!

Kaamea kertomus kusetuksesta: Kettunen kusetti kaupunkia. Kaupunki kusetti Kettusta. Keskisuomalainen kusetti kansaa.

Pääkirjoitus. Kaikki kusetti kaikkia!


KHO päätti 2006, että eroraha oli laiton. Kaupunginvaltuusto päätti, että ei peritä takaisin. KHO päätti tänään, että päätös siitä, että ei peritä takaisin oli laiton. Tässä siis ollaan. Kusessa.

Kettunen kusetti kaupunkia.

Ex-kaupunginjohtaja ja hänen lakimiehensä tekivät ilmeisen tarkoituksella ainakin kaksi sekavaa toisestaan poikkeavaa sopimusta, joita nyt on siis taas ruvettava tutkimaan. Viimeinen on tietenkin voimassa. Tärkeintä oli tehdä juttu niin sekavaksi, ettei sitä pystytä selvittämään nahkurin orsillakaan, oikeasti.

Kaupunki kusetti Kettusta.

Näinkin voi olla, että ajateltiin jollakin tavalla päästävän eroon taakaksi käyneestä helsinkiläistyneestä työnsä laiminlyöjästä. Tarkoitushan saavutettiin, sillä onhan Kettunen ollut pois nurkista jo viisi vuotta ja varmaan pitemmänkin ajan!

Keskisuomalainen kusetti kansaa.

Vastenmielisin piirre on ollut Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen, joka ryhtyi puolustelemaan laittomuuksia. Liike-elämässä annetaan potkuja ja kädenpuristuksia, tietenkin myös julkishallinnossa, mutta siellä on sentään säännöt, että kaiken pitäisi sujua jotenkin säällisesti.

Laatikainen kirjoitti: "Vaihtoehtona oli sivistynyt ero tai kaupunginjohtajan potkaiseminen virastaan äänekkäällä kansalaisia jakavalla maratonriidalla, joka olisi haitannut Jyväskylän myönteistä ja rakentavaa imagoa. Se olisi ollut moukkamaista todella paljon myönteistä aikaansaanutta kaupunginjohtajaa kohtaan. Jyväskylän seudun ja maakunnan yleisen edun mukaista oli ehdottomasti menetellä juuri siten kuin kaupunginhallitus yksissä miehin ja naisin teki. Se ei työntänyt päätään vastuuttomuuden pensaaseen eikä suostumut vuosien pituiseen kaupungin henkiseen halvaantumiseen. Virhe tehtiin varmaan silloin, kun asia ryhdyttiin kaunistelemaan. Kaupunginjohtajan tilaa ei puhuttu halki vaan hyssyteltiin ja pumpulisoitiin. Oltiin korrekteja niin kuin vanhassa seminaariyhteisössä on pöytätavoiksi opetettu." 
Päätoimittaja Erkki Laatikainen. Keskisuomalainen lauantaina 02.04.2005.


Tässä kaikki pähkinänkuoressa. Kettusen vuosikausia jatkunut hyssyttely lehdessä sai kruununsa. Ja taas kohotetaan Jyväskylän imagoa!

Tiistaina 2008-07-01. Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat.

2008/07/01/etusivu.html#kaamea



Lue myös!

Keski-Suomen puhelimen kaappaus.
KSP-kaappaus: Lopullinen päätös Keski-Suomen Puhelin Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa tiistaina 2.6.1998 klo 8.00.
Tulos:
Pienosakkaat hävisivät täpärästi äänestyksen jälkeen!
Valtakirjojen keruuaika loppui kesken!
Keskisuomalainen viivästytti valtakirjojen keruuilmoitusta.
Keskisuomalainen omistus ei ollut enää keskeinen asia, se sivuutettiin olankohautuksella!
Jyväkäs, Pertti Manninen, kesäkuussa 1998

2000/03/02/yhtiokokous


Lue myös!

Kettunen kostaa ja näyttelee tyhmää. (Trial by newspaper)
.

Keskisuomalainen-lehti on julkaissut Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen eroraha-asiassa ainakin kolme kirjoitusta kaupunginhallituksen uuden KHO-valituksen jälkeen. Ensimmäisessä höpistiin professorin, joka ei tuntenut tätä tapausta, arvovallalla höystetty tarina siitä, että olisi menetelty jotenkin virheellisesti kun Pekka Kettusta ei ole kuultu valituksessa, joka koski valtuuston päätöstä, jossa ei ryhdytty rahojen takaisinperimiseen, vaikka KHO oli todennut erorahapäätöksen lainvastaiseksi. Erorahalahjoitus ei kuulunut kaupungin toimialaan eikä toimivaltaan.

Toisessa ja kolmannessa kirjoituksessa haastateltiin "asianomaista" Pekka Kettusta, joka kertoo olleensa tietämätön takaisinperintään liittyvistä kuvioista, koska hän ei nykyisin lue lehtiä, ei katsele televisiota eikä kuuntele radiota. Nämä haastattelut ovat aika hurjia trial by newspaper-haastatteluja.

Ensinnäkin Pekka Kettunen kertoo nykyisen kansanedustajan, kokoomuksen varapuheenjohtajan Henna Virkkusen tekstiviestistä, jonka hän on nähnyt ja jossa kehotetaan maksamaan eroraha, jotta hänestä päästäisiin eroon. Kuvaan tietenkin kuuluu, ettei viestin lähettäjä muista mitään ja viestin vastaanottanut Timo Fredriksonkin kuittaa viestin juoruiluksi.

Henna Virkkusen nimen esille tuominen on Pekka Kettusen suloinen kosto ja varoitus. Tietenkin Kettunen käyttää Keskisuomalaisen suoman huomion hyödykseen. Tässä katkelmia kirjoituksista ...


2008/08/05/etusivu


Lue myös!

Nettisanomat tiistaina 05.04.2005.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa.

Saivarteleva hallinto-oikeus: "Vaihtoehtona oli sivistynyt ero tai kaupunginjohtajan potkaiseminen virastaan äänekkäällä kansalaisia jakavalla maratonriidalla, joka olisi haitannut Jyväskylän myönteistä ja rakentavaa imagoa. Se olisi ollut moukkamaista todella paljon myönteistä aikaansaanutta kaupunginjohtajaa kohtaan. Jyväskylän seudun ja maakunnan yleisen edun mukaista oli ehdottomasti menetellä juuri siten kuin kaupunginhallitus yksissä miehin ja naisin teki. Se ei työntänyt päätään vastuuttomuuden pensaaseen eikä suostumut vuosien pituiseen kaupungin henkiseen halvaantumiseen. Virhe tehtiin varmaan silloin, kun asia ryhdyttiin kaunistelemaan. Kaupunginjohtajan tilaa ei puhuttu halki vaan hyssyteltiin ja pumpulisoitiin. Oltiin korrekteja niin kuin vanhassa seminaariyhteisössä on pöytätavoiksi opetettu."  Päätoimittaja Erkki Laatikainen. Keskisuomalainen lauantaina 02.04.2005.

2005/04/05/etusivu

Itsenäisyyspäivän aattona, ensimmäisinä hetkinä yöllä


USA:n Ulkoministeri Condoleezza Rice puhuu terrorismin vastaisesta sodasta.
BBC World.


USA:n autoteollisuuden johtajat pyytävät rahaa Washingtonista.
BBC World.


Thaimaan kruununprinssi Maha Vajibalongkorn.
BBC World.


Libanonin Keskuspankin johtaja Riad Salemeh. BBC World.


GM-chefen i natt: SÄLJ SAAB FORT. Lena Mellin: 130 000 svenska jobb i fara. Aftonbladet.


Nopea takinkääntö vaalilupauksissa. Mielipide. Jyväskylän kaupunkilehti.


Uutistarjontaan väsähtänyt kissanpentu Rasmus isäntänsä sylissä.


France: plan de relance de 26 milliards. TV5 Monde.


Venäjän pääminiisteri Vladimir Putin kansalaisten kyselytunnilla. BBC World.


One City. Anacostia, Washington DC. Philippa Thomas. BBC World.


One City. Koulutyttö kirjastossa. WORLD. BBC World.


CHAVEZ. BBC World.

Itsenäisyyspäivän aattona, ensimmäisinä hetkinä yöllä.
Kuvat Pertti Manninen perjantaina 2008-12-05 klo 00:12- 01:26. Isonna!


Kuusi vuotta sitten!
 
Uusi tuhat, vanhat kujeet.
Kuva: Pertti Manninen.

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee.

Raportti Itsenäisyyspäivän aattona 2002.  Uusi tuhat, vanhat kujeet.

  
"Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin." Asukkaan uskomus vielä 19.1.2000.
 

Koottuani aikaisemmin kirjoittamani jutut yhteen pötköön, totesin voimattomuuteni. Minun pitäisi hankkia satasivuiset asiakirjat käsiini. Tämä jää myöhemmäksi. Nettisanomien ensimmäisestä numerosta lähtien olen kirjoittanut aavistaen Jyväskylän mafian konnankoukut. Lukija itse voi arvioida keitä tähän joukkoon kuuluu. Tässä tapauksessa kaupungin ylin johto ajaa yksityisen golf-seuran ratahanketta kyseenalaisin keinoin.   
 
"Päätös on osoitus kaupungin kaavoitustoimen ja kaavoituspolitiikan korkeasta tasosta, johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta." Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen uho 15.11.2002.   

 
Sanomalehti Keskisuomalainen osallistuu operaatioon kertomatta siitä olennaista: maanomistajien ryöstöä, pahimmassa tapauksessa korvauksetta! Välillä kirjoitin hiukan leikkisään sävyyn, koska luulin ilman muuta, että Suomessa oikeuslaitos toimii ja noudattaa perustuslain turvaamaa omaisuudensuojaa. Näin ei siis käynyt ja maanomistajilla on enää jäljellä turvautuminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen apuun. Näin siis Jyväskylässä.
  

"Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi." Keskisuomalaisen toteamus 15.11.2002.  
 
Lopuksi haluan muistuttaa, että nettisanomat.com on kertonut myös toisesta tapauksesta:
Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP.n) kaappauksesta, jossa niinikään Jyväskylän kaupunki ja Keskisuomalainen olivat osallisina.

(nettisanomat.com 24.02.2000.)
Pertti Manninen

2002/12/05/etusivu

Suomalainen todellisuus



Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina Kuva

Extra!
Nettisanomien sivu toukokuulta 2000:  Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.


Piispa Wille Riekkisen ja professori Timo Veijolan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: "Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän".

 
Ammattiyhdistysliikkeen alennustila.
PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä sunnuntaikaupan aukioloajoista
... Kuva!




Jalustalta pudonneet: Saddam ja Bush.
Kuva!




Extra!
Nettisanomien sivu marraskuulta 1999: Pankinomistajien tuki.
 
Mm. Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!

Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Pankinjohtaja Pertti Voutilaisen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!  Sivu marraskuulta 1999.



"Entäs se paljon puhuttu yt-ala?" Sarjakuva



Karmeat vuokrankorotukset  Lue!  -  
Vuokrannousu sai itkemään  Lue!  -  

VUOKRANTARKISTUS-
ILMOITUS
& Laskelman pohjana on käytetty korotusprosentit  Lue!  ¨-  

Tuloveroprosentti nousee 19,5:een Laukaassa   Lue!



Uusien lainojen perintäehtoja muutettava  Lue!  -  


Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa (2002)  Lue!


Sanat & Merkitys. Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.  Lue!


Pankkisalaisuuksia jokamiehelle.
Antti-Pekka Pietilän kolumni Jyväskylän kaupunkilehdestä  Lue!


Miten äänestäjien tahto eli vaalitulos voisi näkyä kaupunginhallituspaikkojen jakautumisessa? 
Esimerkkinä Jyväskylän kaupunginhallitus (1.1.2009 lähtien).  Lue!  

Kuva: "Palvelulinja".



"I have  a Dream" Martin Luther King 1963  Lue! 

Barack Obama
ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti  Lue!


Kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson kyynelehtii Barack Obaman puhuessa  Kuva.



Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?  Lue!
 




"Punatukkainen nukke"  Kuva.

 
Sauli Niinistö
oikeudenmukaisuuden asialla. Kontrasti Jyrki Kataiseen ja Matti Vanhaseen dramaattinen  Lue!
  
 
Helsingin Sanomat ja Sanoma Oyj on ahne  Lue!




Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. 
Lue!

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger “nauroi räkäisesti” kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. “Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita  Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Nettisanomat. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
Lue!


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!


Sonera-kirjan 2 lukua Lue!



Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa? Lue! 

Vastuunpakoilija oikeusministeri Tuija Brax  Lue!
 

Jatkoa. Pankkiasiaa Lue!
 

Brax:
Oikeusvaltio voi hyvin. Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Lue!


Ilmoitukset


Arkisto

Opeta lapsi uimaan!

Sananvapaus kauppatavarana


"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

   

Midnight Sun Restaurant 

Patong Kata 
phuket.fi


Ilmoitukset

 Linkistö

Kuvasivu

Suurkuvasivu

Tekstisivu






"Viimeinen ilta". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:13.
 
Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.


Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger “nauroi räkäisesti” kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. “Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita  Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Nettisanomat. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.
 
Tänään sunnuntaina 2008-10-12.


Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!

Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!
 

 
"Sininen hetki".
Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:24.
 

Linkkejä ja kirjoituksia.


Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme?
http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#soitelle

Nato ei tee virhearvioita!
http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyistä
http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Presidenttiehdokas Hautala tiukkana: "Kosovo ei tee tyhjäksi presidentti Ahtisaaren aikaisempia virheitä". Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999.
http://www.nettisanomat.fi/1999/10/28/n9913prespeli2.htm

Ahtisaari politikoi 1: Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!
http://www.nettisanomat.fi/1999/12/09/n9919ahtisaari.htm

Ahtisaari politikoi 2: Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!
http://www.nettisanomat.fi/1999/12/09/n9919ahtisaari.htm

Hannes Kulvikin uraputki: Käräjäsalista Linnan juhliin. Katkelma kirjoituksesta Taloussanomissa 11.12.1999.  “Maanantaina Kulvik astui taas julkisuuteen. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa Kulvik paljasti keskustelleensa presidentti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kauden aikana talouden ja politiikan näköaloista..."
http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920kulvik.htm

Viikon moka: Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti.
http://www.nettisanomat.com/2000/01/06/n0023ahtisaarijeltsin.htm

Ahtisaaren jälkipresidentilliset toimet. Bisquit Ilta-Sanomat torstaina 9.3.2000.
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Ahne Ahtisaari. Muuttuuko kimallus kullaksi?
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Liukas Lipponen. Perustuslaki ei ole minua varten!
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Bisquit Seppo Ahti. Kaksi otetta "Viran puolesta" -pakinasta.
"Ahtisaari on lupautunut kahden pörssiyhtiön, UPM Kymmenen ja Elcotegin hallituksiin."
"UPM Kymmenellä ja Ahtisaarella on yhteistyöhistoriaa yrityksen Indonesian valloitusvuosilta. Ahtisaari myönsi paikallisille napamiehille pari kauppapoliittisesti asemoitua kunniamerkkiä. Pari suomalaista taiteilijaa palautti sen johdosta päikseen omat koristeensa. Valtio selvisi nettotappioitta."
"Elcotec on Suomen piiponlaaksossa syntynyt menestystarina. Johtaja Piippo itse on firman turvallinen nabokovhahmo, joka ajaa yrittäjän asiaa Harrikalla. Piippolan vaari otti Vaappolan piiriin koska herrat ovat kavereita." Bisquit Seppo Ahti. Ilta-Sanomat torstaina 9.3.2000.
http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/ahtisaari.htm

Kansa tuomitsee Ahtisaaren rahankeruun. Kansalaiset eivät hyväksy presidentti Martti Ahtisaaren eräille suuryhtiöille kirjeitse esittämiä rahanpyyntöjä toimistonsa ylläpitämiseksi, avustajien palkkaamiseksi ja matkakulujen kattamiseksi. Ilta-Sanomat aprillipäivänä 1. huhtikuuta 2000.
http://www.nettisanomat.com/2000/04/06/ahtisaari.htm

Mitä Chomsky todella sanoi? Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?  
 "...valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."
 "Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille.  Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta,  että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän väkivaltaa Kosovossa  ja että  Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."
http://www.nettisanomat.com/2000/05/11/chomsky.htm

Vallan väärinkäyttöä. Ahtisaari ja Clinton junailivat ystäviään vapaiksi virkansa viime metreillä tai tunneilla.
http://www.nettisanomat.com/2001/03/15/vallan.htm

Pukki kaalimaanvartijana 2 28.11.2002.
Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta. Ulkopoliittinen Instituutin johtaja: Se oli tärkeä puhe. Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Tiistaina 26.11.2002. Pekka Ervasti.
http://www.nettisanomat.com/2002/11/28/natoasiantuntija.htm

Kommentti: Sokea sokeaa taluttaa.
http://www.nettisanomat.com/2002/11/28/natoasiantuntija.htm

Pukki kaalimaanvartijana 3 28.11.2002. Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.
Bush nostaa Henry Kissingerin, 79, takaisin politiikan parrasvaloihin. Keskisuomalainen, ulkomaat perjantaina 29.11.2002. Washington, STT
http://www.nettisanomat.com/2002/11/28/bushnostaa.htm

Kommentti:  "Vaikeinta hänellä on kai itsensä kanssa".
http://www.nettisanomat.com/2002/11/28/bushnostaa.htm

"Ahtisaaren, Niinistön, Rehnin ja Lipposen valheet peiteltiin. Valehdella saa -  mutta eivät kaikki.
Anneli Jäätteenmäki jäi kiinni valheesta ja pantiin viralta. Moni muukin poliitikko on valehdellut, mutta miksi niistä vaietaan?  Nykyposti 7/2003 heinäkuussa 2003. Mikko Niskasaari.
http://www.nettisanomat.fi/2003/07/10/valehdellasaa.htm

Ahtisaari ei kaipaa todisteita.
http://www.nettisanomat.com/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?
http://www.nettisanomat.fi/2003/09/25/paakirjoitus.htm

"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Fredsförhandlaren på Balkan Bo Pellnäs ger ny bild av upptakten till Natos bombkrig mot Serbien.
USA legitimerade bombkriget mot sebien med falska påståenden om folkfördrivning och folkmord i Kosovo. Denna propaganda borde ha genomskådats. Men så skedde aldrig. I stället visar Sveriges stöd för detta krig att vi inte bryr oss om folkrättens villkor utan bara lutar oss mot de stora EU-ländernas ställningstaganden. Läget i Kosovo i mars år 1999 motiverade inte något krig. Sverige kritiserar Bush och Irakkriget medan Clintons agerande ställs i förmånlig dager. Men båda presidenterna friserade verkligheten i lika stor utsträckning. Det skriver överste Bo Pellnäs, fredsförhandlare på Balkan och OSSE:s representant i Belgrad. Dagens Nyheter. Söndag 8 februari 2004. DN DEBATT.
Foto: Redan året före Natoinsatsen samverkade USA i det fördolda med den kosovoalbanska gerillan. Kosovokrigets effekt blev att Slobodan Milosevic räddades kvar länge tid vid makten. Det skriver Bo Pellnäs som också menar att medierapporteringen om kriget i dag framstår som "närmast genererande för ett antal svenska redaktionschefer". 08.02.2004.
http://www.nettisanomat.fi/2004/03/04/naivtrousa.htm

Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa.
http://www.nettisanomat.com/2004/07/22/upm.htm

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. "Turkin EU-jäsenyyden edut painavampia kuin haasteet". Täysin kritiikitön ja epämääräistä toimikuntaa esittelemätön kirjoitus Helsingin Sanomissa maanantaina 06.09.2004. Kirjoitus julkaistiin pääkirjoitussivun yläosassa vieraskynä-varauksella. Kirjoittajista kerrottiin seuraavasti: "[Martti] Ahtisaari toimii puheenjohtajana ja [Albnert] Rohan esittelijänä Turkin mahdollisen EU-jäsenyyden tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tutkivassa itsenäisessä toimikunnassa." Artikkelista ei kurdi-sanaa löytynyt! Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/09/etusivu.htm
    
Turkiet. "Under Anna Lindhs ledning drev regeringen en konsekvent linje angående Turkiet" "Den 6 oktober ska EU-kommissionen presentera sin rapport om utvecklingen i Turkiet. Det sägs att inte heller i den här rapporten nämns kurder eller det kurdiska språket. Turkiet har sedan staten bildades förnekat kurderna som en folkgrupp. Med minoriteter i Turkiet menar de att det var enbart de enbart de kristna minoriteterna som erkändes i Lausanne 1923.   EU bör tvinga Turkiet att redogöra för landets samtliga minoriteter och hur man tänker garantera deras rättigheter. Om EU ser mellan fingrarna med minoriteters rättigheter i länder som inträder i unionen kommer det senare inte att finnas något medel för att påverka vad som sker i dessa länder. Aftonbladet söndag 05.09.2004 Emine Onatli: Söndagsrösten.
http://www.nettisanomat.com/2004/09/09/etusivu.htm

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Jatkoa. Joitakin enemmän tai vähemmän kriittisiä kirjoituksia. Komissaarit ovat erimielisiä Turkin kelpoisuudesta EU:n jäseneksi - Turkin EU-neuvottelut vaativat rohkeutta unionilta - Turkin jäsenyyttä harkittava tarkoin. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/etusivu.htm
    
Pääkirjoitus: Presidentti Martti Ahtisaari - tupakan vaarattomuutta todistavien asiantuntijoiden seuraaja. Raha kelpaa! Helsingin Sanomien kritiikittömyys hämmästyttää! Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/etusivu.htm

Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.
“Presidentti Martti Ahtisaari ja valtioneuvos Harri Holkeri nimitettiin jonkun tutkijalautakunnan puheenjohtajiksi. Olisi saanut koko lautakunta jäädä nimittämättä. Nyt siellä on puheenjohtajana valtaeliittiin korruptoitunut omaan pussiinsa bisnestä harrastava rahanhimoitsija, jonka tärkein tehtävä on hokea jäävittömyyttään, vaikka raha kilisee toimeksiantajalta omistamalleen firmalle erilaisista konsulttitöistä jatkuvasti.”
http://www.nettisanomat.com/2005/01/13/paakirjoitus.htm

Muualta: www.yle.fi 20.02.2005.
Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä EU:n taistelujoukkojen pitäisi voida toimia ilman YK:lta saatua valtuutusta. "Presidentti Tarja Halonen on vaatinut taistelujoukoille YK:n valtuutusta. Ahtisaaren mielestä taas Suomen rauhanturvalakiin voisi kirjata, että YK:n tai ETYJ:n valtuutus taistelujoukkojen operaatioille on toivottavaa."
http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/etusivu.htm

Kommentti: Tuntien ex-presidentti Martti Ahtisaaren välinpitämättömyyden kaikkia määräyksiä ja toivomuksia kohtaan lausuttu toivomus on samaa luokkaa kuin Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Henry Kissingerille! Pertti Manninen, nettisanomat. P.S. Yritän tarkistaa kuinka armeliaasti media uutisoi Ahtisaaren lausuntoa. Sama. Tulossa.
http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/etusivu.htm

Ex-presidentti Martti Ahtisaari. Kuva maanantaina 15.08.2005 klo 11:54. “Välähdys suomalaisen veteraanipoliitikon eräästä huippuhetkestä: Acehin rauhanneuvottelujen sopimus on juuri allekirjoitettu ja presidentti Martti Ahtisaari antaa luvan lehdistölle tehdä kysmyksiä.”
http://12.fi/2005/08/15/kuvaahtisaari.htm

Pääkirjoitus. Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. Aluksi: Nettisanomat torstaina 2004-07-22. Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa.
Nobelin rauhanpalkinnon ansaitsee eettisesti korkeatasoinen henkilö, niin kuin viime vuosina näyttää käyneen. Limbo lienee USA:n ulkoministeri Henry Kissingerin palkitseminen! Siitä on kyllä vuosia, mutta kyllä se aina painaa mieltä, kun muistelee rauhanpalkinnon saaneita. Perjantaina 2006-12-15. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2006/12/15/kartelli.html



HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä  yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta  puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. 
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton



HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen.

I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato.

En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen.

Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas.

I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato.

Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig.

Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den.

Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin.

I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa.

Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt.

Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera




Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.

Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.

De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.

Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.

Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli  

http://www.nettisanomat.fi/2002/10/24/forstasidan.htm
 

 
"Uskolliset". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:12.


'Tireless and self-effacing' Ahtisaari wins Nobel prize
Martti Ahtisaari, the former president of Finland, yesterday crowned three decades of painstaking mediation in some of the world's most intractable conflicts on four continents by winning the Nobel peace prize.

The 71-year-old former diplomat and UN mediator was praised by Norway's Nobel committee for promoting "fraternity between nations" and for his tireless and self-effacing efforts.

Ahtisaari's achievements range from helping end apartheid South Africa's control of Namibia and steering the country to independence in 1990, to last February's declaration of independence by the former Yugoslav province of Kosovo, whose peace plan and constitution were drafted by the Finn.

In between, Ahtisaari negotiated a rapprochement between the Indonesian authorities and the breakaway region of Aceh, supervised the decommissioning of arms in Northern Ireland, and quietly brought Shia and Sunni factions from Iraq to Finland to bolster the chances of ending sectarian strife.
The Observer panel

Has the Nobel Prize lost its glitter?
Last week's announcements of the Nobel Prize winners generated little excitement and some scorn
Sunder Katwala

No. I doubt anybody who receives the prize would think that. If the rest of us don't read the literature of the winner as readily as we do the Booker, this is probably because they are not easily available in translation. The prizes for economics and science retain immense prestige. 

If the Peace Prize once given to Henry Kissinger suggested that realpolitik can play a part in choosing a winner, then this year's award to Finland's Martti Ahtisaari is both well deserved and intended to play a small role in settling the Kosovo question.

• Sunder Katwala is general secretary of the Fabian Society

 



Extra! Nettisanomien sivu marraskuulta 1999: Pankinomistajien tuki. 
Mm. Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!

Tahallinen hämäys keskustelussa 2:
Pankinjohtaja Pertti Voutilaisen
huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista! Tähän lankaan menivät liian monet, ministeriä myöten! Sivu marraskuulta 1999: 
  
  edellinen   seuraava  
 
Ilmoitukset  -  Linkistö

uusin  Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.  


Jalustalta pudonneet: Saddam ja Bush.
Kuva!


2008-12-01  maanantai  (907)
 Etusivu  - Kuvasivu - Suurkuvasivu - Tekstisivu

"Ammattiyhdistysliikkeen alennustila". PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä
sunnuntaikaupan aukioloajoista
... Kuva!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
"Suomalainen todellisuus. Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina". Kuva eilen sunnuntaina 2008-11-30 klo 17:02.

"Suomalainen todellisuus. Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina". Keski-Suomi. Jyväskylä. Seppälä. City-Market. Kuva sunnuntaina 2008-11-30 klo 17:02 Maaseurakunnan hautausmaan suunnasta. Pertti Manninen.

Extra! Nettisanomien sivu toukokuulta 2000:  Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.
Piispa Wille Riekkisen ja professori Timo Veijolan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: "Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän".
 
"...ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua."
"Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi."
"Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään."
"... millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus."
"Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin..."
"...suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon."
"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"
Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Mielipidekirjoitus toukokuussa 2000. 
Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.
  
Kahvilassa kirjoitettua. Tapahtui perjantaina 2008-11-21. Kauppojen sunnuntaiaukiolo ym. 
--
klo 14.30

"Olen kaupassa töissä,
en ymmärrä kuinka heikko liitto meillä on,
sunnuntaiaukiolo tappaa pienet liikkeet, jo nyt monet olisivat sulkeneet ellei sunnuntaiaukioloja olisi ollut niillä,
minä voisin aivan hyvin käydä kaupassa perjantaina ja lauantaina ja pitää sunnuntain vapaana,

perheiden yhteinen aika vähenee,
nyt ne joutuvat ottamaan posteja ja pian kai kukkakaupoiksikin ja kahviloiksi muuttuvat,

miten sinun vanhempasi?"

"Äiti jäi työttömäksi kuukausi sitten, firma teki konkurssin, hän oli ollut samassa paikassa lähes 40 vuotta, (akateemisesti koulutettu)
no on se Kuokkalassakin, siinäkin talossa on enemmistö maahanmuuttajia,
törmäsin pimeässä makaavaan mieheen, siivooja siivoo raput 5:ltä."

"Ai niitä siivotaankin".

Kahden nuoren miehen keskustelua saunan .lauteilla.
Peurungan saunassa perjantaina 2008-12-21

Pertti Manninen (myöhemmin).

--
Kahvilassa kirjoitettua. Tapahtui torstaina 2008-11-20 tässä ja nyt. Muistoja.
--
2008-11-20 torstai.

Muistoja
Veikko Ahvenainen
Harju ja Pöntinen taas Eskon kahvilassa.

Miehet muistelevat.
Olavi Virran viimeinen keikka oli Kivistön työväentalolla. ääni oli vaatimaton, ei enää jaksanut, kepin avulla käveli, kertoi Pekka V.
Esko Rahkosen viimeinen keikka oli Peurungassa vai pitikö hänen esiintyä siellä,  Savion lavallekin piti tulla, ei tullut.
Rautavaaran kuulin Kivistöllä.
Minä en häntä koskaan tavannut, sanoo toinen.

Paljon nämä miehet ovat suomalaisille merkinneet, kun heitä vieläkin muistellaan.

Yöllä on satanut reilusti lunta, liukasta on ja ikkunaprojekti etenee niin, että sain pokan tuotetuksi kattotelineellä lasittajalle.

Kahvikupillinen teki hyvää kun jalatkin tuntuvat hiukan kosteilta. Lumi on ollut aika märkää.

Joskus nämä tekstit syntyvät vain sen takia, että tämä mini on käytettävissä.
Syvä kuin meri on kuitenkin paljon monelle merkinnyt, myös minulle.

Pertti Manninen torstaina 2008-11-20 klo 10:40.
--

"Ammattiyhdistysliikkeen alennustila". PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä sunnuntaikaupan aukioloajoista päästäkseen ehdokkaaksi SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi. Keskisuomalaisen uutisotsikot rinnakkain tänään torstaina 2008-11-20 klo 08:22. Kuva tärähtänyt järkytyksestä. Pertti Manninen.

"Ammattiyhdistysliikkeen alennustila".
Lyly tai Selin Ihalaisen seuraajaksi & Sunnuntaikaupasta syntymässä sopu. 
Keskisuomalaisen uutisotsikot rinnakkain tänään torstaina 2008-11-20 klo 08:22. Kuva tärähtänyt järkytyksestä. Pertti Manninen.

"Entäs se paljon puhuttu yt-ala?" Sarjakuva
 
Arkistosta: Nettisanomat torstaina 2000-05-18.
Eripainos alkuperäisestä sivusta, jolla kaikki linkit toimivat.
http://www.nettisanomat.com/2000/05/18/ahneustuhoaa.htm


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.



torstaina 18. toukokuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

Viikon kuva:

nettisanomat.com:
haku kaikista aiemmista

etusivu
ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän
toverin kaveri ja piispa
hanami
oma haku!
ilmoitukset
torstaina 18. toukokuuta 2000
"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"



tämä meno joka päivälle?



tämä meno joka päivälle?

kuva: Pertti Manninen, Helsinki toukokuussa 1999.

Piispa Wille Riekkinen ja professori Timo Veijola huolissaan.

ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän


mielipide Helsingin Sanomissa tiistaina 16 toukokuuta 2000.


"...pyrkineet vähä vähältä murtamaan yhteiseen lepopäivään liittyviä inhimillisiä arvoja."

"Ennen pitkää yhteiskunta toimii täysillä läpi viikon. Päädytään non stop -yhteiskuntaan, jossa ei tunneta yhteisiä lepopäiviä, ei mitään vaihteen varjoa."

"Ihmisen luontaiset tarpeet on alistettu tehokkuuden ja talouselämän vaatimuksille. Kuitenkin ihmisen hyvinvointi vaatii hiljaisuutta, joutenoloa ja arkirutiinin katkaisevia juhlia."

"...ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua."


"Ei riitä, että jokainen yksilö ryhmittää aikansa haluamallaan tavalla, vaan tarvitaan myös kaikille yhteistä ajan rytmiä."

"Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin..."


"Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi."


"Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään."

"... millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus."


"...suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon."


He haluavat ottaa kaiken irti myös ajasta, päästä eroon taloudellisesti näennäisen hyödyttömistä juhla- ja lepopäivistä saadakseen näin "varattomat valtaansa rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla."


"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"




tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



yhteisten hetkien puolustus murenemassa?

kuvat: Pertti Manninen, Helsinkija Jyväskylä toukokuussa 1999.

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän.


Wille Riekkinen, Kuopion hiippakunnan piispa.
Timo Veijola, Vanhan testamentin tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.

Helsingin Sanomat, Mielipide, tiistaina 16. toukokuuta 2000.


Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jonka tarkoituksena on lisätä tuntuvasti kauppojen sunnuntaiaukioloa.

Kaupat voisivat esityksen mukaan olla auki sunnuntaisin nykyisten kesäkuukausien ja joulukuun lisäksi myös toukokuussa ja marraskuussa.

Pienet alle neljänsadan neliömetrin myymälät saisivat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden kello 12:sta kello 21:een. Samalla esitetään vapaata sunnuntai aukioloa myös huonekalu- ja autokaupoille sekä partureille ja kampaamoille.

Esitys noudattaa johdonmukaisesti linjaa, jolla maamme viimeaikaiset hallitukset ovat kokoomusministerien aloitteesta pyrkineet vähä vähältä murtamaan yhteiseen lepopäivään liittyviä inhimillisiä arvoja.

Kun kaupan aukiolorajoituksia puretaan, ilmiö laajenee sieltä väistämättä muillekin aloille, kuten lakiesityksen partureita ja kampaamoita koskeva kohta selvästi osoittaa. Ennen pitkää yhteiskunta toimii täysillä läpi viikon. Päädytään non stop -yhteiskuntaan, jossa ei tunneta yhteisiä lepopäiviä, ei mitään vaihteen varjoa.

Uskooko hallitus tosissaan, että tällä tavalla parannetaan suomalaisen yhteiskunnan henkistä hyvinvointia? Yleisesti on tiedossa, että suomalainen yhteiskunta ei voi hyvin. Jo noin puolet työikäisestä väestöstä kärsii ajoittain työuupumuksesta.

Nuoret voivat pahoin, juopottelevat ja kiusaavat toinen toistaan kouluissa. Vanhukset on unohdettu yksinäisyyteen odottamaan kuolemaa ja psykiatristen sairaaloiden potilaita on siirretty sankoin joukoin niin sanottuun avohoitoon katuja mittailemaan.

On käynyt selvääkin selvemmäksi, että kysymys ei ole ensi sijassa yksilön vaan koko yhteiskunnan sairauksista.

Globalisoituneen talouden myötä koko yhteiskunta on radikaalisti vieraantumassa ihmisestä ja ihmisyydestä. Ihmisen luontaiset tarpeet on alistettu tehokkuuden ja talouselämän vaatimuksille. Kuitenkin ihmisen hyvinvointi vaatii hiljaisuutta, joutenoloa ja arkirutiinin katkaisevia juhlia.

Nykyään on olemassa tieteellistä ajan tutkimusta. Senkin perusteella tiedetään, että ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua.

Ei riitä, että jokainen yksilö ryhmittää aikansa haluamallaan tavalla, vaan tarvitaan myös kaikille yhteistä ajan rytmiä. Vasta se mahdollistaa yhteiset juhlat, yhteiset harrastukset, yhteiset tapaamiset ja koko kulttuurin kokemisen yhteisenä asiana.

Suomalainen yhteiskunta ei hyödy edes taloudellisesti vähääkään sunnuntaikaupasta. Rahaa ei tule mistään lisää. Se vain jakautuu eri tavalla.

Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin, ja jäljelle jäävät suuret kauppaketjut mammuttimaisine marketteineen. Lopulta laskun maksaa kuluttaja sekä kohonneina hintoina että yhteisen elämänlaadun olennaisena heikkenemisenä.

Ovatko päättäjät tietoisia, mitä ovat tekemässä horjuttaessaan yhteisen lepopäivän asemaa? Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi.

Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään. Siksi sitä perustellaan 5. Mooseksen kirjassa sanoin: "Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin." Siis myös "sinä itse", työnantaja, olet levon tarpeessa.

On syytä muistaa, että myös ne, jotka tänä päivänä hyötyvät globaalista taloudesta, pääomapiirit ja osakkeenomistajat, kärsivät yksilöinä aivan samoista psyykkisistä ongelmista kuin muukin väestö.

Jo Vanhassa testamentissa on nähty kirkkaasti se, että kaupankäynti sapattina tuhoaa lepopäivän ytimen. Siellä on nähty yhtä kirkkaasti myös se, millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus.

Siksi profeetta Aamos hyökkää aikansa rahamiehiä vastaan, jotka sanovat: "Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot?" (Aam. 8:5).

Aamoksen hyökkäyksen kohteena ovat suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon." He haluavat ottaa kaiken irti myös ajasta, päästä eroon taloudellisesti näennäisen hyödyttömistä juhla- ja lepopäivistä saadakseen näin "varattomat valtaansa rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla."

Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?

Wille Riekkinen, Kuopion hiippakunnan piispa.
Timo Veijola, Vanhan testamentin tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.

Helsingin Sanomat, Mielipide, tiistaina 16. toukokuuta 2000.
Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän.


Lue myös!

Mitä kokoomusrouvilla on raamattua vastaan?
Viikon kommentit, Keski-Suomen viikko, torstaina 18. toukokuuta 2000. Toverin kaveri.



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 



loppuvatko tavarat kaupasta?

kuvat: Pertti Manninen, Helsinkija Jyväskylä toukokuussa 1999.

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 


Keski-Suomen viikon pakinoitsijakin on lukenut raamattua ja piispan ja professorin kirjoitusta.

toverin kaveri ja piispa
aikuisen ahneus veivät kaiken, kuvia: 12.5.1994 Helsingissä (laitapuolen kulkijoita) Tulosvaroituksen jälkeen yhtiön osakkeen arvo on romahtanut lähes puoleen. Evankeliumi Matteuksen mukaan. veivät kaiken, "Elämme Ahneuden kulttuurissa".
jota voitiin kuitata." veivät kaiken, "TAIVAALLISEN RAHAN AUKIO"

"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", Kansa tuomitsee Ahtisaaren rahankeruun. Ahne Ahtisaari
Muuttuuko kimallus kullaksi?
www.
heyidiot.
com
lahjoita ruokaa
torstaina 18. toukokuuta 2000



tämä meno joka päivälle?

kuva: Pertti Manninen, Helsinki toukokuussa 1999.

Piispa Wille Riekkinen ja professori Timo Veijola huolissaan.

ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän

 



yhteisten hetkien puolustus murenemassa?

kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä toukokuussa 1999.

toverin kaveri ja piispa

Keski-Suomen viikon pakinoitsijakin on lukenut raamattua ja piispan ja professorin kirjoitusta.

 



loppuvatko tavarat kaupasta?

kuva: Pertti Manninen, Jyväskylä toukokuussa 1999.




kuva: Pertti Manninen, Helsinki toukokuussa 1999.


viikon kuva:
lätkäfani kerjää huomiota osakseen.

etusivu
kirjoita!
viikon kysymys
viikon kuva
lukijoilta
urheilu
tv ja radio
kulttuuri
musiikki
asunto
ruoka
raha
pääkirjoitus
2. pääkirjoitus
ajatus
säälinkki
lahjoita ruokaa
tietolinkit
ilmoitukset
laukaa
Viikon merkit
nettilinkit
netti
it
hanami
tapaamiset
info

Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen Laukaassa, Jyväskylässä ja Helsingissä.


Arkistosta: Nettisanomat torstaina 2000-05-18.
Eripainos alkuperäisestä sivusta, jolla kaikki linkit toimivat.
http://www.nettisanomat.com/2000/05/18/ahneustuhoaa.htm

 




Karmeat vuokrankorotukset  Lue!  -  Vuokrannousu sai itkemään  Lue!  -  VUOKRANTARKISTUSILMOITUS & Laskelman pohjana on käytetty korotusprosentit  Lue!
    
    
"Myrskyn jälkeen on poutasää". Kuva tänään maanantaina 2008-11-24 klo 12.01.
"Myrskyn jälkeen on poutasää". Kuva tänään maanantaina 2008-11-24 klo 12.01. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Pertti Manninen.


Irak-kirjoituksia ym. arkistosta poimittuna tänään. Lue!

Pääkirjoitus &  Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien karkottamisesta oikeuskanslerin tutkittavaksi. & Nettisanomien Irak-kirjoitukset 1999- 2006.
Oikeuden voitto eli rehellisin kansa. Jan Myrdal. & Valtauksen merkki.
Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003.
USA ja liittolaiset ovat vallanneet Bagdadin eilen 9. huhtikuuta 2003. "Täsmäiskut" jatkuvat.
Är det bara "våra" liv som har något värde? "... Vain "meidänkö" elämällämme on jotain arvoa?" John Pilger. AFTONBLADET
USA:s invasion bör förklaras illegal. USA:n hyökkäys pitää julistaa laittomaksi. DGENS NYHETER
Liittohallituksen täytyy sanoutua irti. DIE WELT
"Bushin akilleenkantapää on talous" DAGENS NYHETER
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. Kuvat. & "Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Leif Salmén. ILTALEHTI
USA lade fram sina bevis.  DAGENS NYHETER. & Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita. HELSINGIN SANOMAT.
Vem ska hänga Bush?  Kuka hirttää Bushin? AFTONBLADET

Irak-kirjoituksia ym. arkistosta poimittuna tänään. Lue!

Haluaisin vuokrata halli tai muuta lämmintä tilaa  -  HUVIPUISTO POWERPARKIN LÄHEISYYDESSÄ VUOKRATAAN IDYLLINEN MUMMONMÖKKI  -  Harkitsetko yrityksen perustamista? Me autamme!  -  Halutaan vuokrata talvilämmin vaatimaton mökki tai omakotitalo  -  Ansaitse rahaa tekemällä töitä kotoa käsin  -  Suoritan kaikenlaisia puuhatöitä, kuten koti, rakennus, auto ja pienet verstastyöt  -  Vuokralle tarjotaan kaksio 55m2 Tampereen Hervannasta vuoden 2009 alusta 2,5-3,5 kk.ksi  -  MYYDÄÄN PIZZERIA KEMISSÄ  -  MYYN YKSIÖN OULUSSA‏  -  Meghnad Desain luento  - Myydään KT 3h+k JOENSUUN KESKUSTA  -  Serra de airesinpaimenkoira  -  Kuusamossa  valaistu latu, joka on maksutta käytössä joka päivä
 

LANDSEER NARTTU- JA UROSPENTUJA 
HALUTAAN VUOKRATA Mökki tai huoneisto mukavuuksin Lapista  -  Tarjoan matematiikan (myös kemia ja fysiikka) tukiopetusta pääkaupunkiseudulla  -   Vapaaehtoiseksi Afrikkaan?  -  Saksanpaimenkoiranpentuja  -  Tietokonehuoltoa Oulaisista  -  Muutot isolla erillisellä umpikorilla olevalla pakettiautolla. Auto Jyväskylässä  -  Ota mukaan vanteilla olevat talvirenkaasi ja vaihdamme ne alle odottaessasi. Helsinki  -  Vuokraa matkailuautosi nelihenkiselle perheelle  -   ELEKTRONINEN HORNET HIRVIELÄINVAROITIN  -  Kanadalainen HOBI HIRVIVAROITIN  -  Ansaitse rahaa tekemällä töitä kotoa käsin  -  MYYDÄÄN OMAKOTITALO ASKOLASSA  -  LANDSEER NARTTU- JA UROSPENTUJA  -  HIUSTENPIDENNYKSET. Tampere.
 
 
Aftonbadet  Publicerad: 2007-01-04
http://www.aftonbladet.se/vss/kultur/story/0,2789,967691,00.html

Vem ska hänga Bush?
 
SLAVOJ ZIZEK ser USA fortsätta i Saddams spår
...

 Vad, exakt, är det som de inte kontrollerar? I essän ”Dictators and Double Standards” (Diktatorer och dubbelmoral), som publicerades i tidskriften Commentary 1979, gjorde Jeanne Kirkpatrick en utförlig distinktion mellan ”auktoritära” och ”totalitära” regimer, en distinktion som skulle rättfärdiga den amerikanska politik som gick ut på att samarbeta med högerdiktatorer medan kommunistiska regimer behandlades mycket hårdare: auktoritära diktatorer är pragmatiska härskare som är upptagna av sin makt och rikedom och likgiltiga inför ideologiska frågor, även om de med läpparna kan bekänna sig till någon stor sak; totalitära ledare däremot är osjälviska fanatiker som tror på sin ideologi och är beredda att sätta allt på spel för de egna idealens skull. Så medan auktoritära härskare går att hantera eftersom de reagerar på materiella och militära hot på ett rationellt och förutsägbart sätt, är totalitära ledare däremot mycket farligare och måste konfronteras direkt.
 
Ironiskt nog fångar denna distinktion på ett perfekt sätt det som gick fel med den amerikanska ockupationen av Irak: Saddam var en korrumperad auktoritär diktator som eftersträvade makt och vägleddes av brutala pragmatiska överväganden (vilket gjorde att han samarbetade med USA genom hela 1980-talet).
...
 Ett av resultaten av den amerikanska interventionen är att en mycket mer kompromisslös ”fundamentalistisk” politisk-ideologisk konstellation har bildats i Irak. Med tanke på att det slutgiltiga resultatet av USA:s ockupation av Irak är att de pro-iranska politiska krafterna har blivit dominerande, har interventionen i praktiken lämnat över Irak till det iranska inflytandet. Man kan föreställa sig hur Bush, om han skulle ställas inför krigsrätt av en stalinistisk domare, omedelbart skulle fördömas som iransk agent. De våldsutbrott som präglar Bushs politik är därför inte exempel på maktutövning, utan snarare på panikåtgärder, irrationella passages à l’acte.
...
Detta är det trick som de som i dag påstår att ”Världen är trots allt bättre utan Saddam!” försöker lura oss med: de glömmer att ta med i redovisningen effekterna av själva den militära interventionen mot Saddam. Ja, världen är bättre utan Saddam - men är den bättre om vi i den sammantagna bilden inkluderar de ideologiska och politiska effekterna av just denna ockupation?
 
USA som världspolis - varför inte? Situationen efter det kalla kriget krävde i praktiken att någon global makt skulle fylla tomrummet. Problemet ligger inte där: minns den vanligt förekommande synen på USA som ett nytt romerskt imperium. Problemet med dagens USA är inte att det är ett nytt globalt imperium, utan att det inte är det, det vill säga att USA, samtidigt som det låtsas vara ett imperium, fortsätter att agera som en nationalstat, som hänsynslöst främjar sina egna intressen. Det är som om rättesnöret bakom USA:s politik på senare år har varit en konstig omvänd version av ekologernas välkända motto: handla globalt, tänk lokalt.
 
Efter 11 september gavs USA ett tillfälle att inse vad för slags värld det är en del av. USA skulle ha kunnat utnyttja detta tillfälle - men det gjorde man inte, i stället valde man att på nytt hävda sitt traditionella ideologiska engagemang:


bort med ansvars- och skuldkänslor för den utfattiga tredje världen, det är vi som är offren nu!


Apropå Haagtribunalen utropade Timothy Garton Ash patetiskt: ”Ingen Führer eller Duce, ingen Pinochet, ingen Idi Amin och ingen Pol Pot ska längre få känna sig säker på att kunna undkomma den folkliga rättvisans ingripande bakom statssuveränitetens palatsgrindar.” Man kan bara notera vad som saknas i denna rad av namn som, förutom det vanliga paret Hitler och Mussolini, innehåller tre diktatorer från tredje världen: var finns åtminstone ett enda namn från något av de sju mäktigaste länderna? Eller, om man ska hålla sig till standardlistan över skurkar, varför säger Ash, Michael Ignatieff med flera, som annars brukar utbrista i patetiska hyllningar till Haagtribunalen, ingenting om idén att lämna över Noriega och Saddam till Haag? Varför Milosevic och inte Noriega? Varför hölls det inte ens någon offentlig rättegång mot Noriega? Var det för att han skulle ha berättat om sitt samarbete med CIA, som inbegrep att USA såg genom fingrarna med hans inblandning i mordet på Omar Torrijos Herrera? På liknande sätt var Saddams regim en avskyvärd auktoritär stat, skyldig till många brott, i första hand mot sin egen befolkning.
 
Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran. Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen - vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush?

Slavoj Zizek

Översättning: Tor Wennerberg

Slavoj Zizek är filosof och psykoanalytiker, verksam vid filosofiska fakulteten i Ljubljana. Hans senaste bok heter The Parallax View (Cambridge: MIT Press, 2006) 


http://www.aftonbladet.se/vss/kultur/story/0,2789,967691,00.html


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07- Vem ska hänga Bush?  "Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran.

Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen – vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush?
Slavoj Zizek.
Torstain 2007-01-04 Aftonbladet R-kioskista klo 15.55. 
Vem ska hänga Bush? 

    
"Valinnan paikka". Tänään torstaina 2008-11-20 klo 09:48. Kuva Pertti Manninen.

"Valinnan paikka". Torstaina 2008-11-20 klo 09:48. Laukaa. Keskusta. Linja-autoasema. Kuva Pertti Manninen.
 


"Valinnan paikka 2 ". Tänään torstaina 2008-11-20 klo 09:50. Kuva Pertti Manninen.

"Valinnan paikka 2". Torstaina 2008-11-20 klo 09:50 Laukaa. Keskusta. Linja-autoasema. Kuva Pertti Manninen.
   

"Luminarut". Tänään torstaina 2008-11-20 klo 11:32. Kuva Pertti Manninen.

"Luminarut".  Torstaina 2008-11-20 klo 11:32. Laukaa. Kuva Pertti Manninen.
   
Sanat & Merkitys
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Nettisanomat 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Nettisanomat 2006/11/11

"Eläväinen Rasmus-kissa, häntä tuli sentään kuvaan". Tänään torstaina 2008-11-20 klo 12.06. Kuva Pertti Manninen.

"Eläväinen Rasmus-kissa, häntä tuli sentään kuvaan".  Torstaina 2008-11-20 klo 12:06. Laukaa. Kuva Pertti Manninen.
   


"Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa"

Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa. Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Torstaina 2008-11-13 klo 13:07.
 

 
"Tuomariston puheenjohtaja Jorma Panula oli perusteluissaan tyylilleen uskollinen: Miksi Nieminen voitti?  - Siksi kun se oli paras.
No voisiko sitä edes vähän avata?  - Musikaalinen ja saatanan selvää meininkiä."
Jyväskylän kitarakilpailun voitti Juuso Nieminen ja tunnelmia kyseli toimittaja Petri Kaukosuo. Keskisuomalainen torstaina 2008-11-06.
  
"Vuosi sitten sunnuntaina 2007-11-18 äidin viimeisen fyysisen lämmön kokien". Kuvasarja

Sateinen aika autio kaupunki odottaa heräämistään. Helsinki. Elielinaukio klo 05.56.
 
Jälkisanat tänään vuosipäivänä tiistaina 2008-11-18.

Viimeiset viikkonsa äitini oli sairaalassa, jossa kävin häntä päivittäin katsomassa. Aina kun kerroin käyneeni ensin SYK:n uimahallissa Etelä-Haagassa, hän sanoi, että hyvä on kun siellä käyt. Niinpä tänään kirjoitan tätä Keski-Suomessa Peurungan uimalan kahviossa raukea olo seuranani uintirupeaman ja saunan jälkeen.

Nyt julkaisemani kuvat on valikoima siitä hetkestä kun kuljin parin kilometrin matkan, korkeintaan, Marian sairaalasta asemalle kulkuneuvoa Kivihakaan etsien. En halunnut ottaa taksia tähän suuntaan, sillä kiirettä ei ollut mihinkään. Viimeinen erikoisbussi lähti nenän edestä ja rautatieasemalla vietin tunnin pari, ehkä. Kaupunkikuva liittyy nyt nopeasti äidinkin historiaan, olihan minun ensimmäinen muistikuvani isästäni rautatien laiturilla kun rattaissa istuen äiti saattoi isää rintamalle loman jälkeen. Ja Hotelli Tornissa äiti ja isä viettivät vuosikymmeniä sitten silloin tällöin iltaa kummitätini, liikenainen, Alman kanssa, joka omisti Elin Eriksson Oy muotiliikkeen Kalevankadulla Tornin vieressä.

Surun suremisen katkaisi vuosi sitten asianajaja, joka kävi minun ja vainajan kimppuun ennen kuin hänet oli hautaan laskettu, joten tämäkin on nyt jonkinlainen surutyön päätös.


Mustikkapiirakan ja kahvin nauttineena 20.10 linkkiin, bussiin, dösään tähdäten Pertti Manninen tiistaina 2008-11-19 klo 19.53.

"Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa"

Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa. Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Torstaina 2008-11-13 klo 13:07.
 
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Laajenna!
 



Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.
ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA? NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.
ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA? ...TUOTA... ÖÖ...
 Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com
&
2003.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.  Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com

2008 mm. Nokia Siemens karsii Suomesta 750 työpaikkaa.
Yt-neuvottelut alkavat 24. marraskuuta. "Tänään ilmoitetut sopeuttamissuunnitelmat ovat vaikeita, mutta välttämättömiä toimia saavuttaaksemme säästötavoitteet ja varmistaaksemme, että olemme pitkällä aikavälillä kilpailukykyinen yritys, joka voi investoida tulevaisuuteen, sanoo Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa." Tiistai 2008-11-11 taloussanomat.fi

2000. Lue myös! Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.
Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com

Puolustuksen puheenvuoro. "Tytäryhtiö- eli TY-taloutta ei pidä sekoittaa YT- eli yhteistyöneuvottelutalouteen, joka on toinen suomalaisen elinkeinoelämän valtatrendeistä. Nykyään ei ole työnantajaakaan kohtaan tahdikasta sanoa olevan lomautettu tai saaneensa potkut. Huomaavaisempaa on kertoa olevansa YT-alalla." Ilta-Sanomat. 06.11.2003. Bisquit. SEPPO AHTI. Torstai 2003-10-02  nettisanomat.com


Eripainos. Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000



Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.




Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?


Obama: Suomi Natoon? (Etusivu).
Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4)

“Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Barbara Barret ei koskaan unohda hetkeä, kun hän istui Barack Obaman ja tämän vetämän ulkoasiain valiokunnan Pohjois-Euroopan asioista vastaavan jaoksen kuultavana Washingtonissa. Kun Barrett nimitettiin Suomeen suurlähettilääksi alkuvuodesta, hän joutui normaalikäytännön mukaisesti valiokunnan haastatteluun. Tuolloin senaatin ulkoasiainvaliokuntaa johti tuleva varapresidentti Joe Biden ja sen Pohjois-Euroopan asioita puolestaan senaattori Barack Obama.

- Hän halusi tietää mielipiteeni siitä, mitkä asiat ovat mielestäni tärkeitä asioita uudessa asemamaassani. Ja yksi hänen kysymyksistään oli se, liittyykö Suomi Natoon.
- Vastasin hänelle, että suomalaiset päättävät asiasta itse, Barbara Barret muistelee tapaamistaan valiokunnan jäsenten ja sen puheenjohtajan senaattori Obaman kanssa.”
Obama: Suomi Natoon?  Ilta-Sanomat. USA:n vaalit. Rita Tainio. Torstaina 2008-11-06. Ilta-Sanomien  vastaava päätoimittaja on Tapio Sadeoja ja päätoimittaja Reijo Ruokanen.

Arkistosta:

Nettisanomat 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.

11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.




"This note was a promise that all men, yes black men as well as white men, would be guaranteed the inalienable rights of life, liberty, and the pursuit of happiness."
 "I have  a Dream" Martin Luther King 1963.
 
Obama ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti.


"Obama Valkoisessa talossa". BBC:n leikkisä grafiikka  yön tunnelmissa. Kuva Pertti Manninen keskiviikkona 2008-11-05.


"Kansalaisoikeusaktivisti Jesse Jackson kyynelehtii Barack Obaman puhuessa". Kuva Pertti Manninen BBC:n lähetyksestä keskiviikkona 2008-11-05.


Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa?
Tässä vain kysymys. Pudottuaan eduskunnasta entinen ministeri ja kansanedustaja Jouni Backman sai suojatyöpaikan juuri täältä Tietoenatorista jonkinlaisena yhteiskuntasuhteiden johtajana valtioon ja kuntiin päin. Tuntuisi, siis tuntuisi, siltä, että tämä sotku: yli kahdensadan äänestäjän epäonnistuminen äänensä antamisessa tässä sähköisessä äänestyskokeilussa, on tapahtunut juuri hänen osastonsa vastuulla. Lisää skandaalista ihan varmasti. Pertti Manninen keskiviikkona 2008-10-29. Tulossa!

guardian.co.uk, Tuesday October 28 2008

79th Anniversary of the Wall Street Crash
Gallery (12 pictures)
This week marks the 79th anniversary of Black Monday and Tuesday - October 28 and 29, 1929 - when the Wall Street Crash gathered pace
 
The Great Depression compared with today (8 pictures)
With the current financial and economic crisis in the United States, many people are asking whether this is history repeating itself

Archive: Financial meltdowns of the past (10 pictures)
Many commentators have drawn parallels between today's market turmoil and the Wall Street crash of 1929. But every financial crisis has its own special characteristics. Here we publish original reports from the Guardian archive about financial meltdowns of the past to see if history can provide any guide to what may lie ahead

Sanat & Merkitys
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Nettisanomat 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Nettisanomat 2006/11/11

Sanat & Merkitys
30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa

Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen


 N:o 798. Lauantai 2008-05-10


"Väitepäätös". 05.05.2008.

"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti [email protected]

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: [email protected]
To: [email protected]
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja Pekka xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24

N:o 798. Lauantai 2008-05-10

Etusivu tiistaina 19. heinäkuuta 2005.

Oikeusjuttu - Painajainen.
19.07.2005.
Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.  Linkit dokumentteihin. Nettisanomat 17.05.2001 alkaen.
19.07.2005.

Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.

Ikikertut syksyllä.  Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen.
Lue myös!
Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. Nettisanomat.com 04.09.2003.

Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla.
Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Seuraavan muistion laadin 24.03.2001 ja 27.03.2001 oikeudenkäyntiä varten,  silloin kun kaikki oli vielä muistissa. Ulosottovalitus käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa ilman suullista käsittelyä. Päätöksen tästä teki käräjätuomari Matti Kuuliala yhtenä perustelunaan se, ettei valittajalle tulisi lisää oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen avustava ulosottomies Raino Rinteen  paikkansapitämätön kirjallinen lausunto sai suhteettoman painoarvon. Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja ristiriitaisesti. Hovioikeus ei myöskään välittänyt enää mitään siitä perusteesta, jolla vanhuksen etuoikeutettu vaatimus hylättiin. Näin ollen ulosoton operaatio vaatimusten hylkäämisestä osoittautui tarkkaan laskelmoiduksi tempuksi. Pertti Manninen. 24.06.2004.

19.07.2005.


Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

 

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!



Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12. 



BONNE ANNEE 2008

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin loputtua, klo 00.05 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2008-01-01 klo 01.05.

Onnellista vuotta 2008!


"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Nettisanomat. Perjantai 2008-12-05 - N:o 908 -  "PÄÄKIRJOITUS-BLOGI" Keskisuomalainen kusettaa kansalaisia.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com  - Sivut 2008-12-05 ja 2008-12-13 - nettiin 2008-12-13, linkkejä 2008-12-13.
2008/12/05 - Nettisanomat - "PÄÄKIRJOITUS-BLOGI"  Keskisuomalainen kusettaa kansalaisia. Pekka Mervola, päätoimittaja, Keskisuomalainen Erkki Laatikainen, ex-päätoimittaja, Keskisuomalainen Henna-Riikka Andersson, kokoomuksen 1. kauden valtuutettu, Jyväskylä Kimmo Suomi, sdp:n konkarivaltuutettu, Jyväskylä Kari Yksjärvi, vasemmiston konkarivaltuutettu, Jyväskylä
Ulla Lauttamus, sdp:n kaupunginvaltuuttetu, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunnan liittymissopimuksen takuunainen, jolle luvattiin kaupungin hallituksen johtajuus kahden vuoden kuluttua Pekka Kettunen, ex-kaupunginjohtaja, Jyväskylä Markku Andersson, kaupunginjohtaja, Henna Virkkunen, Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Jyväskylä Timo Fredriksson, kaupunginhallituksen jäsen, Jyväskylä Annaliisa Lehtinen, kaupungin lakimies, Jyväskylä
´- Itsenäisyyspäivän aattona, ensimmäisinä hetkinä yöllä kuvia - "Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina". Kuva - Ammattiyhdistysliikkeen alennustila, Ann Selin, PAM - "Heikko liitto". mielipide - Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Wille Riekkinen, Timo Veijola, Helsingin Sanomat, Mielipide, tiistaina 16. toukokuuta 2000. - Pankinomistajien tuki. Extra. Sivu vuodelta 1999. - Kuva Myrskyn jälkeen ... - Presidentti George Bush-nukke poltetaan mi ehityksen jatkamista vastustavassa mielenosoituksessa samalla jalustalla, josta presidentti Saddam Hussein-patsas revittiin alas USA:n joukkojen hyökättyä Bagdadiin viisi ja puoli vuotta sitten. Vem ska hänga Bush?  Kuka hirttää Bushin? AFTONBLADET Karmeat vuokrankorotukset  Lue!  -  Vuokrannousu sai itkemään  Lue! -   VUOKRANTARKISTUSILMOITUS & Laskelman pohjana on käytetty korotusprosentit  Lue!  ¨-  Tuloveroprosentti nousee 19,5:een Laukaassa   Lue! Uusien lainojen perintäehtoja muutettava  Lue!  -  Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa /2002)  Lue! Sanat & Merkitys.  Tuija Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.   Ammattiyhdistysliikkeen alennustila. PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä sunnuntaikaupan aukioloajoista päästäkseen ehdokkaaksi SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi. Lue!  Kuvat. Valinnan paikka 1 ja 2, Eläväinen Rasmus-kissa, Luminarut  - Vuosi sitten sunnuntaina 2007-11-18 äidin viimeisen fyysisen lämmön kokien. Kuvat.  -  Kuva. Varis koivunlatvassa - Kuva. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. - Jälkisanat Pertti Manninen - Nokia Siemens. YT-neuvottelut alkavat. - Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski 2000. - "ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA?" - Sarjakuva Moe työvoimatoimistossa. - Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä? - Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4) - Barbara Barret, Barack Obama, Joe Biden - Obama ensimmäinen afroameri Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa? -  Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. - Tuuli käy heidän ylitseen ... -  Nettisanomat Perjantai 05.12.2008 - etusivu -  kuva - kuvat - pertti manninen  - Luettelo. - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat


Sivun alkuun!

 
   

 

2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Kuvaviikko-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2014-06-25.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)