edellinen  seuraava


edellinen 
seuraava

Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Hattu vaarassa! 1.4
Lue!

Carola Teir-Lehtinen lähti ajoissa! Lue!

... tiistaina tikut vuoltiin ...
Tiistai 2009-04-07 (N:o 962) Etusivu

Fortum puolessa tunnissa eli "Katso miten piiri pyörii". Lue!
Pääministeri Matti Vanhasen kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. 2006 ja nyt. Lue!
Ahneet ja röyhkeät. Kaikki Fortumin psykopaatit erotettava. Kirjoitus Rikkaita ja köyhiä vuodelta 2006 pätee yhä! Lue!

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
S.Gustafsson
B. Obama
S. Oksanen

Haku arkistosta

nettisanomat
1999 alkaen
 
Tiistaina 2009-04-07 klo 14:33. Piiri pieni pyöri. Uralin pihlaja, pitkästä aikaa Tapio Rautavaara Harju ja Pöntisessä, siis Eskon kahvilassa, jossa kuva tulee ilman kaapelia. Kauas kulki tieni, jäi hän jota rakastan, syksyn punaiset marjat, on sydän onneton. Ja sitten tähän piiriin jonka otsikon sain juuri kirjoitettua. Kenties tuuli kerran lauhemmin, missä pihlaja kukkii armaan nähdä saan. Niin, Fortum. Lilius sai lähteä ja kenen toimesta, suurimmalta saman hallituksen toimesta joka on siunannut nämä ökykannustimet. Siis pukit kaalimaan vartijoina, taitaa siellä olla joukossa yksi kuttukin. Siis piiri pieni pyörii. Ällöttävin on tietenkin uusi hallituksen puheenjohtaja Lehti, joka oli ryöstämässä ja pilkkomassa aikoinaan valtion omaisuutta, Valtion tietokonekeskusta, jonka nämä veijarit poliitikkojen avustuksella muuttivat Tietoenaattoriksi ja saneerasivat väkeä pihalle minkä kerkisivät. Ällöttävyys tulee siitä Kaikki alkoi siitä kun lopputilin sain sitten täyden lastin hain pullo kiersi, ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vain juhlat alkaa Irwin.   

Niin tämä Lehti Tietoenaattorin entinen pomo kertoo kristillisistä arvoistaan jossain artikkelissa joka silmiini sattui aikaisemmin. Tällainen mies on siis sitten erottanut Liliuksen tämän lymyilijä Häkämiehen toiveiden mukaan. Ja kuka tilalle Kuula, joka on ollut jopa kauemmin kuin Lilius tällä ryöstöretkellä, saalis euroissa on tietenkin pienempi kuin toimitusjohtajan, mutta kyllä se varmaan kymmenen miljoonaa ylimääräistä kannustuslisää on ollut, siis euroa. Moraali siinähän oli kysymyksessä ja etiikka kun tässä näitä joku vuosi sitten yritettiin kohtuullistaa, jonka sitten presidentti Halonen lausunnollaan esti. Eeva ja Olavi Virta juuri loppui.

Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii







Kuvat: Pertti Manninen,
nettisanomat.com/2005/03/29/pressosanoma.html
Kävelisit nopsempaan
etanalle sanoo turska







Kuvat: Pertti Manninen,
nettisanomat.com/2005/03/29/pressosanoma.html

Niin Carola Teir-Lehtinen, joka lähti lätkimään ehkä vuosi sitten.
Tiedotusjohtajan palkkasi Lilius ja tämä ruotsinkielinen Fortum-keskitys, tästä ei ole paljon kirjoitettu. Sai tämä viestintäjohtajakin ehkä kymmenen miljoonaa ekstraa, oli siinä viestimistä monopolialalla.
Joskus joku kaikki penkoo kun ne ovat kuitenkin olleet julkisia nämä päätökset. Kerran luin että jonain vuonna jaettiin 350:lle avainhenkilölle 400 miljoonaa, en tiedä oliko markkoja vai euroja, mutta ainakin yksi ministerin mies, Mönkäreen tai Luhtasen, on edelleen jäänyt tarkistamatta, oli edunsaajien joukossa. Niin ja saihan näitä kannustimia aikoinaan jo potkut saaneetkin tai siirretyt johtajat.

Löytyykö jostain resurssia selvittää mitä siellä oikein tapahtui, missä on Fortumkirjan kirjoittaja? Sonerakirja on Nettisanomissa heti sen ilmestyttyä julkaistu ja on vieläkin vaan luettavissa. Linkki. Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli jo yleisönosastossa kysymys mitä nämä löperöiden ohjelmien hyväksyjät ovat saaneet, niin hallituksen jäsenet kuin ministerit, siis vasta kysymys, ja virkamiehet esim. Erkki Virtanen ja Tapio. Kysyä voi onko Sdp jotakin saanut kun mitään ei haluta selvittää ja presidenttikin on ollut hädässä pelastamassa, ettei asioita selvitetä. Suomi on korruptoitumaton maa, näinkö on? Onko nämä sonerat ja fortumit vain löperyyksiä, ainakin rakennusliikkeiden rahavirtoja ja Kehittyvää Suomea pitäisi paremmin selvittää. Mikä oli Sipoon maakaappauksen todellinen tausta? Tässä pääministeri ja Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen olivat vetureita. Silmät mua katsoo niin ja meille loisti valot Moskovan, tähän Harju ja Pöntinen päättyy. Valot sammuu kaupungin. sanoit hiljaa näkemiin, lyhdyn alla erottiin. Niin Lilius joutui Siperiaan tai ainakin Moskovaan hoitamaan tätä kahden miljardin euron kuplaa, toivottavasti ei nyt sentään kuplaksi puhkea. Kerran iltaa tummuvaa, en voi sua odottaa. Klo on nyt 16:01, oikeasti, tässä alussa oli kesäaika. Ainakin nämä kannusti.

Kirjoitettu
Eskon kahvilassa Laukaassa musiikkitoivomusten soidessa Harju ja Pöntinen-kanavalla tiistaina 2009-04-07 klo 15:33 alkaen. Pertti Manninen. Kuvat: "Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii" ja "Kävelisit nopsempaan, etanalle sanoo turska" elokuvasta Liisa Ihmemaassa. Henkilöt: Tapio Rautavaara, Mikael Lilius, Matti Lehti, Antti Hammarberg, Jyri Häkämies, Tapio Kuula. Tarja Halonen, Olavi Virta, Carola Teir-Lehtinen, Sinikka Mönkäre, Leena Luhtanen, Erkki Virtanen, Markku Tapio, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi ja Hannes Manninen. Kuvitellut henkilöt: Eeva ja Liisa. Firmat: Fortum, VTKK (Valtion tietokonekeskus), Tieto-Enator, Sonera ja Suomen valtio. Puolueet: Sdp, kokoomus ja keskusta. Paikat: Ural, Espoo, Sipoo, Siperia ja Moskova. Kirjat: Sonerakirja ja Fortumkirja (tekeillä jossakin). Lehdet: Ilta-Sanomat ja Nettisanomat.



News World news Italy Italy earthquake death toll rises above 200 as rescuers brave aftershocks Hopes fade of finding more survivors of Italy's worst earthquake in almost 30 years John Hooper in L'Aquila, Tom Kington in Rome, Peter Walker and Esther Addley guardian.co.uk, Tuesday 7 April 2009 12.46


News World news Torture CIA medics joined in Guantánamo torture sessions, says Red Cross Leaked ICRC report claims medical staff monitored terror suspects during waterboarding Mark Tran guardian.co.uk, Tuesday 7 April 2009 17.59 BST


News UK news G20 police assault on Ian Tomlinson G20 protests death Ian Tomlinson death: Guardian video reveals police attack on man who died at G20 protest • G20 protest footage shows Ian Tomlinson thrown to ground by riot officer • Guardian to hand dossier including video showing police assault to IPCC Paul Lewis guardian.co.uk, Tuesday 7 April 2009 21.46 BST


News Media Newspapers Police apologise for obstructing photographers at G20 protest Press photographers forced away from clashes outside the Bank of England during G20 protest by police citing Public Order Act Mark Sweney guardian.co.uk, Wednesday 8 April 2009 17.13 BST


Culture Books Libraries New digital library to display world on a website Multimillion-dollar project will carry thousands of cultural treasures Lizzy Davies in Paris The Guardian, Thursday 9 April 2009
http://www.guardian.co.uk/books/2009/apr/09/world-digital-library



"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Kylpylä-hotelli Peurunka. Puoti. Maanantai 2009-04-06 klo klo 13:47. Laajenna!
Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!


Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähellä 7. päivää huhtikuussa).

2000 Kansa tuomitsee Ahtisaaren rahankeruun. Kansalaiset eivät hyväksy presidentti Martti Ahtisaaren eräille suuryhtiöille kirjeitse esittämiä rahanpyyntöjä toimistonsa ylläpitämiseksi, avustajien palkkaamiseksi ja matkakulujen kattamiseksi. Ennen Ahtisaari tuomitsi optiot öykkärimäisinä. Elcoteqin miljoonaoptioihin yhtiön hallituksen jäsenenä mahdollisesti kiinni pääsevä presidentti Martti Ahtisaari vastusti johtajaoptioita aiemmin jyrkästi. "Esittäisin elämisen tavan ohjeeksi sen, että ahneus rajoitettaisiin sopivaisuuden puitteisiin." (Martti Ahtisaari 1998). "yritysjohtajia, jotka järjestävät toisilleen optiovoittoja". (1997 Merita Pankki peruutti optiojärjestelynsä, jota Ahtisaarikin arvosteli.) "Voitot tarvitaan velkojen hoitoon, ei tällaiseen öykkärimäisyyteen." (Martti Ahtisaari marraskuu 1994). Muut lehdet: Ilta-Sanomat aprillipäivänä 1. huhtikuuta 2000. nettisanomat.com/2000/04/06/ahtisaari.htm

2001 Soneran portaat. Kuvannut Pertti Manninen portaiden juurella. Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti. Soneras aktie-försäljning. 26.9- 12.10.1999. Toinen myynti. ... Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa.Soneran osake romahti jo alle antihinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa? Ja minne se loppuu? Lue lehti joka torstai! Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? 07.10.99. "Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennai-suuksiin." "Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin." "Nihkeä Niinistö" Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.1999. Kansallisvarallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?" Lukijalta "Jokaisella etusivulla voisi olla linkkilista "ROISTO-GALLERIA", josta pääsisi kaikkiin Nettisanomien historian aikana julkaistuihin paljastusartikkeleihin."
nettisanomat.com/2001/04/05/etusivu.htm

2002 "Suuri lehtiuudistus" Pääkirjoitus. Ihmiselämässä on monta vaihetta, monta kertaa on aloitettava alusta, monta kertaa on todettava voimien loppuminen ja monta kertaa on saanut voimansa takaisin. Ei aina, mutt' ken on saanut olkoon siitä kiitollinen. Nettisanomat.com uudistuu ja muuttuu yhä enemmän tekijänsä näköiseksi. Aineisto vuodesta 1999 lähtien on vuosittain oman näköisensä ja linkit vanhaan vievät myös vanhaan, kuitenkin vain ulkonäköön. Tuloksena on räiskyvä sivujen kirjo, jonka ei kannata antaa häiritä. Olihan mahdollisuus piipahtaa siinäkin vaiheessa. Olen löytänyt muuttojeni jäljiltä erilaista materiaalia, vanhoja kuvia ja kirjoituksia. Osa näyttää kadonneen lopullisesti, tällä hetkellä, mutta järjestän mitä jäljellä on myös lehteen. Uusia sivuja ei ole nyt syntynyt viikoittain, mutta lehden uuden perusrakenteen valmistuttua teen niitäkin. Lisäksi aiheosastot ovat vielä satunnaisia ja puutteellisia. Kaiken aineiston löytää varmimmin perinteisellä etsi arkistosta-haulla. Pysy mukana vauhdissa! (Toivomus oikeastaan itselle). 4. huhtikuuta 2002 Pertti Manninen
nettisanomat.com/2002/04/04/suurilehtiuud.htm

2003 Yomin menestys on osakkeenomistajien etu. Matti Mattheiszen, toimitusjohtaja Elisa Communications Oyj, Helsinki. Keskisuomalainen 10.04.2003. Huomaa myös: Professori Jarmo Leppiniemen Ilta-sanomissa julkaistun kolumnin jälkeen ehti tapahtua paljon: Ensin Keskisuomalainen haukkui professorin lyttyyn. Sitten lehti julkaisi päivää ennen Yomin yhtiökokousta asiallisen kirjoituksen siitä, mitä epäillään tapahtuneen. Kokouksen tuloksen lehti julkaisi asianmukaisesti: Yomiin haetaan erityistilintarkastusta. Keskisuomalainen 28.03.2003. Tiistaina aprillipäivänä 01.04.2003 yhtiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Poranen ennustaa hallituksen vastustavan erityistilintarkastuksen suorittamista. Sitten päätoimittaja Erkki Laatikainen puolustelee toimintaa kolumnissaan Media on aina ollut riippuvainen ympäristöstään, Keskisuomalainen 05.04.2003. Samana päivänä lehti julkaisee talousosastollaan kirjoituksen Elisan Yomi-aikeita arvaillaan. Helsinkiläisten pankkiiriliikkeiden analyytikot näkevät, että isoveli kiusaa Jyväskylän Yomia. Keskisuomalainen 05.04.2003. Jatkuu... Hiukan historiaa: Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP:n) kaappaus. Nettisanomat.com 24.02.2000. nettisanomat.com/2003/04/10/yomi.htm

Sailaksen työryhmän jäsen professori Jaakko Pehkonen: "Opiskelu on valinta, onko joku pakottanut teidät tänne?" Neljä lehteä kirjoitti Jyväskylässä järjestetystä mielenosoituksesta. Sailas ajoi opiskelijat kadulle. Opiskelijat tyrmäsivät Sailaksen ehdotuksen. Sailaan kaunis maailma ei houkuta opiskelijoita. Pehkonen ja aamukahvi. nettisanomat.com/2003/04/10/sailas.htm

2004 Kiirastorstaina 08.04.2004. "Toimillaan Elisa on saanut aikaan tilanteen, ettei takavuosina tehtyjen Elisan ja Yomin välisten liiketoimien Yomille aiheuttamia vahinkoja pystytä koskaan selvittämään, hän ryöpytti.” Keski-Suomen Puhelimen, Yomin kaappaus vihdoinkin ohi. Yhtiö sulautetaan Elisaan ja niin pienosakkaiden vaatimukset erikoistilintarkastuksesta hautautuvat lopullisesti Länsi-Suomen lääninhallituksen suosiollisella pitkittämisavulla! Pertti Manninen. 29.03.2004 maanantai. Sitä saa, mitä tilaa. "Luotiin luottamusta." Jarmo Leppiniemi. Ilta-Sanomat.30.03.2004 tiistai. Elisa nielaisee Yomin. - Hyvästi Jyväskylän Yomi! - Hallitukselle kunnon sunnuntaikorvaukset. - Odotettu tarjous, mutta ajankohta yllätti. Keskisuomalainen. Keijo Lehto, Lauri Martinmäki. 05.04.2004 maanantai. Kysymys on muustakin kuin rahasta. "Arvelin edellisessä kolumnissani Elisa-ryhmässä vallitsevan uuden kulttuurin. Niin sopuisa oli Yomin yhtiökokous. Ymmärrys lisääntyi kokouksen jälkeen. Elisa ja Tapiola olivat hiljaisuudessa liittoutuneet ja päättäneet, että Yomin (Keski-Suomen puhelimen) itsenäinen taival loppuu." Ilta-Sanomat. Jarmo Leppiniemi. http://www.nettisanomat.com/2004/04/08/yomi.htm

2005 Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa. Saivarteleva hallinto-oikeus: "Vaihtoehtona oli sivistynyt ero tai kaupunginjohtajan potkaiseminen virastaan äänekkäällä kansalaisia jakavalla maratonriidalla, joka olisi haitannut Jyväskylän myönteistä ja rakentavaa imagoa. Se olisi ollut moukkamaista todella paljon myönteistä aikaansaanutta kaupunginjohtajaa kohtaan. Jyväskylän seudun ja maakunnan yleisen edun mukaista oli ehdottomasti menetellä juuri siten kuin kaupunginhallitus yksissä miehin ja naisin teki. Se ei työntänyt päätään vastuuttomuuden pensaaseen eikä suostumut vuosien pituiseen kaupungin henkiseen halvaantumiseen. Virhe tehtiin varmaan silloin, kun asia ryhdyttiin kaunistelemaan. Kaupunginjohtajan tilaa ei puhuttu halki vaan hyssyteltiin ja pumpulisoitiin. Oltiin korrekteja niin kuin vanhassa seminaariyhteisössä on pöytätavoiksi opetettu." Päätoimittaja Erkki Laatikainen. nettisanomat.com/2005/04/05/etusivu.htm

2006 Ilta-Sanomat ja ... kuluttajansuoja ... hautarauha ... yksilön tiedonsuoja ... Pääkirjoitus. Saako lehti kirjoittaa puuta heinää siihen kenenkään puuttumatta? Mitä tehdä kun otsikko ei vastaa alkuunkaan tekstiä? Saako rahat takaisin kaupasta vai julkaisijalta? Räikeä otsikointi erään perinnön tiimoilta. Tekstistä ei käy mitenkään ilmi otsikon väitteet! Ilta-Sanomat räväytti viikonvaihteen numerossaan lauantaina 08.04.2006 väittämällä erään jättiperinnön saajan kadottaneen perintönsä etusivullaan: "IS-erikoisraportti. Sivut 8-11. Näin ... kadotti Speden jättiperinnön" ja perinnön haihtuneen sisäsivullaan "Perintö haihtui ilmaan". Lehti kertoo tekstin olevan peräisin viiden (5:n) hengen IS-työryhmältä, johon kuuluivat Sakari Nupponen, Timo Paunonen, Rita Tainola, Mika Mölsä ja Tuomas Näveri. Lehden päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä. Lehteä julkaisee Ilta-Sanomat Oy. Näiden otsikoiden jälkeen sitten kerrotaan perinnön saajan myyneen asunnot ja osakkeet. Nyt hän on myymässä luksustaloakin. Hän on myynyt osuutensa helsinkiläisissä ravintolayhtiöissäkin ja orimattilalaisessa hevostilassa jne jne. Mitään tietoa siitä, missä rahat nyt ovat ei kerrota. Mutta kyllä ne kadonneet ja haihtuneet varmasti ovat arvelee työryhmä, koska näin kirjoittaa! Sitten perinnön saajan "väitetään menettäneen varojaan Espanjaan tehdyissä kiinteistösijoituksissa. Siitä ei ole toistaiseksi esitetty mitään näyttöä." Aivan oikein: toistaiseksi! Mutta kyllä kai nekin rahat ovat haihtuneet ja kadonneet, koska työryhmä tällaisenkin lauseen katsoo julkaisukelpoiseksi! Ja sitten loppuaan kohti teksti saavuttaa kliimaksinsa: "Osa rahoista näyttää kuitenkin uponneen suomalaisiin rakennushankkeisiin, joihin hän on mennyt pitkän linjan talousrikollisen kanssa." Siis "näyttää uponneen"! Aivan oikein: näyttää uponneen! Joku tai mahdollisesti kaikki työryhmän jäsenet ovat siis jopa meedioita! Ilta-Sanomat voisi perustaa Meedio-osaston, johon etusivulla sitten viitataan. Samalla tavalla kun aikoinaan etusivulla oli iloinen uutinen: "Paranin syövästä. Viihde sivu nn". P.S. Mitä tehdä kun otsikko ei vastaa alkuunkaan tekstiä? Saako rahat takaisin kaupasta vai julkaisijalta? Lue lisää! Tulossa! nettisanomat.com/2006/04/10/etusivu.htm

2007 Pääkirjoitus. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Laukaan kunnanhallitus hyväksyi eduskuntavaalien jälkeen maanantaina 2007-04-02 maakaupan, jolla käytännössä ostaja Laukaan Peurunkagolf Oy saa ilmaiseksi nykyisin vuokraamansa 67 hehtaarin maa-alueen Peurunka-järvien (Iso ja Pieni) rannoilta. Kaupan valmistelun aikana esitettiin aluksi hinnaksi 250 000 euroa, mutta neuvottelujen aikana (?) keksittiin hilata kauppahintaa ylöspäin 330 000 euroon ja lisättiin kaupan ehtoihin lause:"Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2." Julkisuuteen on paljastettu tämän lauseen tarkoittavan sitä, että rakennusoikeutta ei rajoiteta mitenkään lukumääräisesti. Näin ollen mahdollistuu esim. kolmen (3) 100 m2:n suuruisen omakotitalon rakentaminen. Asiantuntijan mukaan Peurunka-järven rantaan rakentamisen mahdollistava kyseisen rakennusoikeuden suuruinen tontti maksaa nykyisen hintatason mukaan 100 000 euroa. Tässä esimerkissä, yhtiö saisi myymällä tontit 300 000 euroa, jolloin yhtiölle kunnalle maksettavaksi jäisi 30 000 euroa 67 hehtaarin peltomaa-järvenranta-alueesta. Laskelma muuttuu vielä hurjemmaksi, jos saatu rakennusoikeus jaettaisiinkin neljään osaan, 75 m2 kullekin. Saman asiantuntijan mukaan tällaistenkin tonttien hinta Peurungan rannalta liikkuisi ainakin hintaluokassa 75 000 - 85 000 euroa, jopa nämäkin 100 000 eurossa. Hintahaarukan hintojen mukaan rakennusoikeuden arvo olisi 300 000 - 340 000 euroa. Tämän ylemmän hinnan toteutuessa osakeyhtiö, Laukaan Peurunkagolf Oy, saisi ilmaiseksi 67 hehtaarin maa-alueen muutaman kilometrin päästä Laukaan keskustasta järvien rannoilta ja hiukan lisäksi vielä selvää rahaa. Tätä maakauppaa ovat kunnan puolelta olleet edistämässä niin kunnanjohtaja Esko Koliseva kuin kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen. He molemmat ovat myös Laukaan Peurunkagolf Oy:n osakkaita. Kuinka paljon he ovat kauppaan osallistuneet valmistelussa ja olleet siis jäävejä asiasta päättämään ja esittelemään on syytä selvittää. Ainakin kunnanjohtajan päätösesityksen perusteluissa kunnanhallitukselle on omituinen kohta: "Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon." Kyseinen lause on sinänsä totta. Mutta jos sillä perustellaan kaupan edullisuutta kunnalle se asettuu omituiseen valoon. Siinä unohdetaan, että vuonna 2036 kunta omistaisi kyseisen 67 hehtaarin maa-alueen täydellisesti ilman mitään vuokrasopimusrasitetta, ja voisi käyttää aluetta oman sen hetkisen tarpeensa mukaan. Yhdeksi lauseeksi kiteytettynä kunnanjohtajan esityksessä myynnin perusteluksi esitetään: "Myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna." On hupaisaa tai oikeastaan aika surullista lukea tällaista perustelua kunnanhallituksen jäsenille esitettynä ja "unohtaa" laskelmasta se, että pääoma (67:n hehtaarin järvenrantatila) jää kunnan omistukseen tarkastellun 30 vuoden aikajakson jälkeen! Kuntalaisten oikeus saada tietää ja toiminnan avoimuus on menestyvän kunnan elinehto. Näin ollen tämä maakauppa on syytä selvittää perinpohjin. Mainittakoon, että tammikuussa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta hylkäsi kaupan numeroin 7-2 kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen ennen lautakunnan kokousta suorittamasta painostuksesta huolimatta. Kokoukseen myyntiä puoltavan esityksen oli tehnyt kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala. Liitteenä joitakin tähän hätään löytynyttä asiaan liittyviä kirjoituksia Laukaa-Konnevesi-paikallislehdestä ja asiaa koskeva pykälä Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjasta sekä asiaa koskeva Kunnanhallitukselle tehty esitys, jonka Kunnanhallitus on nyt hyväksynyt äänin 6-4-1. Torstai 2007-04-05. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. nettisanomat.com/2007/04/05/etusivu.html#laukaan

2008 Vallassa eltaantunut eliitti. Arkistolöytö. Vuosi sitten. Keskisuomalainen sunnuntaina 2007-04-29. Vierailija Anna-Kaisa Hermunen. "Kun katsoo Matti Vanhasen uutta hallitusta, sopimatonta käytöstä pääministeriä myöten löytyy kovin monelta ministeriltä." "Hän on Vanhasen tapaan tukeva tekstiviestivaltiomies." "Sitten on tämä samanlaisesta ikiaikaisesta naisen puutteesta kärsivä puolivillaiselta korttihailta näyttävä Ilkka Kanerva. Kansainvälisellä tasolla vallan miehet ovat rapautuneet naisjuttujensa kanssa. Esimerkkinä Maailmanpankin johtaja, joka järjesti naisystävälleen tuhdin palkankorotuksen. Kanerva on järjestänyt naisilleen aivan muuta kuin palkkaa, "aineellista miesenergiaa" on virrannut viljalti vuosikymmenien aikana. Hän on Vanhasen tapaan tukeva tekstiviestivaltiomies. Osoittaa suurta harkintakyvyn puutetta, että käyttää luottamustehtävää hyväkseen vongatessaan itseään huomattavasti nuorempaa naista. Edellisen kerran viime keväänä kirjoittaessani Kanervasta hän reagoi erittäin voimakkaasti jopa sähähtäen Helsingissä WSOY:n tilaisuudessa.
Totesin mielessäni kyynisesti, että tikka osui. Tunnen Kanervan yli 30 vuoden takaa ja mies puurtaa "samojen harrastusten parissa". Keskisuomalainen sunnuntaina 2007-04-29. Vierailija Anna-Kaisa Hermunen. nettisanomat.com/2008/04/07/etusivu.htm

Mikä on median osuus? Ketju jatkuu: Jäätteenmäki - Sipoo - Kanerva - Vanhanen. Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen.
Jäätteenmäki. Median ajojahti, lähinnä SanomaWSOY:n Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien sekä Almamedian Iltalehden oli poliittinen ja se käytti häikäilemättä hyväkseen pääministeri Anneli Jäätteenmäen hapuilun. Kaikki keinot olivat sallittuja: väärennettiin puolueiden kannatusgallup (lähinnä selostus ja julkaistiin salassapidettäväksi määrättyjä asiakirjoja, syyllistyttiin siis itse jopa rikokseen! Linkit:
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni! HS-GALLUP VALEHTELEE! ”Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.” SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! ”Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suuri journalisti-palkinto 2003. Torstaina 11.03.2004. Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat. Toimittajan oma kertomus kokonaisuudessaan pääministeri Anneli Jäätteenmäen jahdista MTV3:n palkintojenjako-ohjelmassa.
Sipoo. Median, Helsingin Sanomien ohje asian ratkaisevalle korkeimmalle hallinto-oikeudelle (KHO:lle) ennen ratkaisua. Linkki: Helsingin Sanomat on Myllyniemen selvityksen jälkeisenä päivänä perjantaina 2006-12-01 kirjoittanut pääkirjoituksensa Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu ensimmäisessä kappaleessa: "Myllyniemi rajasi alueen sen kokoiseksi, että osaliitokselle on kestävät asialliset ja oikeudelliset perusteet." Niinpä. Trial by newspaper -menettelyä pahimmillaan. Lehdellä on tietenkin oikeus uskoa ja uskotella näin, mutta onko "osaliitoksella" oikeudelliset perusteet, se jää nähtäväksi. Ja siitä ei päätä Helsingin Sanomat eikä päätoimittaja Janne Virkkunen, joka on jotenkin häärännyt asian taustalla.
Kanerva. Median osuus oli vain hiukan löylyä lisäävä, eihän näin herkullista aihetta voinut jättää käsittelemättä. Asiat menivät omalla painollaan ulkoministeri Ilkka Kanervan ja aluksi häntä tukeneiden valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja pääministeri Matti Vanhasen jaellessa aluksi naurussasuin tukeaan Kanervalle. Tämä vain pahensi asiaa ja lieneekö ollut tarkoituskin. Juttu oli levikin kannalta myös vaaraton toisin kuin Jäätteenmäen tapauksessa. Linkit: Matti ja Ilkka "täältä aikuisuuteen". Bisquit tänään! Matit antoivat synninpäästön Ilkalle! Muut lehdet. Keskisuomalainen lauantai 2008-03-15. Päätoimittaja Erkki Laatikainen. Kauniiden tapojen romuttamo.
Vanhanen. ”He tekevät sen itse” luki Apu-lehden kannessa ja kansikuvana oli pääministeri ja pääministerin uusi morsian. Vanhasen lähtölaskenta alkoi jo silloin kun hän vaalivoiton huumassa teki tutkintapyynnön ex-morsiamestaan ja tämän kustantajasta. Ei mene kauaa kun meillä on käsillä tapaus Kanerva2. Vai meneekö? Linkit. Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen. Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö. Muunneltu kuva. Nettisanomat. Pitkä-Matti haastoi ex-morsiamensa käräjille: Nyt minulle riittää! Nyt saat kunnon selkäsaunan! Kuvat tv:stä sunnuntaina 2007-09-30. Pertti Manninen. Keskisuomalainen torstaina 2008-03-06. Pääkirjoitus. Pääministeri murentaa arvostustaan.
Lopuksi: Ihan tyhmät tekevät sen itse, ei siinä paljon median myötävaikutusta tarvita paitsi silloin kun todella haluttiin nujertaa Irak-intoilijan, Paavo Lipposen, kaatanut naispääministeri! Taisi silloinkin olla kyllä kysymys myös vedonlyönnistä, että onnistuu? Nettisanomat. Pertti Manninen. nettisanomat.com/2008/04/07/etusivu.htm#mika








edellinen 
seuraava

Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Hattu vaarassa! 1.4
Lue!

Fortumin Carola Teir-Lehtinen lähti ajoissa miljoonine euroineen. Lue!

... makkarat tehtiin ...
Maanantai 2009-04-06 (N:o 961) Etusivu

Pääministeri Matti Vanhasen kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. 2006 ja nyt. Lue!
Ahneet ja röyhkeät. Fortumin psykopaatit erotettava. Kirjoitus Rikkaita ja köyhiä vuodelta 2006 pätee yhä! Lue!

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
S.Gustafsson

Barack Obama

Sofi Oksanen

 
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Kylpylä-hotelli Peurunka. Puoti. Maanantai 2009-04-06 klo klo 13:47. Laajenna!
Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!

Nettisanomat. Maanantai 2009-04-06. Pääkirjoitus.

Pääministerin kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta.

Pääministeri Matti Vanhanen joutuu aina silloin tällöin vastaamaan myös muistakin asioista kuin naisjutuistaan, vaikka ne tietenkin suurinta muelenkiintoa saavatkin. Poliittisia asioita ei käsitellä oikeudessa, mutta lehdistön ja median edessä joutuu vastaamaan, jos toimittaja jaksaa kovistella. Näin kävi presidentinvaalitentissä 2006, kun toimittaja Juho-Pekka Rantala otti esille Pääministerin Suomenmaassa 1985 julkaistun kirjoituksen, jossa kovin sanoin tuomittiin virolaisten vapautuspyrkimykset. (Suomalaisten käyttämä nimitys eestiläisistä). Katkelma tentistä:

Rantala
Paria vanhaa kirjoitusta 80 luvulta matti vanhaselta ee neuvostoliiton ajoilta kirjoitatte mm. tässä Suomenmaan artikkelissa vuodelta 85 arvostelette jyrkästi suomessa järjestettyä mielenosoitusta jossa vaadittiin viron, liettuan ja latvian vapaustaistelulle ja vapaudelle tukea se oli teistä provokaatio ja te jopa kiittelette tässä vielä että että että suomen linja on niin hyvä koska me emme lausu mielipiteitämme meihin ystävällisessä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista oletteko te yhä samaa mieltä esimerkiksi näistä asioista
Vanhanen
Ei olen muuttanut kantani tuo on nuorena kirjoitettu päin vastoin suomi tuolloin oli puolueeton maa ja me emme ottaneet maiden sisäisiin asioihin kantaa mut nykyään meidän pitää ottaa öö varsinkin ihmisoikeuksiin” Lue enemmän!

Nyt maaliskuussa 2009 kirjailija Sofi Oksanenkin on huomannut kirjoituksen ja toi esille Matti Vanhasen senaikaiset mielipiteet. Nyt kolmea vuotta myöhemmin, pääministeri ei enää muistanut koko kirjoitusta vastatessaan toimittajien kysymyksiin asiasta. Dokumenttina MTV3:n teksti-tv-uutinen:

"Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.
Palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen ihmettelee suomalaispoliitikkojen karua suhtautumista Viron vapautusliikkeeseen 80-luvun loppupuolella. Hän vaatii avointa keskustelua suomettumisen ajasta. Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin erityisesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit viittaamalla vuonna 85 julkaistuun kolumniin.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentointiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja."
MTV3. Teksti-tv tiistaina 2009-03-17 klo 23:11.” Kuvat!

Taitavien poliitikkojen repertuaariin kuuluu sopiva valehteleminen ja muistamattomuus, niin kuin nyt paraillaan käytävässä Fortum-sotkussa. Aika on kuitenkin muuttunut, kun netissä on kohta kaikki ja aina löytyy joku joka jaksaa kaivella asioita. Niin kuin nyt Nettisanomat hiukan. Johtopäätökset jääköön lukijalle ja tietenkin valtamedialle, joka valitsee, mistä kirjoitetaan. Joku aika sitten kuitenkin jo Nettisanomienkin sivuilla kävi eri kävijä melkein minuutin välein kuukausitilastosta laskettuna puhumattakaan vakikävijöistä.

Pääministerin kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2009-03-06 klo 21:06.

P.S.
Ihan oikeasti: Automaattisen tekstintarkistuksen jälkeenkin juttuun oli jäänyt sana: päämonsteri, jonka onneksi, vai oliko se nyt onni, inhimillinen silmä havaitsi! Sama.


Linkit:
Lue enemmän!
Kuvat!
Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Meren perheen pakohetki Suomessa 1939. Lue!
Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Lue!
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue!

Pääkirjoitus. Turhan tylyä. Lue!
MIG koululaisen kuvittelemin värein. Kuva!

Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!


News World news Human trafficking Iraqi babies for sale: people trafficking crisis grows as gangs exploit poor families and corrupt system • At least 150 children a year sold for £200 to £4,000 • Some bartered youngsters become sex abuse victims Afif Sarhan in Baghdad The Guardian, Monday 6 April 2009






Nettisanomat sunnuntaina 2009-04-05. Arkistosta löytyi hetki sitten ennen 2006 presidentinvaalien toista kierrosta kirjoitettu pääkirjoitus: Anneli Jäätteenmäki - presidentin tekijä!  Erkki Liikanen - presidentin tuhooja!  Sauli Niinistö - Tobinin veron ja siitä puhuvien vähättelijä!  Gallupit - mielipiteenmuodostajia vai mielipiteestä kertovia? Siinä on myös Fortumia koskeva osa:

"Kallis toi myös esille Halosen härskin puuttumisen Fortumin optiosotkuun. Halonen nimittäin antoi lausunnon, että oikeusvaltiossa sopimuksista pitää pitää kiinni, mutta sitähän juuri eduskunnan valiokunta tutki. Tällä lausunnollaan tutkiminen tyrehtyi ja näin entiset sdp-ministerit Erkki Tuomioja, Antti Kalliomäki ja Sinikka Mönkäre saivat vastuuvapauden holtittomuuksistaan.

Mönkäre jopa palkittiin Raha-automaattiyhdistyksen johtajan paikalla ja sai tähän merkittävään työpaikkaan ei siis edes virkapaikkaan vapautuksen eduskunnasta. Äänestäjien halveksimista sekin." Pertti Manninen.
nettisanomat.com/2006/01/20/etusivu.htm#paakirjoitus


News World news Nuclear weapons Barack Obama launches doctrine for nuclear-free world US president pledges to convene global summit for eventual elimination of nuclear weapons as he condemns Pyongyang launch Staff and agencies in Prague guardian.co.uk, Sunday 5 April 2009 10.35 BST


Nettisanomat lauantaina 2009-04-04 ... liemi latkittiin ... N:o 959



Pääkirjoitus. Suomi 2006. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?" nettisanomat.com/2006/10/09/etusivu.html#tulen
… ”Onko lumppuja, luita tai pulloja? Pannaanpa tuulemaan. Tarjotaanko 76? Tarjotaanko 1776? Mietittekö, mitä teen täällä. Tulin hakemaan poikaani. Hyvästelin molemmat. Missä poikani muuten on? Neiti, voitteko nousta, että näen poikani. - Teet siis läksyjä koulussa. - Hei ukko! Oppilaat haluaisivat varmaan kuulla suunnitelmistanne. Sanoitte sen jo. Täällä vain puhutaan. Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä? Pysähtykää ja näyttäkää avioliittolupanne." ...

Alkupuolen repliikkejä, joku välistä pois jääden, elokuvasta Hevosen sulat. USA 1932. Groucho Marx rehtorina esittelee ohjelmansa lukukauden avajaisissa. Lisää!




Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.


Uusin lehti

Hattu vaarassa!
Lue!

Eilen:
Miss Universe's fun day out - at Guantánamo Bay
Linkki!

torstaina tupaan kannettiin ...
Torstai 2009-04-02 (N:o 958) Etusivu

Ahneet ja röyhkeät. Fortumin psykopaatit erotettava presidentin suojeluksesta huolimatta! Teir-Lehtinen lähti ajoissa miljoonat eurot taskussaan. Kirjoitus Rikkaita ja köyhiä vuodelta 2006 pätee yhä! Lue!
"Tässä teemoja ja henkilöitä sille, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja miksi empaattisuus on heitetty romukoppaan kaikessa toiminnassa. Ryöstämisen ja oman edun kulttuuri on lyönyt läpi koko yhteiskunnan." Lue!

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson

Sofi Oksanen

 
"Kesäterassi". Kuva Jyväskylässä aprillipäivänä 2009 klo 18:08 viimeisten lumien sulaessa.
"Kesäterassi". Kuvasarja Kylässä Jyväskylässä tulossa! Kuva Pertti Manninen keskiviikkona 2009-04-01 klo 18:07. Jyväskylä. Kauppakatu. O'Malley's

News World news G20 G20 declares door shut on tax havens OECD publishing list of member countries that do not comply with its rules Nicholas Watt, Larry Elliott, Julian Borger and Ian Black guardian.co.uk, Thursday 2 April 2009 18.37 BST


Comment is free G20: The communiqué's silence is deafening The G20 has not produced anything like the response needed to pull the world economy out of an unprecedented mess Jayati Ghosh guardian.co.uk, Thursday 2 April 2009 19.40 BST


Comment is free Cif America Old man Nato At the age of 60, the organisation designed to protect both Europe and democracy is no longer the best for either job David Hearst guardian.co.uk, Friday 3 April 2009 16.03 BST


Comment is free Cif America Will Afghanistan be Nato's downfall? On its 60th birthday, Nato faces a crisis. If Europe does not invest in the war effort, the transatlantic alliance will cease to matter David Paul Kuhn guardian.co.uk, Friday 3 April 2009 18.00 BST


News World news Israel Israeli papers brush women out of cabinet Rachel Shabi in Tel Aviv The Guardian, Saturday 4 April 2009




Arkistosta: Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05.


Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05
Optioner i Fortum värda en halv miljard - Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Aftonbladet Ekonomi & E24.se. Läs! -Lue!    Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!

Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05.

"Lihapatojen äärellä". Kuva: Pertti Manninen.

Pääkirjoitus
Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti.

Fortumin optiot ovat monella tapaa häikäilemättömät. Talousasiantuntijat ovat moneen kertaan selittäneet, että osakkeiden arvonnousu on johtunut muustakin kuin toimitusjohtaja Mikael Liliuksen tai esim. tiedotusjohtaja Carola Teir-Lehtisen pätevyydestä.

Aikamme häikäilemätöntä ahneutta kuvastaa se, että nämä valtion omaisuuden erityiset jakajat jaksavat puolustaa optioittensa oikeutusta. Kun asiaa yritettiin tutkia ja mahdollisesti kohtuullistaakin, niin tasavallan presidentti Tarja Halonen tuli hätiin ja pysäytti Eduskunnan selvityksen.

Hän menetteli samalla tavalla kuin aikanaan presidentti Mauno Koivisto, kun tämä kutsui oikeuslaitoksen syyttäjät koolle ja antoi "ukaasinsa" talousrikosten syyttämiskynnyksen korkealle nostamiseksi. Hän pelasti silloin ainakin vävypoikansa nimeltään Jari Komulainen ja tietenkin monet sdp:n edustajat Rakennusosakeyhtiö Hakan johdossa. Tällä kertaa presidentti Tarja Halonen pelasti puoluetoverinsa, ministerit maan hallituksessa ja virkamiehet, jotka olivat löperön optio-ohjelman neuvotelleet.

Tähän väliin joitakin katkelmia vuosi sitten julkaistusta pääkirjoituksesta:

"Pääkirjoitus keskiviikkona 28. syyskuuta 2005. Pertti Manninen. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. (http://www.nettisanomat.com/2005/09/28/optiotjahuomio.htm).
 
Ajankohta:
Helsingin Sanomat saa tietenkin valita mistä kirjoittaa, mutta on lukijoiden halveksimista jättää kirjoittamatta varallisuusveron poistosta ja kiinnittää kaikki huomio Fortumin optioihin.

Psykopaatit:
Aftonbladetissa
ruotsalainen kirjailija ja lehden kolumnisti Jan Guillou käytti ökyoptioiden saajista psykopaatit- nimitystä jossain lehtijutussaan jo kuukausia sitten. Kolumnissaan helmikuun sunnuntaina 06.02.2005 “Den växande direktörsklassen blir vår nya adel” hän kertoo Fortumista, toimitusjohtaja Mikael Liliuksesta ja sähkönhinnasta mm. näin:

"Den växande direktörsklassen blir vår nya adel. Elpriserna har ökat med 64 procent sedan 2000 och är högre än någonsin. Under samma period steg vinsten för de tre bolagen Fortum, Sydkraft och Vattenfall från 8 till 19 miljarder. Det finns ett samband." (http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,599363,00.html)

Ministerit:
Kauppa- ja teollisuusministereinä toimineet Erkki Tuomioja ja Sinikka Mönkäre ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet tai ainakin valtuuttaneet allekirjoittamaan optiot valtion puolesta. Kaikesta hallituksen toiminnasta kantaa vastuun pääministeri, tässä tapauksessa Paavo Lipponen. Varapääministerinä toimi ilmeisesti niihin aikoihin valtiovarainministeri Sauli Niinistö.

Nämä herrathan ovat tunnettuja vastuun pakoilijoita ja ovat uhranneet ministerin toisensa jälkeen pelastaakseen oman nahkansa. Ainakin Arja Alho, Matti Aura ja Olli-Pekka Heinonen ovat saaneet lähteä, jotta oma kuori ei vahingoittuisi.

Virkamiehet:
Kaksi nimeä on tuotu esille: Markku Tapio ja Erkki Virtanen kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Jossain haastattelussa, ilmeisesti Helsingin Sanomissa, toinen kertoi , että jonkinlainen optioleikkuri oli esillä sopimuksia kirjoitettaessa, mutta “se jäi jostain syystä pois”. Sietäisi tutkia tämä leväperäisyys.

Raimo Sailas ja Anne Brunila voivat huokaista helpotuksesta, kun sattuivat olemaan valtiovarainministeriössä. Luurankoja ei sieltä ainakaan vielä ole löytynyt, jos ei nyt oteta lukuun Soneran seikkailuja ja vihreää valoa menneille hulluille miljarditappioille. Luulisi kyseisen ministeriön olevan nimensä mukaisesti jonkinlaisessa vastuussa valtion varoista!"

Optiot:
Tämä ahneuden ja ryöstämisen ja pimittämisen ilmapiiri on pesiytynyt myös Helsingin Sanomien omistajayhtiöönkin ainakin seuraavasta päätellen: ”SanomaWSOY:n yhtiökokoukseen optiot yritettiin salakuljettaa. Listalla oli viattomalta kuulostava kohta "Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakepääoman korottamisesta"." Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Siniset silmät. Jarmo Leppiniemi -kolumni. Tiistai 13.04.2004. Nettisanomat 15.04.2004. (http://www.nettisanomat.com/2004/04/15/etusivu.htm).

Varallisuusveron poisto:
Kauppalehti Presso julkaisi veron poistoa ylistävän artikkelin lauantaina 24.09.2005 Raha &Valta-osan etusivulla:  “Veron poisto vapauttaa varakkaan”. “Sijoittajalla on pian lupa olla vapautuneesti varakas. Varallisuusvero poistuu vuoden 2006 alussa, eikä omaisuutta enää tarvitse näennäisesti minimoida verojen välttämiseksi.” ... "Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa.

Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet. Tänä vuonna varallisuusveroa kertyy huomattavasti pienempi summa, arviolta 60-70 miljoonaa euroa. Hallitus nosti varallisuusveron alarajan 250 000 euroon verovuoden 2005 alusta ja pienensi samalla alarajan ylimenevästä summasta laskettavan varallisuusveroprosentin 0,8 prosenttiin. Aiemmin varallisuusveron perimisen alaraja oli 185 000 euroa.” Kauppalehti Presso lauantaina 24.09.2005.

Ajankohta:
Fortumin optio-meteli
ajoittui nyt siihen hetkeen, jolloin pitäisi olla käynnissä varallisuus veron poisto-meteli. Näin ei tietenkään ole, sillä tämä kuuluisa kolmen kopla: pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam yllätti kaikki, tietenkin takapirujen siivittäminä, ja poisti muina miehinä tupon yhteydessä varallisuusveron. Siinä oli eleetöntä gangsterismia parhaimmillaan.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin jotain sopersi kameroiden edessä, ettei se ihan yllätyksenä tullut. Samasta asiasta lausui muuten Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, että se jouti pois “fiskaalisesti merkityksettömänä".

Tässä teemoja ja henkilöitä sille, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja miksi empaattisuus on heitetty romukoppaan kaikessa toiminnassa. Ryöstämisen ja oman edun kulttuuri on lyönyt läpi koko yhteiskunnan. Perinteisesti inhimillisten ihmistenkin on pakko toimia näin kun heidät siihen pakotetaan. Pakottajat häpeään, tai hirteen jos muu ei auta! Ei tämä meno ole kansakunnan onneksi!
Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005. Pertti Manninen.

P.S. Kirjoittamisen jälkeen tutkin illan ohjelmaa Ylen Digi-Teema-kanavalla. Siellä esitetään tänään klo 23.30, siis keskiyöllä, vuonna 1963 valmistunut italialainen elokuva Mondo Cane - Kova maailma. Sama.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Heli Paasio, Jan Guillou, Mikael Lilius,  Lundberg,  Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Arja Alho, Matti Aura, Olli-Pekka Heinonen, Markku Tapio, Erkki Virtanen, Raimo Sailas, Anne Brunila, Rauno Puolimatka,  Aatos Erkko, Rafaela Seppälä, Björn Wahlroos, Anja Toivanen-Koivisto, Erkki J. Pentti,  Matti Vanhanen, Antti Kalliomäki, Jan-Erik Enestam, Lauri Ihalainen ja Erkki Liikanen.

Lue myös!
Omistajan vastuu.
Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.
"Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan." Nettisanomat torstaina 06.09.2001. (http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/omistajalipponen.htm)".

Näin siis vuosi sitten. Mitä tähän nyt enää muuta lisäämään kuin, että Helsingin Sanomat toi esille uuden paljastuksen. Nyt on käynyt ilmi, että optioita on annettu sellaisillekin Fortumin johtajille, jotka ovat saaneet potkut tai siirretty toisiin tehtäviin. Siis annettu kannustuspalkkioita jo potkut saaneille.

Eihän tässä ole mitään muuta järkeä kuin, että valtion omaisuuden ryöstö on sallittua. Aikakausi ja päättäjät hyväksyvät tämän. Itse asiassa oman nahkansa pelastaakseen. Vuosi sitten lainatusta pääkirjoituksesta voi lukea ohjeen, miten leväperäisiä päättäjiä pitäisi kohdella:

"Toinen näistä kaverin tai toverin uhraajista sai hyvän viran Euroopasta ja pyrkii nyt presidentiksi ja toinen lämmittelee eduskunnan puhemiehenä odottaen itse säätämäänsä jättieläkettä. Voisiko ajatella, että myös ex-pääministeri Paavo Lipponen kaiken Soneran ja nyt Fortumin jälkeen joutuisi tekemisistään vastuuseen ja alennettaisiin tavalliseksi kansanedustajaksi tavallista kansanedustajan eläkettä nostamaan? Voi tietenkin ajatella ja kysyä, mutta eihän tämä mafia-verkosto toveriaan hylkää!" Nettisanomat keskiviikkona 2005- 08-28.

Vuosi sitten julkaistu pääkirjoitus kokonaisuudessaan liitteenä myös tämän sivun lopussa. Hissillä alas!

Lopuksi hiukan lainauksia Helsingin Sanomien ansiokkaasta, tosin aika hienovaraisesti ministerejä kohtelevasta kolumnista lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät.

"Päättyneen viikon suuri mediasirkus, verotietojen julkistaminen, paljasti jälleen yhden Fortumin palkitsemis- ja kannustinjärjestelmään liittyvän skandaalin. Se on miljoonaoptioiden myöntäminen jo aikoja sitten paikkansa jättäneille tai potkut saaneille johtajille . Puhuminen kannustinpalkkioista on rienausta, jos niitä jaellaan miljoonatolkulla jo kaksi vuotta aiemmin yhtiöstä lähteneille tai ns. linjaorganisaatiosta neuvonantajiksi siirtyneille johtajille."

Toinen katkelma: "... ällistelty useana viime vuonna Fortumin johdon jättimäisiä optioita. Yritysjohto ja sen palkitsemiseen erikoistuneet konsultit ovat vieneet, omistajaohjaus on vikissyt. "Ei koskaan enää", ovat omistajaa eli meitä kaikkia edustavat ministerit ja muut poliitikot vakuuttaneet jokaisen uuden skandaalin jälkeen. Ministerit kuitenkin vaihtuvat. Mönkäreet, Tuomiojat, Kalliomäet ja Pekkariset ovat pätkätyöläisiä, joiden on hyvin vaikea perehtyä monimutkaisten kannustinjärjestelmien saloihin."

"Yksi sen sijaan on säilynyt, Fortumin isännän, kauppa ja teollisuusministeriön eli ktm:n korkein virkamiesjohto. Kansliapäällikkö Erkki Virtasen ja omistajapolitiikan yksikön johtajan Markku Tapion olisi pitänyt vahtia poliittisten isäntiensä puolesta sitä, ettei valtionyhtiön kannustinjärjestelmissä mennä kohtuuttomuuksiin, joko he eivät ole niin tehneet tai ministerit eivät ole heitä uskoneet."

"Tai ehkä he kaikki uskovat sitkeästi eläviin väitteisiin, joiden mukaan yrityksen kurssinousun perusteella myönnettävät optiotulot eivät ole keneltäkään pois."

Tässä siis oli joitakin katkelmia kirjoituksesta lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät.

Ihan hiukan huomautuksena. Eihän niihin kaikkiin kannustinjärjestelmän saloihin tarvitsisikaan tutustua, kun ihan terveellä maalais- tai kaupunkilaisjärjellä liittäisi niihin yhden kaikkea myöhempää kromeluudia leikkaavan pykälän numero yksi: "Kannustin- ja optio-ohjelman tuottama tulo ei saa vuotta kohden ylittää vuosipalkkaa ja piste."

Käyttäköön kannustettu tämän ylimääräisen tulon vuosittain sitten ihan miten hyvänsä, ostakoon vaikka yhtiönsä osakkeita ja rikastukoon sitten vaikka kuinka. Riski on kuitenkin sijoittajan. Tässä se pieni ero.

Lopuksi: Jonkun ministerin Sinikka Mönkäreen tai Leena Luhtasen mieskin oli Fortumin optioiden saajien joukossa. Asia on kuitenkin syytä tarkistaa jottei tulisi levitettyä väärää tietoa.




Fortumin optiot ovat herättäneet mielenkiintoa myös Ruotsissa. Tässä muutamia otsikoita ja linkkejä E24.se:stä:
Optioner i Fortum  värda en halv miljard
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995340.asp)
Fortums omtalade optionsprogram upphör
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995350.asp)
Här hamnar dina elpengar
(http://www.e24.se/dynamiskt/samhallsekonomi/did_13890405.asp)
Kommunernas miljardblunder
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13992251.asp)
Tyskt kol räddar Vattenfalls vinst
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13973356.asp).

Artikkelit ovat myös liitteenä tämän sivun alimmaisena. Liite!

Suomessakin monet kunnat hupeloivat rahansa myydessään sähköyhtiönsä osakkeet ruotsalaiselle Vattenfallille. Nyt saa lukea siitä, että ruotsalaiset ovat katkeria, kun kunnat ovat myyneet omistamansa sähköyhtiöt Fortumille Ruotsissa. Ja pian kunnat ovat katkeria Suomessa.

Tulee mieleen ajatus, että johtajat molemmin puolin lahtea ovat olleet hyvässä yhteisymmärryksessä. Ostetaan naapurimaasta, niin voidaan pitää sähkönhinta halutussa, eikä tulisi niin kovia vaatimuksia enemmistöosakkaalta hinnan kurissa pitämiseksi.

Keski-Suomessa ainakin kymmenen kunnan omistama sähköyhtiö Keski-Suomen Valo Oy myytiin Vattenfallille. Osa kunnista säilytti ehkä rahat jotenkin, mutta osa, esim. Laukaa hupeloi ne samantien. Noin 42 miljoonan markan potti hurahti hetkessä yleisiin menoihin, mitä nyt 5 miljoonaa markkaa Jyväskylänseudun kehittämisyhtiö Oy:hyn elinkeinojen kehittämiseksi. Kyläkouluja ja lukio Lievestuoreella lakkautetaan (ilmeisesti). Vanhusten hoitoon ja omaishoitajille tarvittaisiin lisää resursseja jne.

Ja asukkaat maksavat nyt sitten huikeasti nousseita sähkölaskujaan ja entinen kunnanhallituksen tai kunnanvaltuuston puheenjohtaja, nykyinen maakuntahallituksen tai jonkun sellaisen puheenjohtaja halajaa eduskuntaan päätöksiä tekemään, ehkä hiukan viisaampana.

Pääkirjoitus. Sunnuntai 2006-11-04. Nettisanomat. Pertti Manninen.

Tämän pääkirjoituksen alkuun!

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



nettisanomat

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

nettisanomat@
hotmail.com




Ylläoleva kirjoitus arkistosta: Nettisanomat sunnuntai 2006-11-05.









Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.


Uusin lehti

Hattu vaarassa!

Lue!

Lue!

... keitto keitettiin ...
Keskiviikko 2009-04-01 (N:o 957) Etusivu

Kansalaiskeräys Jyväskylän kaupunginjohtajan Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille. Lue!
Arkisto: Pääministeri Matti Vanhanen perustelee varallisuusveron poistoa, Guantanamon vankileiriä ja Viro-kirjoitusta (nuoruudella) ohjelmassa: Vaalit 2006. TV1.
Lue!
Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!

Miss Universe's fun day out - at Guantánamo Bay
The Guardian

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Sofi Oksanen

 
2000 2009
Nettisanomat torstaina 1. kesäkuuta 2000. harjun huminaa:

funkkis-bensa-asema puretaan



kuva: pertti manninen kesällä 1999

Jyväskylän ydinkeskustassa oleva vanha funkkis-bensa-asema puretaan paikalle suunnitellun konserttitalon alta.

Mitään käsitystä ei ole siitä rakennetaanko konserttitaloa ikinä, rahoja siihen ei ole osoitettu.

Kaiken lisäksi Sonera on jo nirhaissut nurkan arkkitehtikilpailun voittaneesta ehdotuksesta, joten tontin kohtaloksi näyttää tulevan valuminen liike-elämän tarpeisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettusen johdolla.

Luottamusnaiset ja -miehet ovat joko sokeita tai kyynikkoja. Rappeutumaan päässyttä rakennusta ei ole kehdattu purkaa suoraan bisnes-miehille.

nettisanomat.com, pertti manninen 01.06.00

nettisanomat.com/2000/06/01/funkis.htm

Lue myös!

viikon kettunen
"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

nettisanomat.com2000/06/01/viikonkettunen.htm

Nettisanomat keskiviikkona 2009-04-01.

Jyväskylän talous kuralla:
Kansalaiskeräys kaupunginjohtaja Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille.

Hattu vaarassa.

Jyväskylän talous on luhistumassa, lainahanat sulkeutuvat, velkaa ei enää lisää saa, kaupungin peruspalveluiden hoito käy mahdottomaksi. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskinen (sd) on ryhtynyt puuhaamaan kansalaiskeräystä kaupunginjohtaja Markku Anderssonin (kok) kunniatohtorikuluille.

Tänään avataan pieni kioski Kirkkopuistoon siihen paikkaan, johon puiston alle rakennettavan parkkihallin suuaukon, Moolokín kidaksikin kutsutun, kuilu tulee Kaupunginteatteria vastapäätä kirkon kaakkoiskulmalle.

Kioski pidetään paikallaan siihen saakka, kunnes myös bankettirahat on saatu kokoon ja jos rahoja ylitse jää, niin parkkihalliin johtavan kidan juurelle, myöhemmin tarkemmin määrättävään paikkaan, sijoitetaan reliefi, johon ikuistetaan parkkihallin idean ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen ja hänen seuraajansa Markku Anderssonin sivuprofiilit.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoo ideoimalleen keräykselle hyvää menestystä, eikä itse halua tulla ikuistetuksi kyseiseen reliefiin. Hänen mottonsa kuuluu: ”Teot puhuvat puolestaan ja puumerkki kaupungin Kirkkopuistossa kyllä muistuttaa tulevia sukupolvia jatkuvasti olemassaolollaan päättäjistä vuodelta 2009”.

Kioskin sijainti selviää parhaiten vanhasta arkistokuvasta, jossa vuonna 2000 purettu funkis-huoltoasema on vielä pystyssä. Kioski on siis saman kadun, Vapaudenkadun, varrella rakennuksen takana kirkkoon ja kaupungintaloon päin.

Nettisanomat keskiviikkona 2009-04-01. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Kuva: wahlman.fi/tohtorinhattumallisto.html

1999 2009
Nettisanomat torstaina lokakuun 28. päivänä 1999 Jyväskylä:

Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari

Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on varsinainen ideanikkari, joka on tietenkin positiivinen luonnehdinta.

Ideoita on esitettävä, mutta ei saa suuttua, jos jotkut niistä ammutaan tylysti alas.

Ideana Kirkkopuiston alle rakennettava autopaikoituskellari ja varsinkin siihen liittyvä suora rappuyhteys kirkkoon on ihan hyvä.

Autollahan täällä ajellaan jo lyhyetkin matkat. Idean toteuttaminen onkin sitten toinen juttu. Minkälaisen tahansa ammottavan väylän rakentaminen Kirkkopuiston kupeeseen ei tule kysymykseen. Kuilun suu ei kertakaikkiaan sovi kyseiseen ympäristöön.

Jos autopaikoista on pulaa kyseisessä ympäristössä ja parkkikellari on tarpeellinen niin kulku sinne on järjestettävä jostain muualta vähemmän häiritsevästä paikasta.

nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm

nettisanomat.com/1999/10/28/n9913ks1.htm

Lue myös!

Kummallista kunniaa.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, joka ensi töikseen ajoi tiedotussihteerin pois kaupungin asunnosta muuttaakseen itse sinne ja joka ensi töikseen ilmoitti julkisesti Jyväskylän Ylioppilaslehdessä erikoisharrastuksekseen selvällä suomenkielellä olevan vittuilun ja joka sai kaupunginhallitukselta kehotuksen käyttäytyä arvokkaasti kaikissa olosuhteissa palkittiin kunniatohtorin arvolla Jyväskylän yliopiston promootiossa.

nettisanomat.com/2000/08/03/kunniatohtori.htm

 

Nettisanomat perjantaina 2009-01-16.

Kummallista kunniaa 2.

Tänään Keskisuomalainen kertoi, että kaupunginjohtaja Markku Andersson promovoidaan Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi.

Andersson on ollut muutaman vuoden kaupunginjohtaja ex- Pekka Kettusen sekoilujen jälkeen.

Kunniatohtoriksi vihittävällä pitäisi olla joitakin erityisiä ansioita. Tässä nyt ei tule mieleen mitään erityistä, tavanomaista kriisijohtamista, josta voi tietenkin palkita tai olla palkitsematta, mutta kovin sisäsiittoiselta palkitseminen tuntuu, nyt.

Andersson on päinvastoin ollut juonittelemassa kuntien: Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden liittymissopimuksen rikkomista, jotta tytär saisi lautakunnan puheenjohtajan paikan. Tämä ensimmäisen kauden valtuutettu onnistui siinä, kun kuntien liittymissopimusta rikottiin ja jaettiin yksi iso lautakunta häpeämättömästi kolmeksi. Katso kirjoitus aikaisemmin, liite.

Tästä päätöksestä, joka on kahden valittajan mielestä ja kuntaliiton lakimiehenkin selostuksen mukaan lainvastainen, on kaksi jyväskyläläistä valittanut hallinto-oikeuteen. Tässä voi mainita, että Keskisuomalainen kirjoitti näyttävästi vasta valtuuston päätöksen jälkeen.

Toinen erikoisuus: Pari päivää sitten saimme lukea, että valtuuston lisälistalla, siis kaupungin johtaja Anderssonin esityksestä, tuotiin esitys jolla kunnan omistamien liikelaitosten hallituspaikkoja nostettiin lähes 50 prosentilla.

Ilman julkista keskustelua, ilman että Keskisuomalainen kirjoitti asiasta mitään.

Demokraattisten menettelytapojen säälimätön hylkääminen ei sovellu kunniatohtorille. Kaupunginjohtajalle, joka alentuu tällaisten temppujen käyttöön, ja lehti sen kun ylistää häntä ja unohtaa nämä demokratian halventamiset, tulevaisuus on mielenkiintoinen.

Otsikko viittaa siihen kun edellinenkin lurjus-kaupunginjohtaja palkittiin samalla arvolla samassa yliopistossa. Lue, linkki.

Pertti Manninen 2009-01-16 klo 15:08, pari minuuttia linkin lähtöön.

nettisanomat.com/2009/01/16/etusivu.html


Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähellä 1. päivää huhtikuussa).

2000 "Matematiikan opiskelu ei vaadi koneita vaan kärsivällisyyttä" Marjatta Näätänen nettisanomat.com/2000/03/30/matematiikka.htm
2001 Harkimon sanat fitattavat yhä. Frank Moberg. "Hjallis ei koskaan allekirjoittanut esisopimusta, mutta kutsui silti minua kusettajaksi, Moberg jyrähtää." nettisanomat.com/2001/04/05/harkimomoberg.htm
2002 "Suuri lehtiuudistus" Pääkirjoitus. nettisanomat.com/2002/04/04/suurilehtiuud.htm
2003 Helsingin Sanomat USA:n joukoissa. nettisanomat.com/2003/04/03/helsinginsanomat.htm

2004 SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. Torstaina 01.04.2004. Kuvassa työttömät kiiruhtavat ainutlaatuisiin tapaamisiin, joissa he saavat lohtua murheisiinsa ja neuvoja miten kahdella jättieläkkeellä ja hiukan pienemmilläkin tuloilla selviytyy isänmaan palvelijana. nettisanomat.com/2004/04/01/sirkkahamalainen.htm

2005 "Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin. Se veti tukensa hänen urahaaveiltaan ratkaisten kilvan Kurt Waldheimin eduksi. Suomalaisia sumutettiin siekailematta." "Italia ja Englanti arvostelivat suomalaisten kampanjataktiikkaa. Se oli niiden mielestä joko suunniteltu väärin tai yli-innokas, mikä oli hämärtänyt suomalaisten arviot oletettujen tukijoiden käyttäytymisestä." "Kampanjassa oli laskettu sen varaan, että jos Yhdysvallat ja muut turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ovat Jakobsonin takana, Neuvostoliitto ei lopulta rohkenisi käyttää veto-oikeuttaan." "Kohteliaita sanoja käyttämällä suomalaisiin pumpattiin piristeitä, että nämä jaksaisivat roikkua menossa mukana. Seuraavana päivänä Kissinger nimittäin kirjoitti avustajalleen: - Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin." Lähde: Kauppalehti. Presso. Olli Ainola. Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. nettisanomat.com/2005/04/01/etusivu.htm

2006 Kuvasarja. "Eino ja Mig". Eino Korhonen esittelee rakentamaansa Mig-konetta Laukaan kirjaston aulassa järjestetyssä lennokkinäyttelyssä. nettisanomat.com/2006/04/07/etusivu.htm

2007 Meri-Kukka ja Matti Ikeassa! Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella. nettisanomat.com/2007/04/01/etusivu.html

2008 Päivän kuva ja salaisuus: "Yksi oli iso, erittäin iso. Toinen oli lyhyt ja tumma." Ulkoministeri Ilkka Kanerva luonnehtii luottamuksellisesti Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicsille lähettämiensä tekstiviestien vastaanottajia. Kuva MTV Sarja-kanavan Pyhimys. nettisanomat.com/2008/04/01/etusivu.htm


News World news Guantánamo Bay Miss Universe's fun day out - at Guantánamo Bay Sam Jones and agencies The Guardian, Wednesday 1 April 2009


News World news G20 G20 declares door shut on tax havens OECD publishing list of member countries that do not comply with its rules Nicholas Watt, Larry Elliott, Julian Borger and Ian Black guardian.co.uk, Thursday 2 April 2009 18.37 BST


Comment is free G20: The communiqué's silence is deafening The G20 has not produced anything like the response needed to pull the world economy out of an unprecedented mess Jayati Ghosh guardian.co.uk, Thursday 2 April 2009 19.40 BST





Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Pääkirjoitus: Numeropeliä

Lue!

Maanantaina makkarat tehtiin
Maanantai 2009-03-30 (N:o 956) Etusivu

Arkistojen aarteita: Pääministeri Matti Vanhanen perustelee varallisuusveron poistoa, Guantanamon vankileiriä ja Viro-kirjoitusta (nuoruudella) ohjelmassa: Vaalit 2006. TV1. Lue! Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Meren perheen pakohetki Suomessa 1939. Lue!

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Sofi Oksanen

 

Nettisanomat maanantaina 2009-03-30.

Varallisuusveron poisto & Rähmällään? http://www.nettisanomat.com/2006/01/03/etusivu.htm

Vaalit 2006. Yle TV1. Maanantaina 02.01.2006. Kaksi katkelmaa.
Ehdokastentissä Matti Vanhanen. Tenttaajana Juho-Pekka Rantala.

Varallisuusveron poisto.
Siitä luottamuksesta päättää aina eduskunnan enemmistö
Rantala
Näissä vaaleissa on ollut tarjolla puolustusvoimaa ja työväen presidenttiä ja koko kansan presidenttiä teidän hallituksenne päätti antaa 70 miljoonan kädenojennuksen suomen kaikkein rikkaimmille poistamalla varallisuusveron haluaisitteko te olla rikkaiden presidentti
Vanhanen
Ei haluan tukea suomalaista omistajuutta ja yrittäjyyttä se oli hyvin tärkeä strateginen valinta suo suomessa että meillä on liian vähän kiinnitetty huomiota siihen millä tavalla saadaan pidettyä omistajuus suomessa ja tää oli erittäin tärkeä valinta olen hyvilläni siitä että päätös saatiin lopulta tehtyä
Rantala
Niin se on noin 70 miljoonaa nykytasolla kuitenkin kaikkein rikkaimpien tukemista suomessa
Vanhanen
Kyllä se ennen muuta tukee suomalaista omistajuutta sen pysymistä suomessa on globalisaatiossa välttämätön
tällaisia päätöksiä joista välttämättä kansan enemmistö ei pidä niin vastuullisten pitää viedä päätöksiä läpi riippumatta siitä miellyttääkö se enemmistöä vai ei jos se päätös vastaa niitä tavoitteita jotka meillä on ja yrittäjyyden omistajuuden kannalta tää oli välttämätön päätös
Rantala
Onko niin että tälle 70 miljoonalle ei enää sitten mitään muuta käyttöä enää löytynyt ei tuota esim. pitkäaikaisten mielenterveyspotilaiden joukosta tai tai lasten psykiatrien jonojen jonojen purkamiseen te halusitte käyttää sen sen varakkaiden toimeentulon parantamiseen
Vanhanen
Joo joo lasten psykiatriaan on myös lisätty oikein korvamerkkaamalla rahaa joka on hyvin poikkeuksellista
Rantala
Mutta jonot ovat melkoiset yhä
Vanhanen
Valtionosuusjärjestelmässä me oomme tehneet yrittäjyyden eteen aika paljon tällä kaudella olemme keventäneet verotusta 500- 600 mil miljoonalla eurolla ja sitä täydennettiin myös tällä omistajuuden kannalta hyvin tärkeällä varallisuusverolla joka kaiken lisäksi on ollu valitettavan helppo kiertää mut siinä otettiin huomioon kilpailutilanne ja tää oli erittäin tärkeä päätös suomen kannalta
Rantala
Joo nämä muutamat tuhannet tai kymmenet tuhannet joita tämä koskee jotka ovat kaikkein varakkaimpia varmasti kiittävät teitä siitä
Mennään kansainväliseen politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin …

Rähmällään?
...
Vanhanen
Tämmöisen yksittäisen asian takia emme linjaamme muuta
Rantala
Tässä uudemmassa vaalikirjassanne te kirjoitatte yhdysvalloista hyvin kauniisti mun muassa. tähän tapaan, että yhdysvallat on ottanut tehtäväkseen demokraattisten arvojen puolustamisen ja levittämisen maailmassa se on kunnioitettava pyrkimys joka ansaitsee tukemme
Kannatatteko te ja hyväksyttekö te guantanamon vankileirin
Vanhanen

ö ee se että arvostaa tuon vanhan demokratian jossa on ollut jo yli yli 200 vuotta vanha perustuslaki se se ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä valtion valtion toimia
Rantala
Tuota jos te ette hyväksy sitä niin millaisiin toimiin suomi on ryhtynyt tämän purkamiseksi
Vanhanen
Ei kuvasin vain tätä lähtökohtana siinä että se että arvostan yhdysvaltoja ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä kantoja
Rantala
Hyväksyttekö
Vanhanen
En ottanu kantaa
Rantala
Hyväksyttekö te nämä leirit vai ette
Vanhanen
En ottanut kantaa näihin leireihin he ovat tehneet sen omista
Rantala
Olkaa hyvä ottakaa nyt kantaa
Vanhanen
ei he ovat tehneet sen omista lähtökohdistaan ja en tule suomen pääministerinä tässä yhteydessä ottamaan kantaa aiheeseen
Rantala
Eli te hyväksytte sen hiljaisesti
Vanhanen
Ei vaan sanoin etten tule ottamaan tässä yhteydess kantaa asiaan
Rantala
No hyväksyttekö te yhdysvalloissa käytössä olevat kuolemantuomiot
Vanhanen
Hee ei olen ihmisoikeuksien kannalla ja olen toiminut kuolemantuomioiden poistamiseksi
Rantala
Ette ole kuitenkaan guantanamossa istuvien vankien ihmisoikeuksien kannalla jos te ette halua ottaa tähän leiriin mitään kantaa
Vanhanen
No en tunne sitä leiriä sen toimintatapoja jos siellä kuolemantuomioita saatetaan voimaan en hyväksy
Rantala
Ongelma on kai se että juuri kukaan muukaan ei tunne sen leirin toimintatapoja koska se on niin salainen usa:n leiri eikö silloin avoimen demokratian arvojen mukaan pitäisi toimia eikä olla hiljaa tällaisen leirin suhteen
Vanhanen
On y yleensähän kansainvälisessä yhteisössä on vaadittu että pitäis yhdysvaltainkin toimia näissä näissä avoimemmin yhdysvalloilla on omat perusteensa toimintaan
Rantala
Mutta te kuitenkin haluatte pitää oman kantanne piilossa ha kuinka rähmällään te haluatte olla suurvaltojen edessä
Vanhanen
Ee rähmällään olo on sana jota en käyttäisi tässä yhteydessä kun puhutaan valtion toiminnasta suurvaltojen toiminta kannattaa ottaa huomioon huomioon ee meidän kannattaa pitää hyvät yhteydet suurvaltoihin presidentinvaaleihin tämä liittyy erityisesti sen takia että suurvallat maailmassa ovat pitkälti presidenttijohtoisia ee ö valtioita ja työn työnjako on aika luontevaa järjestää niin että kun hallituksen ja pääministerin vastuulla on ensisijaisesti ehkä eu-politiikka niin presidentillä tulevaisuudessa tulee olemaan korostetun suuri rooli juuri yhteyksien vahvistamisessa suurvaltojen kanssa
Rantala
Paria vanhaa kirjoitusta 80 luvulta matti vanhaselta ee neuvostoliiton ajoilta kirjoitatte mm.
tässä Suomenmaan artikkelissa vuodelta 85 arvostelette jyrkästi suomessa järjestettyä mielenosoitusta jossa vaadittiin viron, liettuan ja latvian vapaustaistelulle ja vapaudelle tukea se oli teistä provokaatio ja te jopa kiittelette tässä vielä että että että suomen linja on niin hyvä koska me emme lausu mielipiteitämme meihin ystävällisessä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista oletteko te yhä samaa mieltä esimerkiksi näistä asioista
Vanhanen
Ei olen muuttanut kantani tuo on nuorena kirjoitettu päin vastoin suomi tuolloin oli puolueeton maa ja me emme ottaneet maiden sisäisiin asioihin kantaa mut nykyään meidän pitää ottaa öö varsinkin ihmisoikeuksiin
Rantala
Pitäisittekö nyt mielenosoituksena
Vanhanen
Liittyvissä kysymyksissä pitää ottaa sisäisiin kysymyksiin
Rantala
mielenosoitusta Guantanamon leiriä vastaan provokaationa
Vanhanen
No en en pitäisi mielenosoituksena mielenosoitusta provokaationa hyväksyisin sen kyllä
Rantala
Mitä te ajattelette presidentti risto rytistä …

Vaalit 2006. Yle TV1. Maanantaina 02.01.2006. Kaksi katkelmaa.
Ehdokastentissä Matti Vanhanen. Tenttaajana Juho-Pekka Rantala. (Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen).

Lue myös!

Ökyrikkaiden vero poistettiin kokonaan ja lopullisesti!

Vanhaa ja uutta Vanhasta.
Sisältää myös Vanhasen nuoruuden Baltic Star-kirjoituksen.
---
Julkaistu ensimmäisen kerran:
http://www.nettisanomat.com/2006/01/03/etusivu.htm (Väliotsikointi: Nettisanomat).
Nettisanomat maanantaina 2009-03-30.


Comment is free Nato's soft underbelly Nato operations in Afghanistan depend on a precarious international supply system – and the Taliban have realised it Mustafa Qadri guardian.co.uk, Monday 30 March 2009 20.30 BST


News Politics Politics blog Could community websites provide a New Deal for newspapers? The RSA's Matthew Taylor suggests an efficient way to employ regional journalists and pep up local economies Posted by Allegra Stratton Monday 30 March 2009 14.30 BST guardian.co.uk


News Media US press and publishing Herald Tribune website revamped New-look site emphasises Herald Tribune's relationship with sister publication and parent company the New York Times Jemima Kiss guardian.co.uk, Monday 30 March 2009 16.26 BST


Comment is free Local media: Bleak news Editorial The Guardian, Tuesday 31 March 2009








Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!

... liemi latkittiin ...
Lauantai 2009-03-28 (N:o 955) Etusivu

Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Lue!
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue! Pääkirjoitus. Turhan tylyä. Lue! MIG koululaisen kuvittelemin värein. Kuva! Meren perheen pakohetki Suomessa 1939. Lue!

Linkit
jokaiselle etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Sofi Oksanen

 
Torstaina Matti Vanhanen lähetti yh-äidille seksivihjailuja & Matti Vanhanen myönsi sähköpostit "Leenalle". Perjantaina pr-konsultti kihloista: Onpa laskelmoitua, Matti!
Matti Vanhanen lähetti yh-äidille seksivihjailuja Pääministeri Matti Vanhanen velloo uudessa skandaalisopassa. Matti Vanhanen myönsi sähköpostit "Leenalle" Pääministeri Matti Vanhanen piti tänään poikkeuksellisen tiedotustilaisuuden seiskan kansijutun takia. Pr-konsultti kihloista: Onpa laskelmoitua, Matti! - Yllättävä riskinotto Matti Vanhaselta kommentoi manageri, pr-konsultti Wille Wilenius pääministerin kihlausvetoa. 7 päivää torstaina 2009-03-26 ja perjantaina 2009-03-27. seiska.fi/viihdeuutiset

Nettisanomat lauantaina 2009-03-28. Pääkirjoitus.

Numeropeliä. "69 on 3:lla jaollinen". Virkapuhelu.

Pääministeri Matti Vanhanen: ” Hei täällä sulhanen, olen kuullut, että 7 päivää julkaisee jollekin tuntemattomalle naiselle lähettämäni asento-tekstiviestit seuraavassa numerossaan. Jotta minä välttyisin suuremmalta numerolta, olen ajatellut, että julkaisen kihlauksemme 69 tunnin päästä.”
Pääministerin morsian Sirkka (ei siis Sinikka): ”Kyllä se minulle sopii, 69 on jaollinen 3:lla, ja olenkin jo odottanut tätä kolmatta.”

Numeropeliä. Pääkirjoitus lauantaina 2009-03-28 klo 16:13. Pertti Manninen. Nettisanomat.


Lue myös! "Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". 2009/02/10/etusivu.html



Life & style Family Series: First person - Family 'I was thrown away' Dr Ian Palmer was a foundling, abandoned at three days old in a phone box. Now a psychiatrist, he tells Sabine Durrant how he has come to terms with his early start and subsequent adoption Sabine Durrant The Guardian, Saturday 28 March 2009


Life & style The new vegetarian Series: The new vegetarian The new vegetarian Broccoli and gorgonzola pie Yotam Ottolenghi The Guardian, Saturday 28 March 2009


Life & style Series: Victoria Moore on wine Wine Victoria Moore The Guardian, Saturday 28 March 2009


News Education Schools Clever boys dumb down to avoid bullying in school Jessica Shepherd The Observer, Sunday 29 March 2009








Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti


Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes. Isonna!

... tupaan kannettiin ...
Torstai 2009-03-26 (N:o 954) Etusivu

Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Lue!
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue! Pääkirjoitus. Turhan tylyä. Lue! MIG koululaisen kuvittelemin värein. Kuva!

Linkit
jokaiselle etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Sofi Oksanen

 
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939. Eesti Ekspress 2009-03-19.

Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes - 19 märts 2009 - www.ekspress.ee
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939.
Lennart Meren isä Georg yritti lähettää omat lapsensa ulkomaille maanpakoon pelastaakseen heidät tulevasta kyydittämisestä. Tarmo Vahter teki tämän hämmästyttävän löydön arkistosta.
Eesti Ekspress 2009-03-19
. Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes.
Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 2009-03-25 klo 10:10. Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Hesburger. Isonna kuvat!

News World news Gaza Gaza white phosphorus: 'They say that Israel used white phosphorus in a way that killed civilians' Rory McCarthy on a Human Rights Watch report accusing Israel of war crime Rory McCarthy guardian.co.uk, Thursday 26 March 2009 08.36 GMT


News World news Out of Africa Chris McGreal began reporting from Africa at a time of profound change. He witnessed both the unbridled optimism of Nelson Mandela's release and the horrors of the Rwandan genocide. Two decades later, in his final dispatch, he relives the moments that affected him most deeply, and asks what the future holds for this great continent Chris McGreal The Guardian, Friday 27 March 2009


Nettisanomat. Torstai 2009-03-26. Pääkirjoitus.

Turhan tylyä.

Eesti, jota suomalaiset Viroksi kutsuvat, ansaitsee itsenäisyyden sortovallan jälkeen niin kuin Suomikin. Historiaan syvällisesti perehtyneet kertokoot siitä. Kerron tässä vain erään tapauksen, joka sai silmäni ja mielenikin avautumaan. Aika tarkkaan 1965 olin Helsingin yliopiston vesipallojoukkueessa ja teimme matkan Tallinnaan ja pelasimme muutaman ottelun Polyteknillisen instituutin joukkuetta vastaan. Se oli vielä sitä aikaa, kun Suomen koululaisten kartat eivät ulottuneet Viron rannikolle, vain merta siinä oli, Suomen lahti.

Vietimme yömme koulumajoituksessa ja saniteettitilat olivat tottumattomalle aika hirveät. Mieleen jäi montakin hauskaa hetkeä, joista voisin yhden kertoa. Saimme Neuvostoliiton valtiolta ruplia päivärahoina ja rahaa riitti vaikka olimmekin opiskelijoita. Vietimme samanikäisten nuorukaisten kanssa iltoja yhdessä, kerran jonkun koulun illanvietossa, koska paikallisen joukkueen valmentaja oli jumppamaikka, Sitten kerran olimme Piritan pyöreässä ravintolassa ja joimme ja tarjosimme isännille, kun meillä oli niitä päivärahoja, samppanjaa koko illan kunnes olimme juoneet ravintolan samppanjavaraston loppuun. No, votkaa riitti ja jatkoimme niin kauan kuin valot sammuivat, ravintolan. Kaikki pääsimme jotenkin majapaikkaan.

Tällä reissulla siis. Osa virolaisista oli katkeria miehittäjää kohtaan ja kapinoivat, tietenkin vain niin, että elämä ei käynyt liian hankalaksi, toivottavasti.
Osa oli sopeutunut, niin kuin valmentaja, leipää oli tienattava perheelle, lapsia ei vielä ollut, mutta vaimo kyllä.
Ja sitten venäläiset, jotka puhuivatkin venäjää, jotka olivat itse halunneet muuttaa tai jotka jotenkin oli siirretty, en tiedä tarkkaan.

Kaikkea länsimaista ihailtiin: tupakkaa, autoja, Mustangia jne. Sitä, että meillä Suomessa sai tomaatteja talvellakin jne. Muistan kun jotkut saivat sellaisen pitkän tupakan, kuinka ahnaasti he sitä imivät. Kun en itse polttanut, en oikein osaa arvioida sitä onnen määrää.

Sitten vielä suunnilleen kymmentä vuotta myöhemmin kävin jo vaimon kanssa siellä reissussa ja kävimme katsomassa laululavaa, tyhjää, mutta kyllä opas kertoi niistä mahtavista juhlista ja voi vain aistia, mitä siinä jättiläismäisessä 100 000 tai jotakin ihmisjoukossa koettiin vuosittain.

Tätä taustaa vasten, jonka siellä käyneet suomalaiset aistivat, tuntui sitten Viron itsenäistyminen luonnolliselta, kun sen hetki koitti. Presidentti Mauno Koivisto oli liian tyly virolaisille. Olisihan hän voinut hiukan ymmärtäväisemmin suhtautua virolaisten pyrkimyksille menettämättä siinä mitään, eikä olla Mihail Gorbatshovin sätkynukke ja yliymmärtävä, vaikka Suomen etu ei tietenkään ollut asettua Neuvostoliittoa vastaan. Koivisto nyt sitten selittelee, että virolaisilla ei ollut mitään osuutta Neuvostoliiton luhistumiseen. Kaikki asiat siinä olivat kietoutuneet yhteen ja varmasti virolaisten toiminta oli osaltaan auttamassa valtion hajoamista.

Oma lukunsa on sitten nykyisen pääministerimme Matti Vanhasen rakkikoirana olo kolumnissaan Baltic Star, vuonna 1985, Kerrankos sitä veikkaa väärää hevosta. Emigrantit toimivat omalla tavallaan isänmaansa itsenäisyyden puolesta, eikä heitä olisi tarvinnut niin jumalattomasti morkata, vaikka olisikin heitä halveksinut tai pelännyt, että Suomi jotakin häviää. Avoimuus oli tulossa. Lopputulostahan kukaan ei silloin vielä tiennyt, tai kyllä tuloksen, mutta milloin se tapahtuisi, sitä ei.

Tätä historiaa vasten koen Viron Nato-jäsenyyden ja siihen heillä on luonnollinen tarve, miehittäjä on kunnolla nuijittava, kun siihen mahdollisuus avautui. Kuinka viisasta se on pitemmän päälle, sen arvioikoot virolaiset itse, mutta suomalaisillakin on jotain sanottavaa, jos ohjuskilpiä rajoille rakennetaan. Venäläistä vähemmistöä on ihmisinä kohdeltava, eiväthän he varmaankaaan kaikki olleet sortajia ja onhan itsenäistymisestä kulunut pian kaksi vuosikymmentä.

Sattumalta odottaessani linkkiä Jyväskylän matkakeskuksessa poikkesin R-kioskiin, ja tarkastelin lehtivalikoimaa, näin Eesti Ekspressin kannessa jutun Meren perheestä. Ostin lehden (2 euroa) ja siinä kahvia ja pullaa mutustellessani luin sen minkä osasin, ymmärsin sen minkä ymmärsin ja muutaman kuvan jutusta nappasin.

Tämä stoori-pääkirjoitus sitten päivää myöhemmin torstaina 2009-03-26 hiukan ennen puolta yötä.
Pertti Manninen. Nettisanomat. Pääkirjoitus.

Lue myös! Pääkirjoitus Ojasta allikkoon. Nettisanomat torstaina 2009-03-19. Lue!

Nettisanomat torstaina 2009-03-26.
Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes - 19 märts 2009 - www.ekspress.ee
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939.
Lennart Meren isä Georg yritti lähettää omat lapsensa ulkomaille maanpakoon pelastaakssen heidät tulevasta kyydittämisestä. Tarmo Vahter teki tämän hämmästyttävän löydön arkistosta. Eesti Ekspress 2009-03-19.
Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 2009-03-25 klo 10:10. Keski-Suomi. Jyväskylä. Rautatieasema. Hesburger. Isonna kuvat!
Linkki 2006. Lennart Meri 1929- 2006 LINNUNRADAN TUULET. 2006/03/14/etusivu.htm

Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Nettisanomat.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com


Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähellä 26. päivää maaliskuussa).

2000 Rahastuksesta fiasko? Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen! 2000/03/23/etusivu.htm
2001 Ben Zyskowicz: Köyhien määrä on laskenut, niin pitääkin. Päivi Ketolainen: Köyhättääkö? 2001/03/29/koyhyys.htm
2002
Kuva. Il Vangelo secondo Matteo. Kiirastorstaina 28. maaliskuuta 2002. 2000/04/20/etusivu.htm
2003 Riippumattomat ja jäävittömät. Jarmo Leppiniemi, Ilta-sanomat maanantaina 24.02.2003. Riippumaton ja jäävitön. Keijo Lehto, Keskisuomalainen tiistaina 25.03.2003. Yomin keskisuomalaiset osakkaat haluavat selvityksiä yrityskaupoista. Keijo Lehto, Keskisuomalainen keskiviikkona 26.03.2003. Pääkirjoitus: Pukit kaalimaanvartijoina. Sama meno jatkuu. Mitään ei opita. Nettisanomat torstaina 27.03.2003.
2003/03/27/talous.htm
2004 SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia.
2004/03/25/etusivu.htm
2005 Kuva. Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." Keskisuomalainen 25.03.2005. 2005/03/28/etusivu.htm
2006
Kuva. Kaksoset. Kuva maanantaina 22.05.1995. 2006/03/30/etusivu.htm
2007 Vihreät seksillä hallitukseen? Pääkirjoitus. 2007/03/26/etusivu.html
2008 Kuvasarja. Koululaiset kulkevat varovasti autoja väistäen koko Suomen yli pyyhkivässä lumimyräkässä tänään. 2008/03/26/etusivu.htm







Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Kuva.

tiistaina tikut vuoltiin...
Tiistai 2009-03-24 (N:o 953) Etusivu

Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Lue!
"Miekat sirpeiksi". MIG koululaisen kuvittelemin värein näytillä torilla. Kuva! Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue!

Linkit jokaiselle etusivulle

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Sofi Oksanen

 
Sauvatytöt - Jäämies & Sallitun riskinoton rajat - Pyöräpojat. Viikon kuvia (2009/viikko 12).
Står på fel sida om historien - Fallskärm, 5 miljoner - Girigheten - en dödssynd. Aftonbladet Onsdag 2009-03-18.

Sauvatytöt - Jäämies & Sallitun riskinoton rajat - Pyöräpojat. Viikon kuvia (2009/viikko 12).
Står på fel sida om historien - Fallskärm, 5 miljoner - Girigheten - en dödssynd. Aftonbladet Onsdag 2009-03-18.

Kuvat Pertti Manninen perjantaina 2009-03-20 klo 12:25 - 15:00. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Kirjasto. Café Laukaa. Aftonbladet R-kioskista. Isonna!



Comment is free Iraq's brutal executions The war was supposed to improve human rights, but six years on the country has returned to unfair trials and mass executions Kate Allen guardian.co.uk, Tuesday 24 March 2009 15.00 GMT


Business AIG Congress grills Geithner and Bernanke over AIG bonus scandal US treasury secretary says he was powerless to stop multi-million dollar bonus payouts by the struggling insurer Andrew Clark in New York guardian.co.uk, Tuesday 24 March 2009 15.15 GMT


News World news Obama administration Barack Obama shows his anger over AIG bonus criticism Obama says the world is going through an 'extraordinary crisis' and appealed for patience to turn things around the ocean liner that is the US Ewen MacAskill in Washington guardian.co.uk, Wednesday 25 March 2009 02.08 GMT


News World news Gaza Series: Gaza war crimes investigation Israel accused of indiscriminate phosphorus use in Gaza Human Rights Watch report claims Israel committed war crimes in its use of air-burst white phosphorus artillery shells Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Wednesday 25 March 2009 16.00 GMT


News World news Gaza Gaza white phosphorus: 'They say that Israel used white phosphorus in a way that killed civilians' Rory McCarthy on a Human Rights Watch report accusing Israel of war crime Rory McCarthy guardian.co.uk, Thursday 26 March 2009 08.36 GMT



Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähellä 24. päivää maaliskuussa).

2000 Rahastuksesta fiasko? Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen! 2000/03/23/etusivu.htm

2001 Kuvittele John Lennon: Imagine suomentanut Pauliina Myllyntaus

Kuvittele meidät ilman kahleita jokainen yksilönä vapaana valheista Mieti kerrankin mikä on tärkeää
jokainen yksilönä vapaana valheista kuvittele meidät kaikki tasa-arvoisina
kuvittele maailma ilman rajoja ei syytä tappoon tai raakuuteen kuvittele meidät kaikki yhteisessä rauhassa
Luulet, se on mahdotonta jaksan silti uskoa että joku päivä pelastamme maailman
kuvittele maailmamme tyynenä hymyillen ilman nälkäisyyttä pelkoa huomisen kuvittele meidät kaikki jakamassa olevan
Väität, se on mahdotonta jaksan silti uskoa että joku päivä pelastamme maailman
2001/03/22/etusivu.htm

2002
Kettunen vittuilijasta eetikoksi. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kertoo 50- vuotispäivänsä aattona muuttuneensa eetikoksi. 2002/03/14/kettunen.htm

2003
Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.
Veri
Kun tein luokassa muistiinpanoja pääni alhaalla painuksissa niin yht’äkkiä pisara verta tipahti kynälleni.
Taukoamatta veri valui taukoamatta värjäten sanat, tehden ne punaisiksi. Kuolema se nostaa päätään jostain sydämeni pohjalta, odottaen.
Kuolema! Mutta minä en halua kuolla atomipommin tähden. Minä en halua kuolla hiljaa vaieten. Onko oikein että pommi putoaa ja ihmishenget riistää missä tahansa? Pakottaen kaltaiseni samaan kurjaan kohtaloon missä tahansa?
Minä en halua kuolla!
Vaivihkaa vilkaisen kättäni, hihan sisään – kuoleman merkkiä ei vielä näy siellä.
2003/03/27/etusivu.htm

2004 SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. 2004/03/25/etusivu.htm
2005 Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini. Sopra: alcune scene tratte dal film; sotto: due manifesti del Vangelo. La morte non è nel non poter comunicare ma nel non poter più essere compresi "Pier Paolo Pasolini. Pagine corsare", vita e morte di un poeta del nostro tempo Le immagini. 2005/03/24/etusivu.htm
2006 Lennart Meri 1929- 2006 LINNUNRADAN TUULET. 2006/03/14/etusivu.htm
2007 Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö. Matti Vanhanen jättämässä poliisille tutkintapyynnön Kurosen kirjasta. Kustantaja: Absurdia!"
Muunnettu kuva ja teksti: "Pääministeri Matti Vanhanen kävi vielä vaalivoittonsa jälkeen rennonoloisena tapaamassa Susan Kurosta helsinkiläisessä ravintolassa". Lisää tulossa! 2007/03/23/etusivu.html#susankurosen
2008 Rajattu kuva: "Ulkoministeri Ilkka Kanerva. Emme ole Irakissa". 2008/03/25/etusivu.htm



Nettisanomat tiistaina 2009-03-24.
Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan.
Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan.
MTV3. Seitsemän uutiset. Lauantai 2008-03-21 klo 19:08. Kuva TV1:n aamulähetyksestä. Kuvan tärähdys johtuu kissan hypättyä kuvaajan käsivarsille. Pertti Manninen.
Teksti-tv. MTV3, Yle ja Nelonen lauantaina 2009-03-21 klo 22:07- 22:11.
Koivisto ei kadu Viro-lausuntojaan. - Koivisto: Suomi kumartaa länteen. - Koivisto ei halua Suomea Natoon. Kuvat Pertti Manninen.
Lue myös! Pääkirjoitus Ojasta allikkoon. Nettisanomat torstaina 2009-03-19. Lue!


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Nettisanomat.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com









... lauantaina liemi latkittiin ...
Lauantai 2009-03-21 (N:o 952) Etusivu
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Linkistö

Ilmoitukset

Uusin lehti

Muistolle. Ville Pakarinen 1924-2009.
"Putoava lehti syksyllä 2008 Villen kotikulmilla".
Kuva Pertti Manninen. Kirkkonummi. Lapinkylä. Lauantai 2008-09-27 klo 17:29. Laajenna!

Muistolle. Ville Pakarinen 1924-2009.

Eilen sain tyttäreltäni Lauralta surutekstiviestin, jossa hän kertoi, että Pakarisen Ville haudataan lauantaina. Soitin Lasselle, joka oleili Villen naapurissa huvilalla ja pyysin välittämään omaisille surunvalitteluni. Villeen tutustuin 70-luvun alkupuolella ja olin tekemisessä hiukan hänen ja mamman kanssa aina 80-luvun loppupuolelle saakka asuessani Kirkkonummella.

Ville oli perusmies, sodan käynyt ja ammatiltaan monitoimimies: Rakennusmies, autonkorjaaja ja monen asian käytännöllinen taitaja. Ja myös mopomies aivan kuin appeni Ähtärissä. Työmaille kuljettiin mopolla siihen aikaan. Ville ja pojat olivat rakentamassa aina joitakin vaiheita vanhempieni huvilalla ja Janne-poikani talolla ja myös omissa rakennushankkeissani. Tytär Aija hoiti Lauraa kesällä tämän ollessa muutaman vuoden ikäinen, eikä itsekään ollut kovin paljon toisella kymmenellä. Aija meni sitten naimisiin hollantilaisen miehen kanssa ja jäi sitten pysyvästi sinne asumaan. Monet kerrat Pakariset kävivät kylässä vanhempieni huvilalla. Monta iltaa vietimme yhdessä. Mamman ja Villen ystävällisyys on lämmin kokemus elämäni varrella.

Ville kävi töissä ja mamma hoiti huushollia. Lapset, Kalle, Pate, Aija, Mia, Mizdi, Dina, Pärre ja Bunny (nimet muistinvaraisesti hiukan Lassen auttamana), tapasin ja joidenkin poikien kanssa olin paljonkin tekemisissä hankkeissani.

Veteraani, Suomen rakentaja, on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Osanottoni Villen poismenon johdosta.

Kuva on omistettu Villelle. Pertti Manninen lauantaina 2009-03-21.



Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähimpänä 21. päivää maaliskuussa).
2000 Rahastuksesta fiasko? Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen! 2000/03/23/etusivu.htm
2001 kuva ja unelmointi: yksin. 2001/03/22/viikonkuvaunelmointi.htm
2002 Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. 2002/03/14/kansallismaisema.htm
2003 Kuva: Verimyrsky. USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003. Kuva. Verimyrsky. 2003/03/20/etusivu.htm
2004 Äänekoski 19. maaliskuuta 2004. 23:n linja-autoturmassa menehtyneen muistolle. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen. 2004/03/18/etusivu.htm
2005 Kuva. "Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m". 2005/03/22/etusivu.htm
2006 Lennart Meri 1929- 2006 LINNUNRADAN TUULET. 2006/03/14/etusivu.htm
2007 Kuva. Ukkofasaani juoksee hädissään puunkaatajia karkuun. 2007/03/21/etusivu.html
2008 Rajattu kuva: "Ulkoministeri Ilkka Kanerva. Emme ole Irakissa". 2008/03/22/etusivu.htm


'I took a picture to show my dentist' - the first package tourists arrive in Iraq • Four Britons on 17-day visit to war-torn country • Iraqi Tourism Board hopes to lure many more Martin Chulov in Baghdad The Guardian, Saturday 21 March 2009


Gaza war crime claims gather pace as more troops speak out Fresh allegations have come to light that gung-ho leadership inculcated a culture of disregard for Palestinian casualties Peter Beaumont The Observer, Sunday 22 March 2009


News Politics DNA database Red light data Ten ways to track the citizen Alan Travis The Guardian, Monday 23 March 2009


News World news France French plan to break taboo on ethnic data causes uproar Angelique Chrisafis in Paris The Guardian, Monday 23 March 2009





torstai 2009-03-19. Nro 951. Minna Canthin ja tasa-arvon päivä.
 
Lippu tuulessa ja lasissa. - Ohjeita Vanhaselle. Kuvat tänään torstaina 2009-03-19. Laukaa. Peurunka ja Keskusta. Pertti Manninen. Isonna!
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue!

PÄIVÄN MEILI Pääministeri Matti Vanhanen Valtioneuvosto

VS: TURHAA SUOMETTUMISTA

Sofi Oksanen kaivoi
esiin pöyristyttävän kolumninne Suomenmaasta Etykin 10-vuotisjuhkan aikaan 1985. Leimasitte Viron vapautta ajaneet pakolaiset rettelöitsijöiksi. Joukossa saattoi olla esim. presidentti Hendrik Ilves. Heimokansan kohtalo oli Teille vain Neuvostoliiton sisäinen asia. Sitä ei saanut puolella sanallakaan arvostella. Realiteetit edellyttivät toki yhtä ja toista. Ei silti ollut mitään pakkoa toistella NKP:n propagandateeseja. Olisitte voinut edes vaieta. Selittelette, ettette ollut kansanedustaja. Olitte silti jo näkyvä poliitikko. Valtio-opin professorin perheessä lienee tosiasiakin kerrottu. Voisitte pyytää anteeksi turhaa suomettumistanne. [email protected] - Isonna kuva!


"Miekat sirpeiksi". Museoon siirretty MIG koululaisen kuvittelemin värein näytillä torilla.
"Miekat sirpeiksi". Museoon siirretty MIG koululaisen kuvittelemin värein näytillä torilla. Kuva keskiviikkona 3009-03-18 klo 10:25. Jyväskylä. Aren aukio. Pertti Manninen. Lue! - Isonna!

Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Iltalehti, jonka vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä lähetti pääministeri Matti Vanhaselle meilin ihan aiheesta. Masentavaa meilissä on kuitenkin se, että Vanhasen olisi mieluummin pitänyt vaieta. Vanhasella niinkuin kaikilla muillakin on oikeutensa mielipiteeseensä ja sen esille tuominen on arvostettavaa, olkoonkin se kuinka vastenmielinen jo ehkä silloin ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna. Historia tulee kyllä löytämään tässä asiassa varsinaisen pääkonnan, presidentti Mauno Koiviston, jonka Mihail Gorbatsovin nuoleskelu oli omissa sfääreissään. Vaikka Viron presidentti Lennart Meri oli tästä oikeasti katkera, niin sivistyneenä diplomaattina ei nostanut siitä haloota häneltä asiaa kysyttäessä. Pääministeri Matti Vanhasen suoranainen valehtelu on sitä Ikea-luokkaa, kun hän väittää, että ei muista kyseistä kirjoitusta. Kyllä se nostettiin esille jo viime presidentinvaalien yhteydessä ja sitä häneltä televisiotentissä kysyttiin. Huonoksi on sitten muisti mennyt muutamassa vuodessa. Tämän televisiotentin perusteella Nettisanomat löysi kyseisen tekstin ja julkaisi sen jo heti joulukuussa 2005 nimellä "Baltic Star". Torstaina 2009-03-19 Pertti Manninen. Nettisanomat. Baltic Star. Lue!

France braced for huge street protests over economic crisis Private and public sector workers in second general strike against Sarkozy cuts Angelique Chrisafis in Paris guardian.co.uk, Thursday 19 March 2009 08.12 GMT


Judge upholds Barclays' attempt to gag Guardian Court says tax papers remain confidential despite publication David Leigh The Guardian, Friday 20 March 2009




Eilen:


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Matti Vanhanen 1985 Suomenmaassa. Lue!

... keitto keitettiiin ...
Keskiviikko 2009-03-18 (N:o 950) Etusivu

Sofi Oksanen ihmettelee Matti Vanhasen sanoja. Lue! Pääkirjoitus. Baltic Star. Lue! Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue! Salaperäinen nainen Ilkka Kanervan seurassa. Kuva! Matti Vanhanen, agentti. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

T.Brax
M.Vanhanen

"Miekat sirpeiksi". Museoon siirretty MIG koululaisen kuvittelemin värein näytillä torilla.
"Miekat sirpeiksi". Museoon siirretty MIG koululaisen kuvittelemin värein näytillä torilla. Kuva keskiviikkona 3009-03-18 klo 10:25. Jyväskylä. Aren aukio. Pertti Manninen. Lue! - Isonna!

Pääkirjoitus. Baltic Star.
Kun pääministeri Matti Vanhanen laitettiin tilille jossakin tentissä vuonna 2005 kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kirjoittamastaan, hän vastasi olleensa silloin nuori ja kirjoitus meni nuoruuden piikkiin. Nyt siitä neljää vuotta myöhemmin hän ei enää muista koko kirjoitusta ja puolustautuu sillä, että hän ei ollut silloin kansanedustaja. Eihän ne kirjoitukset siitä miksikään muutu, on ollut mikä onkin, mutta kaipa ne hänen silloista ajatusmaailmaansa ovat heijastaneet. Kirjailija Sofi Oksanen lausui uutislähetyksessä (MTV3 tiistaina 2009-03-17), että päättäjät voisivat nyt edes arvioida sen aikaisia mielipiteitään, aikaahan on kulunut.
Keskiviikkona 2009-03-18 Pertti Manninen. Nettisanomat.

PS. Nettisanomat julkaisi ko. kirjoituksen heti tämän tentin jälkeen keskiviikkona 2005-12-14. Kirjoitus ja sivun alku on tässä uusintapainolsena. Lue!

Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.
Kuvat MTV3:n kymmenen uutisista tiistaina 2009-03-17.


"Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.

Palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen ihmettelee suomalaispoliitikkojen karua suhtautumista Viron vapautusliikkeeseen 80-luvun loppupuolella. Hän vaatii avointa keskustelua suomettumisen ajasta.

Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin erityisesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit viittaamalla vuonna 85 julkaistuun kolumniin.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentoitiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja."

MTV3. Teksti-tv tiistaina 2009-03-17 klo 23:11.
Kuvat: Pertti Manninen.


What are human rights? Probing questions of legality and morality can help us understand the paradox that not all humans have humanity Costas Douzinas guardian.co.uk, Wednesday 18 March 2009 11.43 GMT





Nettisanomat keskiviikkona 2005-12-14. Alkuperäiselle sivulle!
Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Keskiviikkona 14. joulukuuta 2005. Etusivu. Nro 441.

Snooker.

14.12.2005 joulukuun keskiviikkona klo 14.52. "Snooker". Kuva Pertti Manninen, Jyvässnooker, Jyväskylä. 

Vanhaa: "Arkistojen aarteena tarjoamme seuraavan Matti Vanhasen mielipidekirjoituksen lähes parin vuosikymmenen takaa. Artikkeli on edelleenkin ajankohtainen yrittäessämme ymmärtää Vanhasen ajattelutapaa.

Huomatkaa erityisesti kuinka Vanhanen käyttää edelleen samoja keinoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Artikkelissa Vanhanen tukee Baltian maiden miehitystä leimaamalla miehityksen vastustajat provokaattoreiksi ja marginaali-ilmiöksi - aivan samoin kuin yhä jatkuvan Suomen alueiden miehityksen vastustajat leimataan vielä nykyäänkin."

Matti Vanhanen - jälkisuomettunut kummitus sivustossa www.kavkaz.fi.
Matti Vanhanen:
Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985

Vanhaa ja uutta Vanhasta.

Uutta: "Vanhasen kirja Suomen tie maailmassa on keskustan presidenttiehdokkaan poliittinen ohjelmajulistus ...

Yllättävintä on ehkä kuitenkin se, miten suorasukaisesti Vanhanen kehuu teoksessa itseään, pääministerivuosiensa saavutuksia.

Lukija saa esimerkiksi tietää, miten Vanhanen Moskovassa kättä päälle lyömällä lopetti Venäjän ilmatilaloukkaukset, miten hän käynnisti tilannekuvajärjestelmän rakentamisen valtiojohdolle, otti aloitteen YK-mandaatista luopumisessa tai miten monta pääjohtajatason virkaa hänen hallituksensa on hankkinut EU:sta."

Vanhanen runttaa Niinistön puolustuslinjan. Pääministeri kehuu itseään häpeilemättä vaalikirjassaan. Helsingin Sanomat. Kotimaa. Arto Astikainen. Keskiviikkona 14.12.2005. 

"Ulkopolitiikan lähestymistavoista realismi on lähempänä omaa luonnettani kuin idealismi."

"Hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pysyminen edellyttää ennen kaikkea taloudellista kilpailukykyä ja kykyä rakenteellisiin uudistuksiin."

Tietokulma. Matti Vanhasen linjanvetoja. Helsingin Sanomat keskiviikkona 14.12.2005.

Nettisanomat keskiviikkona 14.12.2005

Matti Vanhanen: Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985. Arkistojen aarre sivustosta www.kavkaz.fi.

"Baltic Star

Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.

Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.

Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.

En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".

Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.

Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.

Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.

Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen."

Matti Vanhanen: Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985.

"Arkistojen aarteena tarjoamme seuraavan Matti Vanhasen mielipidekirjoituksen lähes parin vuosikymmenen takaa. Artikkeli on edelleenkin ajankohtainen yrittäessämme ymmärtää Vanhasen ajattelutapaa.

Huomatkaa erityisesti kuinka Vanhanen käyttää edelleen samoja keinoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Artikkelissa Vanhanen tukee Baltian maiden miehitystä leimaamalla miehityksen vastustajat provokaattoreiksi ja marginaali-ilmiöksi - aivan samoin kuin yhä jatkuvan Suomen alueiden miehityksen vastustajat leimataan vielä nykyäänkin." Matti Vanhanen - jälkisuomettunut kummitus sivustossa www.kavkaz.fi.

Lähteenä  www.kavkaz.fi.
Keskiviikkona 14.12.2005 Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat.



Linkki:
"Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla."
Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. nettisanomat torstaina 07.10.2004.

John Lennon   Double Fantasy   Yoko Ono.

 
Nettisanomat keskiviikkona 2005-12-14. Alkuperäiselle sivulle!






Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

8 vuotta sitten. Tätä juttua Helsingin Sanomat ei julkaissut. "Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde painoi naisen seinää vasten." Nettisanomat 2001/03/15

... tiistaina tikut vuoltiin ...
Tiistai 2009-03-17 (N:o 949) Etusivu

Kuka on tämä salaperäinen aurinkolaseihin piiloutunut nainen Ilkka Kanervan seurassa? Kuva! Matti Vanhanen, agentti. Pääkirjoitus. Lue! Ministerit kuin kaksi marjaa: Tuija Brax ja Matti Vanhanen. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Kuva päivässä. Lauantaina, sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. 400 kepposen viimeinen kuva, FIN - Anssi Koivuranta on voittanut maailman cupin - Vertavuotava mopopoika saa ensiapua palomiehiltä - Lehdestä hypännyt kissa?

400 kepposen viimeinen kuva, FIN - Anssi Koivuranta on voittanut maailman cupin - Vertavuotava mopopoika saa ensiapua palomiehiltä - Lehdestä hypännyt kissa? Kuvat lauantaina 2009-03-14 klo 23:32 (Yle Teema), sunnuntaina 2009-03-15 klo 13:19 (Vikersund, Norja, Yle), maanantaina 2009-03-16 klo 15:24 (Laukaa, keskusta) ja tiistaina 2009-03-17 klo 07:20 (Kissa luvatta pöydällä odottamassa hätistystä). Pertti Manninen. Isonna!

Russia announces new arms race President Dmitry Medvedev reveals plans to boost nuclear and conventional forces to counter Nato expansion Luke Harding in Moscow guardian.co.uk, Tuesday 17 March 2009 13.44 GMT







Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Ilkka Kanerva juhlimassa seuralaisineen Johan Wissmanin voittoa! Isonna!

... lauantaina liemi latkittiin ...
Lauantai 2009-03-14 (N:o 948) Etusivu

Kuka on tämä salaperäinen aurinkolaseihin piiloutunut nainen Ilkka Kanervan seurassa? Kuva! Lue! Matti Vanhanen, agentti. Pääkirjoitus. Lue! Ministerit kuin kaksi marjaa: Tuija Brax ja Matti Vanhanen. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

"Vihdoinkin ykspyöränen!". Siirrä osoitinta kuvan päälle ja pois, niin näet tasapainoilun!
"Vihdoinkin ykspyöränen!". Siirrä osoitinta kuvan päälle ja pois, niin näet tasapainoilun!

Kuvat: Henri Nieminen. Jyväskylä lauantaina 2009-03-14 klo 14:39. Kuvan nimi juontaa juurensa siitä, kun olen lausunut jo vuosia sitten toivomuksen, että olisi kiva saada kuva ykspyöräisestä. Kerran onnistuin saamaan kuvan kainalossa olevasta, mutta sekin "katosi". Nyt kuvaaja onnistui saamaan sarjan, kun seuralainen muisti toivomukseni. Pertti Manninen, päätoimittaja.
Katso myös! "Vihdoinkin kesä!" 2003/06/19/viikonkuva.htm


Nyt kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaakin ottaa kunnian eläkeiän nostoasiasta ja kun EK:n Leif Fagernäs on sitä puolustanut, on syytä julkaista uudelleen heti jupakán alussa julkaistu kirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen hoiti asian tökerösti, kun soperteli tämän luokan asian syntyneet päässään kirkkailla keväthangilla. Työnantajien työeläkemaksujen poistaminen oli paljon etäisempi ja vaikeammin tavallisen ihmisen ymmärtää, joka on jo tottunut kaiken maailman varallisuusveron poistoihin, josta muuten vastuussa oleva SAK:n Lauri Ihalainen nyt loisti kameroiden edessä vääntäen puukkoa Vanhasessa näyttelemällä sovittelevaa ja höpöttämällä sanatarkasti, "että nyt ei kannata etsiä voittajia tai häviäjiä". Mikähän virka häntäkin odottaa nyt eläkkeelle siirtyessä hieman yli 60-kymppisenä.
Tulikin pääkirjoitus lauantaina 2009-03-14. Pertti Manninen.
Matti Vanhanen, agentti. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2009-03-03.

Pääministeri Matti Vanhanen on kertonut, että vanhuusekäkkeen eläkeiän nostopäätös syntyi hänen päässään hiihdellessään Rukan laduilla. Sitten hän esitti ajatuksen valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle, joka sen hyväksyi ja näin se sitten olikin hallituksen yksimielinen päätös. Uskokoon ken tahtoo, media höpöttää pääkirjoituksissaan tätä legendaa. Oikeasti esitys on päätetty sylttytehtaalla ja Vanhanen on alistunut juoksupojaksi ja samalla hän sitten voi hokea, että täytyy uskaltaa näyttää johtajuutta.

Asia on myös hyvä hämäysverho muille päätöksille, joissa köyhät köyhdytetään ja rikkaat hyysätään entistä vauraammiksi.

Mikä se sylttytehdas sitten on. Tarkempi nimi selviää sitten kun katsoo ja miettii kuka tästä hyötyy ja kuka häviää. Hyötyjät on siis se sylttytehdas, jonka raaka-aineena ovat tavalliset palkansaajat, jotka nykyisin jaksavat sinnitellä työelämän paineissa viimeisillä voimillaan ja jäävät keskimäärin eläkkeelle 59-vuotiaina. 65-vuotias palomies-savusukeltaja, siinäpä pulma, jonka tämä ihmemies Matti pystyy ratkaisemaan.

Matti Vanhanen on alentunut agentiksi luottaen siihen, että kansalaiset eivät tätä huomaa. Seuraavaksi vuorossa on Nato, uskokaa tai älkää!

Matti Vanhanen, agentti. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2009-03-03 klo 18:40.



Ja kyllä tämä Bisquitin pätkäkin ansaitsee tulla toisetuksi!
Nietosten tonava. Bisquit. Ilta-Sanomat tänään torstaina 2009-03-05.

"Matti Vanhasta on mollattu kun hän on saanut hiihtoladulla idean.
Näin innostavasti asiaan suhtaudutaan siis innovaatioyhteiskunnassa. Mutta vaikka Rukalla syntyneessä älynvälätyksessä moitittavaa olisikin, voiko itse lajia syyttää siitä että tulokset ovat sitä mitä ovat?
Perusasiat tiedetään. Vanhanen ei ilmeisesti saanut ideaansa perinteisellä tyylillä reittiä ongelma-selvitysmies-työryhmä-komitea vaan vapaalla assosiaatiolla Ruka-rukkanen-kinnas-tumppu-temppu. ..."
Nietosten tonava Bisquit. Seppo Ahti. Ilta-Sanomat torstaina 2009-03-05.



Fidel Castro, the Guardianista Rory Carroll, Latin America correspondent The Guardian, Saturday 14 March 2009


Save mothers – and you will save the world A new campaign to improve maternal care could finally reduce needless deaths in childbirth Sarah Brown The Observer, Sunday 15 March 2009


Seattle Post-Intelligencer prepares to publish final print edition City's oldest newspaper will keep online version with significantly smaller staff after tomorrow's print edition McClatchy newspapers guardian.co.uk, Monday 16 March 2009 19.49 GMT







Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Ilkka Kanerva ja nainen X Torinon EM-hallikisoissa juhlimassa ruotsalaisten kanssa Johan Wissmanin voittoa! Isonna!

... sunnuntaina suu pyyhittiin.
Sunnuntai 2009-03-08 (N:o 947) Etusivu

Kuka on tämä salaperäinen aurinkolaseihin piiloutunut nainen Ilkka Kanervan seurassa?

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Kuka on tämä salaperäinen aurinkolaseihin piiloutunut nainen Ilkka Kanervan seurassa?
Ilkka Kanerva ja nainen X Torinon Euroopanmestaruus-hallikisoissa juhlimassa ruotsalaisten kanssa Johan Wissmanin voittoa! Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2009-03-07 klo 19:04 TV4:n kuvasta.
Johan Wissman juoksi taktisesti viisaasti ja pääsi kärkeen kaarretasoituksen loputtua. Hopealle jäänyt Italian Claudio Lizziardello kulutti voimansa ohittaessaan Romanian Ion Vierun kaarteessa. Kuva: Pertti Manninen TV4:n kuvasta. Kuvasarja tulossa!


In 1975, during International Women's Year, the United Nations began celebrating 8 March as International Women's Day.

Two years later, in December 1977, the General Assembly adopted a resolution proclaiming a United Nations Day for Women's Rights and International Peace to be observed on any day of the year by Member States, in accordance with their historical and national traditions. For the United Nations, International Women's Day has been observed on 8 March since 1975. The Day is traditionally marked with a message from the Secretary-General.

The theme for 2009 is:
“Women and men united to end violence against women and girls”

The Secretary-General: Message on International Women's Day

>> Calendar of events: UN observances worldwide

Previous years and themes:
2008: Investing in Women and Girls 2007: Ending Impunity for Violence against Women and Girls 2006: Women in decision-making 2005: Gender Equality Beyond 2005: Building a More Secure Future 2004: Women and HIV/AIDS 2003: Gender Equality and the Millennium Development Goals 2002: Afghan Women Today: Realities and Opportunities 2001: Women and Peace: Women Managing Conflicts 2000: Women Uniting for Peace 1999: World Free of Violence Against Women 1998: Women and Human Rights 1997: Women at the Peace Table 1996: Celebrating the Past, Planning for the Future 1995 1993 1992 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982 1980 1979 1978 1977 1976

Why dedicate a day exclusively to the celebration of the world's women? In adopting its resolution on the observance of Women's Day, the General Assembly cited two reasons: to recognize the fact that securing peace and social progress and the full enjoyment of human rights and fundamental freedoms require the active participation, equality and development of women; and to acknowledge the contribution of women to the strengthening of international peace and security. For the women of the world, the Day's symbolism has a wider meaning: It is an occasion to review how far they have come in their struggle for equality, peace and development. It is also an opportunity to unite, network and mobilize for meaningful change.

Read more about the International Women's Day:
History of International Women's Day
"The Unfinished Story of Women and the United Nations",
a book by Hilkka Pietilä
UN Cyberschool Bus page about International Women's Day

http://www.un.org/womenwatch/feature/iwd/

 

US army 'had opportunities to grab Mladic' Fugitive general was shadowed for five months after Serbian conflict ended, claims historian Peter Beaumont, foreign affairs editor The Observer, Sunday 8 March 2009


Icelandic bank Straumur-Burdaras slides into state ownership The country's sole remaining banking powerhouse joins the ranks of Glitnir, Landsbanki and Kaupthing Elena Moya guardian.co.uk, Monday 9 March 2009 15.20 GMT


French government accused of 'Big Brother' tactics over internet piracy New law would punish illegal downloading by cutting off web access Angelique Chrisafis in Paris guardian.co.uk, Tuesday 10 March 2009 15.56 GMT


Nato needs a makeover As France returns to Nato's integrated military structure, it's time for the alliance to undergo a long-delayed transformation Benoît d'Aboville guardian.co.uk, Wednesday 11 March 2009


Bernard Madoff, American hero Madoff exposed other swindlers, revealed the incompetence of US regulators – and gave America the villain it needed Chadwick Matlin guardian.co.uk, Thursday 12 March 2009


Government outlines digital rights agency proposal Caitlin Fitzsimmons guardian.co.uk, Friday 13 March 2009 17.06 GMT








Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.


Uusin lehti

Åken kova lähtö. Ilta-Sanömat keskiviikkona 2009-03-04. Isonna!

torstaina tupaan kannettiin
Torstai 2009-03-05 (N:o 946) Etusivu

"Matti Vanhasta on mollattu kun hän on saanut hiihtoladulla idean". Bisquit. Ilta-Sanomat tänään. Nietosten tonava. Lue! Matti Vanhanen, agentti. Pääkirjoitus. Lue! Ministerit kuin kaksi marjaa:
Tuija Brax ja Matti Vanhanen. Lue! Äidin syntymäpäivänä. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

Kuva päivässä. Keskiviikkona ja torstaina: Kaupungin valot - Lasten oikopolku kirjastoon.
Kaupungin valot - Lasten oikopolku kirjastoon. Kuvat keskiviikkona 2009-03-04 klo 20:26 (Jyväskylä, Kauppakatu) ja torstaina 2009-03-05 klo 16:05 (Laukaa, keskusta, kirjasto). Pertti Manninen.
Åken kova lähtö. Ilta-Sanömat keskiviikkona 2009-03-04 klo 17:07. Kuva: Pertti Manninen.

Nietosten tonava. Bisquit. Ilta-Sanomat tänään torstaina 2009-03-05.

"Matti Vanhasta on mollattu kun hän on saanut hiihtoladulla idean.
Näin innostavasti asiaan suhtaudutaan siis innovaatioyhteiskunnassa. Mutta vaikka Rukalla syntyneessä älynvälätyksessä moitittavaa olisikin, voiko itse lajia syyttää siitä että tulokset ovat sitä mitä ovat?
Perusasiat tiedetään. Vanhanen ei ilmeisesti saanut ideaansa perinteisellä tyylillä reittiä ongelma-selvitysmies-työryhmä-komitea vaan vapaalla assosiaatiolla Ruka-rukkanen-kinnas-tumppu-temppu. ..."
Nietosten tonava Bisquit. Seppo Ahti. Ilta-Sanomat torstaina 2009-03-05.



Äidin syntymäpäivänä
ei mi
nikone toiminut, koska olin unohtanut ladata akun. Kirjoitus ei nyt myöhemmin enää onnistu, kun on niin vaikea keksiä sanoja. Tänään on kulunut 93 vuotta äidin syntymästä ja 15 kuukautta kuolemasta. Pertti Manninen. Torstai 2009-03-05.


2006 Kuva: Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä. 2006/03/05/etusivu.htm

Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähimpänä 5. päivää maaliskuussa).

2000 Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappausta koskeva selostus jatkuu. 2000/03/02/etusivu.htm
2001 Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia. 2001/03/08/etusivu.htm
2002 Gallupit oikein, tulkinnat väärin 2. Helsingin Sanomat vääristelee ydinvoimagalluppinsa. 2002/03/14/gallupit.htm
2003 Kuva: Verimyrsky. USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003. 2003/03/20/etusivu.htm
2004
Postin laiton varhaisjakelukokeilu jatkuu toukokuun loppuun! Tahallista lainrikkomista kokeilun nimellä!2004/03/04/postilaiton.htm
2005 Kuva: Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. 2005/03/03/etusivu.htm
2006 Kuva: Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä. 2006/03/05/etusivu.htm
2007 Kuva: "Tuuli mua viiltää Elämän syksy siintää". Judy Garland. "A Star Is Born". George Cukor 1954. 2007/03/05/etusivu.html#tuulimua
2008 Kaikki Pääministerin morsian -kirjan syytteet hylättiin Wau! Aamulehti.fi Kotimaa. 2008/03/05/etusivu.htm


2009


Rights versus liberty Hidden by the spirit of the Convention On Modern Liberty was a row about the Human Rights Act, which I want to bring out into the open Henry Porter guardian.co.uk, Thursday 5 March 2009 11.00 GMT


Intelligence failures crippling fight against insurgents in Afghanistan, says report • Leaked analysis condemns US for lack of co-operation • Senior officers' criticisms also cover Iraq campaign Peter Beaumont The Guardian, Friday 6 March 2009


Jailed for a MySpace parody, the student who exposed America's cash for kids scandal • Judges deny kickbacks for imprisoning youths • Slapping a friend or having tantrum led to prison Ed Pilkington in Wilkes-Barre, Pennsylvania The Guardian, Saturday 7 March 2009







Uusin lehti
Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

... tiistaina tikut vuoltiin ...
Tiistai 2009-03-03 (N:o 945) Etusivu.
Matti Vanhanen, agentti. Pääkirjoitus. Lue!
Brax ja Vanhanen. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

Talvikuva päivässä. Lauantaina, sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Avaruuden ikkuna - Voittajan seppele on pudonnut - Talvipyöräilyä - Linnut pikkupakkasessa.

Avaruuden ikkuna - Voittajan seppele on pudonnut - Talvipyöräilyä - Linnut pikkupakkasessa. Kuvat lauantaina 2009-02-28 klo 18:10 (Laukaa, Peurunka), sunnuntaina 2009-03-01 klo 13:14 (Vasaloppet, Sverige, Mora, SVT1 direkt), maanantaina 2009-03-02 klo 11:51 (Laukaa, keskusta) ja tiistaina 2009-03-03 klo 13:22 (Laukaa, keskusta). Pertti Manninen. Isonna! - Laajenna!

Matti Vanhanen, agentti. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2009-03-03.

Pääministeri Matti Vanhanen on kertonut, että vanhuusekäkkeen eläkeiän nostopäätös syntyi hänen päässään hiihdellessään Rukan laduilla. Sitten hän esitti ajatuksen valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle, joka sen hyväksyi ja näin se sitten olikin hallituksen yksimielinen päätös. Uskokoon ken tahtoo, media höpöttää pääkirjoituksissaan tätä legendaa. Oikeasti esitys on päätetty sylttytehtaalla ja Vanhanen on alistunut juoksupojaksi ja samalla hän sitten voi hokea, että täytyy uskaltaa näyttää johtajuutta.

Asia on myös hyvä hämäysverho muille päätöksille, joissa köyhät köyhdytetään ja rikkaat hyysätään entistä vauraammiksi.

Mikä se sylttytehdas sitten on. Tarkempi nimi selviää sitten kun katsoo ja miettii kuka tästä hyötyy ja kuka häviää. Hyötyjät on siis se sylttytehdas, jonka raaka-aineena ovat tavalliset palkansaajat, jotka nykyisin jaksavat sinnitellä työelämän paineissa viimeisillä voimillaan ja jäävät keskimäärin eläkkeelle 59-vuotiaina. 65-vuotias palomies-savusukeltaja, siinäpä pulma, jonka tämä ihmemies Matti pystyy ratkaisemaan.

Matti Vanhanen on alentunut agentiksi luottaen siihen, että kansalaiset eivät tätä huomaa. Seuraavaksi vuorossa on Nato, uskokaa tai älkää!

Matti Vanhanen, agentti. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2009-03-03 klo 18:40.


Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähimpänä 3. päivää maaliskuussa).

2000 Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappausta koskeva selostus jatkuu. 2000/03/02/etusivu.htm
2001 Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia. 2001/03/08/etusivu.htm
2002 Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. 2002/03/14/kansallismaisema.htm
2003 Kuva: Verimyrsky. USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003. 2003/03/20/etusivu.htm
2004 Poliittista oikeutta. Leif Salmén. Iltalehti."Kyse oli viime kädessä Suomen politiikasta sodan ja rauhan suhteen." 2004/03/04/salmen.htm
2005 Kuva: Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. 2005/03/03/etusivu.htm
2006 Kuva: Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä. 2006/03/05/etusivu.htm
2007 "En jaksa lähteä ulos illalla. Pitää nukkua." - Kaurismäen tähti menehtyi. Ilta-Sanomat. Viihde. 2007/03/03/etusivu.html
2008 Kuva: "AVOIN TILLE! VAIN SEISKASSA!". "Susanin avoin kirje oikeudessa jääkylmänä esiintyneelle Vanhaselle" 2008/03/04/etusivu.htm




Afghanistan diary: A hobbled march to victory as French forces prevail Posted by Julian Borger Tuesday 3 March 2009 12.43 GMT guardian.co.uk



Obama meets Brown: 'There were two tensions' Washington bureau chief Ewen MacAskill analyses Barack Obama's meeting with Gordon Brown ahead of the prime minister's speech before Congress Audio (6min 24sec), guardian.co.uk, 4 Mar 2009






Uusin lehti
Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

... lauantaina liemi latkittiin ...
Lauantai 2009-02-28 (N:o 944)
Etusivu.
4 päivän "Päivän kuvat" keskiviikosta lauantaihin.
Brax ja Vanhanen. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset



Kesä talven keskellä - JA,JA,JA,JAA! - Luminen siirtolohkare - Minä, kissa ja Michael Moore.

Kesä talven keskellä - JA,JA,JA,JAA! - Luminen siirtolohkare - Minä, kissa ja Michael Moore.
Kuvat keskiviikkona 2009-02-25 klo 18:07 (Peurunka, kylpylä), torstaina 2009-02-26 klo 15:49 (Rosanne, lounasravintola), perjantaina 2009-02-27 klo 14:51 (Peurunka, kylpylän vastaranta) ja lauantaina 2009-02.28 klo 09:57 (Koti). Keski-Suomi. Laukaa. Pertti Manninen. Isonna!

Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähimpänä 28. päivää helmikuussa).

2000 KSP-kaappaus. Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappaushistoria 1998. 2000/02/24/etusivukspkaappaus.htm
2001 Anna-Marin muistolle 2001/02/08/etusivu.htm
2002 Astrid Lindgren 1907-2002. Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta. 2002/01/31/etusivu.htm
2003 Kulkijan kuvia. Perjantaina 07.02.2003. 2003/02/13/etusivu.htm
2004 Adolf Ehnrooth 1905- 2004.
"Suomi on hyvä maa ja puolustamisen arvoinen." 2004/02/26/etusivu.htm
2005 Kuva: "Hopeinen kuu". Sunnuntaina 27.02.2005. Olavi Virta syntyi tasan 90 vuotta sitten 27.02.1915. 2005/02/27/etusivu.htm
2006 Kuva: "Ruutu hoitoon". Suomi saa jääkiekkomitalin Torinon kisoissa. Väri ratkeaa huomenna ... 2006/02/25/etusivu.htm
2007 "Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern. 2007/02/23/etusivu.html
2008 Kuva: "Suomalainen tähtihetki - Tottenham ja Teemu Tainio Liigacupin voittajat!". 2008/02/24/etusivu.htm




Gazans need more than aid The humanitarian efforts of organisations like ours will count for little without political progress Nick Young in Gaza The Guardian, Saturday 28 February 2009


Israel PM's family link to Hamas peace bid Olmert rejected Palestinian attempts to set up talks through go-between before Gaza invasion Peter Beaumont, foreign affairs editor The Observer, Sunday 1 March 2009


We will pursue Middle East peace on many fronts, says Hillary Clinton US secretary of state condemns 'violence and false choices' of extremists Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Monday 2 March 2009 14.17 GMT






edellinen 
seuraava


Uusin lehti
Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

... keskiviikkona keitto keitettiin ...
Keskiviikko 2009-02-25 (N:o 943)

Veikko Palolahden muiston 1. vuosipäivänä.

Linkistö

Ilmoitukset


Veikko Palolahden muiston 1. vuosipäivänä. 
Haaste. Vapaus. Iltatähti.
Kuvat keskiviikkona 2009-02-25 klo 13:27, 13:42 ja 18:08. Keski-Suomi. Laukaa (Peurunka) ja Äänekoski (Koivisto). Pertti Manninen. Isonna!

Veikko Palolahti (1941 -2008)

Eilen tiistaina sain meilin, jossa Veikon läheinen kertoi, että Veikko oli kuollut vuosi sitten levollisesti muutaman kuukauden sairauden jälkeen. Osoitteeni hän oli löytänyt siitä jutusta, jossa kerroin vuonna 1980 piirretystä muotokuvastani, jonka vasta viime kesänä löysin uudestaan ja mainitsin siinä yhteydessä Veikon koko nimen, jonka sitten hakukone löysi. Tähän yhteydenottopyyntöön Veikko ei sitten enää ennättänyt vastata.

Luettelonomaisesti kerron hiukan Veikosta ja kuinka opin hänet tuntemaan. Tapasin hänet Helsingin yliopiston matematiikan laskuharjoitusryhmässä ja hänestä ja myös Kullervo Niemisestä ja allekirjoittaneesta kehkeytyi kolmen ryhmä, joka hiukan vietti aikaa muutenkin yhdessä. Veikko oli Rööperin kasvatti, minä taas Kallion. Molemmat lähtöisin työläisperheestä, elämä oli niukkaa, hänellä vielä niukempaa, koska hänen isänsä oli kuollut. Veikko suoritti ylioppilastutkinnon iltakoulussa työn ohessa, ainakin Hotelli Helsingin portieerina ja poliisilaitoksen löytötavaratoimistossa hän oli ollut, kun joskus kertoi niistä ajoista. Opinnot päätettyään hän toimi useita vuosia matematiikan opettajana, mm. Vaasassa, kunnes tuli töihin Valtion tietokonekeskukseen, VTKK:hon, jossa hän työskenteli varmaankin yli 20 vuotta. Sieltä lähdettyään hän oli Tieto-X:n palkkalistoilla hoitamassa edelleen samoja töitä, mm. Verohallinnon, koska osasi VTKK:n ohjelmat ja niiden soveltamisen. Muutaman vuoden hän sai nauttia eläkepäivistään.

Vaikka Veikon ja Kullervon ja minun tiet sitten erkanivat eri puolelle Suomea, niin Veikon kanssa olin yhteydessä melko säännöllisesti aivan viime vuosia lukuun ottamatta ja käydessäni Helsingissä tapasimme usein. Joskus oli jakso, että soittelimme usean kerran viikossa ja hän kertoi Helsingin kuulumisia, vaikka olikin muuttanut Espooseen parikymmentä vuotta sitten. Bisquitin pakinoita hän kommentoi ja patisti minua lehteä ostamaan silloin tällöin. Paljon paljon muuta olisi kerrottavaa, ehkä myöhemmin tähänkin tulee vielä tilaisuus.
...

Pertti Manninen. Keskiviikkona 2009-02-25. Postuumisti osaa ottaen omaisten surussa ja voimia heille toivoen. Kuvat on omistettu Veikolle.
Isonna kuvat!


Lyhennetty perjantaina 2009-06-05. Pertti Manninen.

P.S. Kun Veikko kävi luonani Keski-Suomessa, kävimme Jyväshovissa, jossa lauloi silloin Anna Eriksson. Jyväshovin siniset markiisit kertovat paikan sijainnin muistoja mieleen tuoden tässä viikko sitten 2009-02-18 ottamassani Hovimiehet-kuvassa. Pertti Manninen

Nettisanomat 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008. (Lähimpänä helmikuun 25:ttä).

2000 KSP-kaappaus. Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappaushistoria 1998. 2000/02/24/etusivukspkaappaus.htm
2001 Anna-Marin muistolle 2001/02/08/etusivu.htm
2002 Astrid Lindgren 1907-2002. Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta. 2002/01/31/etusivu.htm
2003 Kulkijan kuvia. Perjantaina 07.02.2003. 2003/02/13/etusivu.htm
2004 Adolf Ehnrooth 1905- 2004.
"Suomi on hyvä maa ja puolustamisen arvoinen." 2004/02/26/etusivu.htm

2005 Pääkirjoitus tiistaina 22.02.2005. Viime perjantaina sain viestin, jossa kehotettiin lukemaan Helsingin Sanomissa ollut kirjoitus sivulla A4, pääkirjoitussivulla "Netissä lyödään hanskoitta", Merkintöjä. Paavo Rautio. Jostain syystä lukeminen jäi, kunnes sunnuntai-iltana taas kysyttiin mielipidettäni siitä. Häpeäkseni tunnustin etten ollut muistanut lukea sitä. Lupasin. Kaivoin lehden esiin ja luin. Mietin. Ajattelin tekstin päähäni. Eihän tässä nyt muuta kuin, että netissä on myös asioita, jotka eivät muuten tulisi julki. Pertti Manninen, päätoimittaja, nettisanomat. 2005/02/22/etusivu.htm

2006 Kuva: "Ruutu hoitoon." Suomi saa jääkiekkomitalin Torinon kisoissa. Väri ratkeaa huomenna ... 2006/02/25/etusivu.htm
2007 "Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern. 2007/02/23/etusivu.html
2008 Kuva: "Suomalainen tähtihetki - Tottenham ja Teemu Tainio Liigacupin voittajat!". 2008/02/24/etusivu.htm






edellinen 
seuraava


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti


Maanantaina makkarat tehtiin ...
Maanantai 2009-02-23 (N:o 942)
Etusivu. Lex Nokia Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa. Lue! Pääkirjoitus. Ministerit kuin kaksi marjaa Vanhanen ja Brax. Lue! Linus Torvalds Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

M.Vanhanen
S.Ruusunen
K.Ojala

P.Kettunen
J.Kivistö


Talutuksia.
Pyörän talutus. Koiran talutus. Lapsen talutus.
Kuvat lauantaina 2009-02-21 klo 12:37, 12:44 ja 12:47. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Pertti Manninen. Isonna! & Laajenna!

Full text of Obama's speech to Congress Remarks as prepared for delivery guardian.co.uk, Wednesday 25 February 2009 02.41 GMT


Symbol of hope as Iraq's looted and gutted national museum reopens • New start marks another step back to normality • Plundered artefacts return but many are still missing Martin Chulov in Baghdad The Guardian, Tuesday 24 February 2009


Amnesty calls on US to suspend arms sales to Israel Hellfire missiles and white phosphorus artillery shells among weapons used in 'indiscriminate' attacks on civilians, says human rights group Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Monday 23 February 2009 09.14 GMT


Maanantai 2009-02-23. Pääkirjoitus ja blogi.

2009-02-21 lauantai klo 17:47
Peurunka hotellin aula, olosuhteiden pakosta.

Ministerit kuin kaksi marjaa: Vanhanen ja Brax

Viikko sitten, tasan, kävin poikien kanssa täällä uimassa. Sitten sunnuntaina vein heitä Jyväskylään ja kortti vei.

Kortti teki tenän, ei aukaissut kaikkia Jyväskylässä otettuja kuvia, olin ollut varomaton, jo edellisenä iltana yksi kuva oli tallentunut vain osaksi, itse asiassa Jyväskylässä otettu, jossa pojat ovat kaupungilla. En varonut vaan laitoin tämän kortin uudestaan kameraan.

Yritän muistella mitä menetin, ehkä lopullisesti.

Ainakin sen, kun Veturikahvilassa pojat ja vanhempikin nuoriso olivat kahvilla, pojat pelasivat Bond-korteilla ja yritin niitä aina sovitella johonkin lehden juttuun.

En menettänyt enää vilkutuksia bussin lähtiessä. Ne kuvat halusin mieleeni ja näin ne sainkin.

Silloin perjantaina täällä, ei kun lauantaina viikko sitten, luin joitakin lehtiä täällä Peurungassa, niin ja otin kuvia jutuista. Nyt taitavat päivät mennä sekaisin, joka tapauksessa mieleen jäi juttu jossa tämä meidän oikeusministerimme Tuija Brax ilmoitti että Lex Nokia rikkoo vain hiukan perustuslakia tai jotakin sellaista.

Kuva siis katosi, samaa sarjaa tämä Brax kuin pääministeri Matti Vanhanen, jonka mielestä nykyisin Lissabonin sopimuksena tunnettu, aikaisemmin EU:n perustuslaki, rikkoo vain vähän Suomen perustuslakia, joten ei kansalaisten tarvitse olla huolissaan, kun se rikkoo vain hiukan.

Kuvaan tietenkin kuuluu, ettei eduskunnassa sopimusta edes hyväksytty perustuslain säätämisjärjestyksessä, nämä Vanhasen tekstit ja ajatukset vielä jostakin arkistosta löytyvät.

Mutta nyt Tuija Brax, hänen lausahduksensa joka jäi mieleen oli siis jossain lehdessä, hän oli osallistunut joillekin neuvottelupäiville.

Netistä etsin sen viikon tapahtumia ja Brax oli osallistunut hovioikeuspäiville Kuopiossa. Lehti oli siis joko Savon Sanomat tai Karjalainen, itäsuomalainen kuitenkin, molemmat Peurunkaan tulevat.

Eihän lehti tietenkään enää Peurungassa ole, mutta onpa Laukaassa kirjasto johon sattumalta jouduin linkkiä odottamaan. Aluksi en viitsinyt asian takia vaivautua, mutta kuitenkin sittenkin katsoin Savon Sanomat, niitä oli kaapissa viikon vanhat, mutta ei tietenkään enää sitä arkinumeroa. Ystävällisesti virkailija etsi saman tien varastosta kyseisen viikon lehdet ja yllätys yllätys se oli siis perjantain lehdessä tämä otsikko, otin kuvan ja toivon, että ei katoaisi.

Siinä otsikossa, kuva on kyllä kortilla mutta nyt kameran akku on finito, joten en pysty tarkistamaan, yritän muistaa, Brax: esittelen Lex Nokian koska se ei ole kovin paljon perustuslainavastainen, tietenkin eri sanoin mutta ajatuksen sisältö on tämä.

Nyt on lopetettava, etten myöhästy viimeisestä linkistä, niin kuin tästä pari tuntia aikaisemmin lähteneestä, kun katsoin sunnuntain aikataulua lauantaina, siitä tämä Peurungan pakko-oleskelu.

Pertti Manninen
la 2009-02-21 klo 18.08 ja tallennus
.



Lue myös!

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Lue!

Lue myös!

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!
Pääkirjoitus.





Keskiviikko 2009-02-11. Muut.

Myönteistä huomiota Suomelle.
Lea Launokari.
Lukijoilta. Kansan Uutiset. Tiistai 2009-02-10.

Myönteistä huomiota Suomelle.

Kun Martti Ahtisaarelle kerrottiin, että häntä kunnioitettaisiin vuoden 2008 Nobelin palkinnolla, totesi hän ulkomaisen lehdistön mukaan muun muassa, että tämä tuo myönteistä huomiota Suomelle ja kertoo siitä, mikä on tärkeätä suomalaisille. Ajatellen Suomen viime vuosikymmenien hampaatonta turvallisuuspolitiikka myönteiselle huomiolle onkin tarvetta. Kysymys on vain, mistä voisimme saada tällaisen myönteisen huomion.

Suomessa ei kyseenalaisteta Lissabonin sopimusta, jolla sidotaan EU:n sotilaalliset kehykset. Se tarkoittaa loppua Suomen puolueettomuudelle. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää.

Sopimuksessa määrätään myös, että ”jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan”. On täysin ainutlaatuista, että tällainen vaatimus on perustuslaissa.

Vaikka kansalaiset suhtautuvat kielteisesti Nato-jäsenyyteen, meidän poliitikkomme ovat hitaasti mutta varmasti vieneet Suomen sinne. Hiljainen hivuttaminen on tosiasia. Vain kumileimasin puuttuu.

Suomessa on pelottavan hiljaista kasvavasta ydinaseiden uhasta huolimatta. Ei yksikään johtava poliitikko tai muu korkeassa asemassa oleva henkilö ole viime aikoina vaatinut ydinaseriisuntaa, vaikka Suomi oli neljän ensimmäisen maan joukossa, kun neljä maata allekirjoitti sopimuksen vuonna 1968.

Suomessa eivät johtavat poliitikot tai muut tunnetut henkilöt ole ottaneet esille atomivoiman ja ydinaseiden leviämisen suhdetta. Tästä on keskusteltu voimakkaasti ulkomaisessa lehdistössä. Sitä vastoin Suomen ympäristöministeri Paula Lehtomäki tarjoaa samassa hengessä Ranskan presidentin Sarkozyn kanssa Arabiemiraateille atomivoiman yhteistyötä.

Washington Postin (12.5.08) mukaan vähintään 40 maata on ilmaissut YK:lle kiinnostuksensa ydinvoimaan. Näiden mukana Arabiemiraatit, Egypti, Saudi-Arabia, Indonesia ja Brasilia, jotka kaikki uskovat, että heillä olisi oikeus rakentaa oma rikastuslaitoksensa varmistaakseen reaktorin polttoaineentarjonnan tulevaisuuden atomivoimilleen. Rikastuslaitoksia voidaan yhtä hyvin käyttää uraanin rikastamiseen ydinaseisiin.

Huolimatta useiden rauhanjärjestöjen pyynnöstä Suomessa ei Pormestarit rauhan puolesta (Mayors for Peace) –verkosto ole saanut kannatusta. Verkostolla on tällä hetkellä 2 636 jäsenkaupunkia 134 maassa.

Joulukuussa 2008 verkosto sai 99 uutta jäsentä. Euroopassa verkostolla on 1646 jäsentä. Viisi kärkimaata ovat Belgia, jossa on 332 jäsenkaupunkia, Saksassa 313, Italiassa 297, Espanjassa 163 ja Ranskassa 97.

Pohjoismaista Norja on ensimmäisellä sijalla, siellä on 84 jäsentä, Tanskassa 13, Ruotsissa 5. Suomessa toistaiseksi vain kaksi kaupunkia on verkoston jäseniä: Maarianhamina ja Varkaus.

Jos Martti Ahtisaari haluaa kiillottaa Suomen tahraantunutta kuvaa rauhanrakentajana, olisi hyvä myös Suomessa käynnistää keskustelu ydinaseriisunnasta ja Naton ja EU:n asemasta maailmanlaajuisina sotilaallisina toimijoina, kun ne varmistavat energiavarmuuden ja muiden raaka-aineiden toimittamisen Yhdysvalloille ja Eurooppaan.

Lea Launokari
Naiset Rauhan puolesta
Kirkkonummi

Kuvateksti: Suomi sai rutkasti huomiota Martti Ahtisaaren Nobelin myötä.

Myönteistä huomiota Suomelle. Lea Launokari. Lukijoilta. Kansan Uutiset. Tiistai 2009-02-10.


Lue myös!

Natoon! Pääkirjoitus.
Lue!

"... Ahtisaaren rauhanpalkinnosta, että se oli sodan palkinto." Lue!

Toivomuksia joulupukille.
Keijo Korhonen. Lue!

"FÖRBJUD ATOMVAPNEN"



Året var 1957. Kuva

Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Lue!

HBL:n Björn Månsson ainoa (?), joka mainitsi ydinaseet Läs!

Natoon!
Lue!

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!



Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/21/ etusivu.html#ydinaseeton

Maanantai 2009-02-23.

Suomalainen kuva lauantaina iltapäivällä.

Lumi, järvi, pilvet.



Lumi, järvi, pilvet.


Oksa pohjoiseen.



Oksa pohjoiseen.

Oksa etelään.



Oksa etelään.

Jälkiä lumessa.



Jälkiä lumessa.

Suomalainen kuva lauantaina iltapäivällä. Lauantai 2009-02-21 klo 14:13 -14:30. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka, järvi. Pertti Manninen

Muutaman kilometrin päässä pari tuntia aikaisemmin kuvasarja: Talutuksia.


Lehtivalinta: Tuija Brax, Nils Torvalds ja Tero Hinkkanen.

Tuija Brax



Lex Nokia Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa. Perjantai 2009-02-13. Lue!



Ministeri Brax puolustaa Lex Nokiaa. kiisteltyä lakimuutosta.
Savon Sanomat. Kotimaa. Perjantai 2009-02-13



Tuija Brax

Lex Nokia Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa. Perjantai 2009-02-13. Kuva: Pertti Manninen. Lauantai 2009-02-21. Lue!

Lue myös!
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Lue!

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!
Pääkirjoitus.



Nils Torvalds ja Tero Hinkkanen.



Elimäen lukiossa pääsee pian Linus Torvaldsin jalanjäljille. Kouvolan Sanomat. Uutiset. Maakunta. Leena Lauriala. Kuva: Lumikki Haaja. Torstai 2009-02-19.

"Elimäen lukiota Helsingin yliopiston kanssa tiedeyhteistyöhön saattanut opettaja Tero Hinkkanen vakuuttaa, että kursseja suorittaakseen ei tarvitse olla tietokoneguru."

Kuva: Pertti Manninen. Lauantai 2009-02-21.


Lauantai-iltana matkalta palatessa.



Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta, ehkä. Lauantai 2009-02-21 klo 18: 23. Pertti Manninen.



Keskiviikko 2009-02-11.


Kulkijan kuvia maaseutupitäjässä eilen. (2009-02-10).

Koira haluaa toiseen suuntaan.



Koira haluaa toiseen suuntaan.

Koira ikkunassa ihmettelee miksi hän ei päässyt mukaan isännän tai emännän asialle.



Koira ikkunassa ihmettelee miksi hän ei päässyt mukaan isännän tai emännän asialle.

Ravintola Malibu-Midia, Café Laukaa, Laukaa-Konnevesi-lehti ja suljettu pub sekä nelipyöräpariskunta kauniina talvisena päivänä.



Ravintola Malibu-Midia, Café Laukaa, Laukaa-Konnevesi-lehti ja suljettu pub sekä nelipyöräpariskunta kauniina talvisena päivänä.

Pikku pätkä lumetonta latua ei haittaa terhakkaa koulusta kotiin palaavaa koululaista.

Pikku pätkä lumetonta latua ei haittaa terhakkaa koulusta kotiin palaavaa koululaista.

Lumessa luistaa paremmin. Kuvat kirjaston lehtisalin ikkunasta.



Lumessa luistaa paremmin. Kuvat kirjaston lehtisalin ikkunasta.

Viimeinen sekunti ennen tukan lumettumista koululaisten seistessä pysäkillä kyytiä odottamassa.

Viimeinen sekunti ennen tukan lumettumista koululaisten seistessä pysäkillä kyytiä odottamassa.

Ystävä puhdistaa tukkaa lumesta, joka jostakin päähän putkahti.



Ystävä puhdistaa tukkaa lumesta, joka jostakin päähän putkahti.

Kuva: Pertti Manninen linkin ikkunasta Laukaan linja-autiasemalla koululaisten odottaessa kyytiään pohjoiseen.


Kuvat: Pertti Manninen- Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tiistai 2009-02-10 klo 11:49 - 15:12.




Myönteistä huomiota Suomelle. Lea Launokari. Lukijoilta. Kansan Uutiset. Tiistai 2009-02-10.


www.mailma.fi tulossa!

www.vuosi.fi tulossa!

www.viikko.fi tulossa!

www.sanat.fi tulossa!

Keskiviikko 2009-02-11.

"Suomessa on pelottavan hiljaista kasvavasta ydinaseiden uhasta huolimatta. Ei yksikään johtava poliitikko tai muu korkeassa asemassa oleva henkilö ole viime aikoina vaatinut ydinaseriisuntaa ..." Lea Launokari

"Sopimuksessa määrätään myös, että ”jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan”."
Lea Launokari

"Suomessa eivät johtavat poliitikot tai muut tunnetut henkilöt ole ottaneet esille atomivoiman ja ydinaseiden leviämisen suhdetta. Tästä on keskusteltu voimakkaasti ulkomaisessa lehdistössä."
Lea Launokari

"Jos Martti Ahtisaari haluaa kiillottaa Suomen tahraantunutta kuvaa rauhanrakentajana, olisi hyvä myös Suomessa käynnistää keskustelu ydinaseriisunnasta ja Naton ja EU:n asemasta maailmanlaajuisina sotilaallisina toimijoina, kun ne varmistavat energiavarmuuden ja muiden raaka-aineiden toimittamisen Yhdysvalloille ja Eurooppaan."
Lea Launokari



Kriget mot barnen. "Nu skall statsterrorism bedrivas mot de allra mest sårbara". John Pilger. Aftonbladet 2006. Kuva & sana

EXTRA. Kaikki Nettisanomien Gaza-kirjoitukset 2009.
Osa 2

Linkkejä Guardianin kirjoituksiin sodan alkamisesta lähtien Lue!



Kihlakunnan-
voudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!


Ilmoitukset

Arkisto

Opeta lapsi uimaan!

Sananvapaus kauppatavarana

"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"


Nettisanomat. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Midnight Sun Restaurant Patong - Kata

phuket.fi



Puhdistus- ja logistiikkapalvelut. Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua jo vuodesta 1994
arsedel.fi


 



Lex Nokia Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa.
Tuija Brax

Lex Nokia Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa. Perjantai 2009-02-13. Kuva: Pertti Manninen. Lauantai 2009-02-21.

 

Elimäen lukiossa pääsee pian Linus Torvaldsin jalanjäljille. Kouvolan Sanomat. Uutiset. Maakunta.
Nils Torvalds ja Tero Hinkkanen.

Elimäen lukiossa pääsee pian Linus Torvaldsin jalanjäljille. Kouvolan Sanomat. Uutiset. Maakunta. Leena Lauriala. Kuva: Lumikki Haaja. Torstai 2009-02-19.

"Elimäen lukiota Helsingin yliopiston kanssa tiedeyhteistyöhön saattanut opettaja Tero Hinkkanen vakuuttaa, että kursseja suorittaakseen ei tarvitse olla tietokoneguru."Kuva: Pertti Manninen. Lauantai 2009-02-21.







edellinen  seuraava Sanomisen ja julkaisemisen  vapautta vuodesta 1999.
Uusin lehti nettisanomat
Maanantai 2009-02-16 (N:o 940) Etusivu
Maanantaina makkarat tehtiin ...

"Onpas mauton rakennus!"


"Onpas mauton rakennus!" Näin tuumi ääneen Laukaaseen kylään tullut yläkoululainen Juvalta, jossa myös S-Market uudistaa tällä hetkellä ilmettään. "Siitä on tulossa hieno ja alakertaan rakennetaan kuntosali". Kuvassa juuri valmistunut Laukaan uudistus kylältä päin nähtynä takapuoli kylälle käännettynä. Kylän sisääntulo-ovi ja aula on poistettu, keltaiset tiilet on peitetty harmaalla pellillä. Sisäänkäynti ja aula on nyt ahdas sumppu, jonka tarkoituksena lienee ollut "koululaisten häätäminen maleksimasta", niinkuin myöhemmin tapaamani nuori totesi kuultuaan tästä yläkoululaisen mauttomuusarviosta. "Kyllä siellä kuitenkin asiakkaat käyvät, kun siellä on parhaat valikoimat", jatkoi lukiolainen. Niinpä. Kun kerran kauppa käy, niin eikö Keskimaan asiakasomistajien edustajien olisi pitänyt pitää Laukaan asukkaiden puolta ja vaatia edes hiukan nätimpää rakennusta kylän paraatipaikalle. Oma lukunsa on se, että joku lautakunta ja tarkastusviranomainen on hyväksynyt lopputuloksen. Laukaassa on tunnetusti "tarkastaja, joka niuhottaa joka omakotirakentajalle joka asiasta".
Sunnuntai 2009-02-15 klo 11:54. Kuva: Pertti Manninen.
Aikaisempi kuva:
"Harmaaksi peltilaatikoksi muuttunut, laajentunut S-market, joka käänsi lopullisesti takapuolensa kylän suuntaan pari viikkoa sitten". Lauantai 2008-12-20 klo 15:09. Nettisanomat 2008/12/20/etusivu

Kaksoset kylässä Laukaassa kulkemassa kohti linkkiasemaa S-Marketin ohittaen.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Arwidssonintie ja Laukaantie. Linja-autoasema. Sunnuntai 2009-02-15 klo 11:53-11:55. Kuvat: Pertti Manninen, Laukaan pappa.


edellinen  seuraava Sanomisen ja julkaisemisen  vapautta vuodesta 1999.
Uusin lehti nettisanomat
Lauantai 2009-02-14 (N:o 939) Etusivu ...
lauantaina liemi latkittiin ...
Perjantai-illan kuvia: Patsas. Matkalaiset 1, Irokeesi, Matkalaiset 2.
Perjantai-illan kuvia: Patsas. Matkalaiset 1, Irokeesi, Matkalaiset 2. Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Hannikaisenkatu. Perjantaina 2009-02-13 klo 17:56- 18:14. Pertti Manninen. Isonna!


edellinen  seuraava Sanomisen ja julkaisemisen  vapautta vuodesta 1999.
Uusin lehti nettisanomat Torstai 2009-02-12 (N:o 938) Etusivu ... torstaina tupaan kannettiin ...

Kouluun jäävät kantavat abeja penkkariajeluautoihin.

Kouluun jäävät kantavat abeja penkkariajeluautoihin. Keski-Suomi. Laukaa. Laukaan lukio. Torstai 2009-02-12 klo 11:38. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna kuva!
Lisää kuvia tulossa!
Helmikuussa 2008: Kuvia!

Kadima and Likud claim victory in Israel poll Israeli elections produce the tightest of races with early results putting Tzipi Livni only narrowly ahead of Binyamin Netanyahu Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Wednesday 11 February 2009 03.11 GMT Israeli elections: time for a re-run? The current confusion only emphasises electoral inadequacies and the candidates' failure to address the Palestinian question Uri Dromi guardian.co.uk, Wednesday 11 February 2009 16.20 GMT Hamas murder campaign in Gaza exposed Islamist regime has killed dozens and tortured others as 'collaborators' with Israel in war's aftermath, Amnesty and Guardian sources say Rory McCarthy, Bethlehem guardian.co.uk, Friday 13 February 2009 18.19 GMT





Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

keskiviikkona keitto keitettiin ...
Keskiviikko 2009-02-11 (N:o 937) Etusivu. Nokia sulkee Jyväskylän yksikön kokonaan, 320 saa lähteä, jotta omistajien voitot eivät kutistuisi. Ilmoitus tänään.
ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA? Sarjakuva.
Myönteistä huomiota Suomelle. Lea Launokari arvioi. Lue!
Ruususelle ja Ojalalle sakot. Pääministeri Vanhanen hyrisee tyytyväisyyttään. Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta. Lue!
"Vaarilla on Kempsu, se oma Kempsu on." Kuva.

Linkistö

Ilmoitukset

L.Launokari
M.Ahtisaari
S.Gustafsson C.Riberdahl

M.Vanhanen
S.Ruusunen
K.Ojala

P.Kettunen
J.Kivistö


"Ystävä puhdistaa tukkaa lumesta, joka jostakin päähän putkahti".
"Ystävä puhdistaa tukkaa lumesta, joka jostakin päähän putkahti".
Kiva: Pertti Manninen linkin ikkunasta Laukaan linja-autiasemalla koululaisten odottaessa kyytiään pohjoiseen. Tiistai 2000-02-10 klo 15:12. Kuvasarja.




Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.

ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA?
NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.

ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA?
...TUOTA... ÖÖ...
 

Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com

&
2003.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.


Torstai 2003-10-02 nettisanomat.com


2008 mm. Nokia Siemens karsii Suomesta 750 työpaikkaa. Yt-neuvottelut alkavat 24. marraskuuta.

"Tänään ilmoitetut sopeuttamissuunnitelmat ovat vaikeita, mutta välttämättömiä toimia saavuttaaksemme säästötavoitteet ja varmistaaksemme, että olemme pitkällä aikavälillä kilpailukykyinen yritys, joka voi investoida tulevaisuuteen, sanoo Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa."

Tiistai 2008-11-11 taloussanomat.fi


2000. Lue myös! Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com


Puolustuksen puheenvuoro.
"Tytäryhtiö- eli TY-taloutta ei pidä sekoittaa YT- eli yhteistyöneuvottelutalouteen, joka on toinen suomalaisen elinkeinoelämän valtatrendeistä. Nykyään ei ole työnantajaakaan kohtaan tahdikasta sanoa olevan lomautettu tai saaneensa potkut. Huomaavaisempaa on kertoa olevansa YT-alalla." Ilta-Sanomat. 06.11.2003. Bisquit. SEPPO AHTI.

Torstai 2003-10-02  nettisanomat.com

2009
Yli 10 000 sai yt-lapun
Lomautus- ja irtisanomisuutiset kiihtyivät hurjaan tahtiin tänään maanantaina, kun yritykset ilmoittivat isoista henkilöstön vähennystarpeista. Maanantaina yt-lappu iskettiin yli 10 000 suomalaisen kouraan. Jo viime viikolla yritykset kertoivat yli 6 000 hengen vähennystarpeista.
...
Lisää Aiheesta
Uutinen Stora Enso neuvottelee tuhansien lomautuksista (19.01. 09:34)
Uutinen SRV irtisanomassa 130 toimihenkilöä (19.01. 09:31)
Uutinen Metso vähentää yli tuhat työpaikkaa (19.01. 11:35)
Uutinen Sanoma News vähentää 100–200 työntekijää (19.01. 12:17)
Uutinen Ruukki Engineering irtisanoo 38 (19.01. 12:56)
Uutinen Konsultti: Johtajat syyllisiä metsäalan katastrofiin (20.1. 07:26)
Uutinen Lomautukset pistävät yritykset sekaisin (20.1. 06:01)
Lue myös Suomea uhkaa massiivinen työvoiman leikkuu
Taloussanomat Ari Kapanen 19.1.2009 14:26


2009
Nokia sulkee Jyväskylän yksikön kokonaan, 320 saa lähteä, jotta omistajien voitot eivät kutistuisi. Ilmoitus tänään keskiviikkona 2009-02-11.


2009
Nokia sulkee Jyväskylässä, lomauttaa Salossa 2500

Matkapuhelinvalmistaja Nokia suunnittelee Jyväskylän toimipisteen sulkemista tämän vuoden loppuun mennessä. Jyväskylässä työskentelee noin 320 nokialaista lähinnä tutkimus- ja kehitystehtävissä.
Nokia aikoo keskittää matkaviestinkehityksen Tampereelle, Ouluun, Saloon ja pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi Nokia suunnittelee lomautuksia Salon matkaviestintuotantoon. Nokia aikoo toteuttaa lomautukset vaiheittain niin, että Salon tuotannon noin 2 500 työntekijästä 20–30 prosenttia on kerrallaan lomautettuna. Lomautukset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Salon tehtaan toiminta kuitenkin jatkuu keskeytyksettä.

Tarkoitus on keskittää tuotteistaminen isompiin yksiköihin, joissa on myös muuta teknologiakehitystä.
Suunniteltu tuotekehitystoiminnan lopettaminen Jyväskylässä on erittäin valitettava, mutta väistämätön toimenpide – meidän on sopeutettava tuotteistamisresurssimme tarpeen mukaisiksi, jotta voimme jatkossakin säilyttää kilpailukykymme, pahoittelee Nokian Devices-yksikön tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Peter Röpke.
...
Taloussanomat-STT 11.2.2009 10:56

Jyväskylässä petyttiin Nokian arvoihin Taloussanomat 11.2.2009 14:17

"Nokian lähtö on vakava isku" Taloussanomat 11.2.2009 17:48



Eripainos. 
Torstai 2000-08-10 nettisanomat.com


Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli siirtohankkeen takana (2000) ja Nordea rakensi toimitilat järven päälle! Nettisanomat julkaisi Sisä-Suomen lehden monisivuisen aineiston torstaina 2000-08-10. Lue!
http://www.nettisanomat.com/2000/08/10/etusivu.htm









edellinen  seuraava
Sanomisen ja julkaisemisen  vapautta vuodesta 1999.
Uusin lehti
- Linkistö - Ilmoitukset
... tiistaina tikut vuoltiin ...
Tiistai 2009-02-10
(N:o 936)

SUSAN KURONEN: PÄÄMINISTERIN MORSIAN

Nidottu, 168 s. (ISBN 978-952-99593-4-1). Ilmestynyt 19.2.2007, ovh 24,90 €.

Tavallinen yksinhuoltaja kohtaa internetin treffipalstalla maan pääministerin, joka on eroamassa vaimostaan. Pääministerikin rentoutuu ja rakastuu. Hellyyttä täynnä olevat tapaamiset yritetään pitää salassa siinä onnistumatta. Mutta yksinhuoltaja ei osaa kohdata julkisuutta. Vaikeuksista ja kohulehtien armottomasta uutisjahdista huolimatta suhde kestää ja kukoistaa yhdeksän kuukautta. Susan Kurosen omakohtainen tilitys sukeltaa suoraan tapahtumien pyörteisiin, joista ei puutu koomisiakaan piirteitä. Työmyyrä kohtaa luonnonlapsen, kaksi erilaista maailmaa toisensa. Pari kokee rakastetun löytämisen ja uusperheen haasteet vielä muita suomalaisia rankemmin, median pörrätessä ympärillä. Selviääkö samalla, kuinka jäyhän suomalaismiehen pitäisi kohdella kumppaniaan?


Lapsilisän arvo romahtanut. 105. Yle teksti-tv 2009-02-10. 15:18.


Ruususelle sakkotuomio kohukirjasta. 106. Yle teksti-tv 2009-02-10. 15:16.

Vanhanen sai haluamansa päätöksen. 107. Yle teksti-tv 2009-02-10. 15:16.

Etukeno aikoo valittaa tuomiosta. 108. Yle teksti-tv 2009-02-10. 15:16.

105 105 YLE TEKSTI-TV 10.02. 15:26:43 KOTIMAA YLE TIISTAI

Lapsilisän arvo romahtanut

Lapsiperheiden ostovoima on jäänyt jatkuvasti jälkeen lapsettomiin kansalaisiin verrattuna, kertoo Aamulehti.

Esimerkiksi lapsilisien taso kuluttajahintoihin verrattuna on neljäsosan alhaisempi 89-luvun puoliväliin nähden.

Pelkästään lapsilisissä kaksilapsinen perhe menettää näin laskien 50 euroa joka kuukausi.

Ansioihin verrattuna lapsilisät ovat jääneet jälkeen 40 prosenttia ja lasten kotihoidon tuki 66 prosenttia vuosina 1993-2006.


106 106 YLE TEKSTI-TV 10.02. 15:25:14 KOTIMAA YLE TIISTAI

Ruususelle sakkotuomio kohukirjasta

Susan Ruususelle ja kustantaja Kari Ojalalle on annettu Helsingin hovioikeudessa sakkotuomio pääministeri Vanhasen yksityisyyden loukkaamisesta.

Pääministerin morsian –kirjan kirjoittanut Ruusunen sai hovioikeudessa 20 päiväsakkoa ja kustantaja Jari Ojala 60 päiväsakkoa.

Lisäksi Ojalan on maksettava Vanhaselle 1000 euron korvaus kirjan aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.

Aiemmin käräjäoikeus oli hylännyt syytteet lautamiesäänin vastoin virkatuomarin kantaa.

107 107 YLE TEKSTI-TV 10.02. 15:25:23 KOTIMAA YLE TIISTAI

Vanhanen sai haluamansa päätöksen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei halua tarkemmin kommentoida tuomiota ennen kuin se on lainvoimainen.

Hän kuitenkin totesi, että päätös oli sellainen mitä hän lähti hakemaan.

Vanhanen kommentoi hovioikeuden päätöstä tuoreeltaan varovaisesti toimittajille eduskunnassa.

Pääministeri muistutti, että kyse ei ole hänen maineensa palauttamisesta vaan poliitikkojen yksityisyyden suojaa koskevasta periaatteesta.

Valitusaika hovioikeuden päätökselle on 60 päivää.

108 108 YLE TEKSTI-TV 10.02. 15:26:25 KOTIMAA YLE TIISTAI

Etukeno aikoo valittaa tuomioista

Susan Ruususen paljastuskirjan kustantaja Etukeno Oy pettyi oikeuden ratkaisuun Ruususen ja kustantamon johtajan Kari Ojalan sakkotuomioista.

Etukeno aikoo viedä kiistan vielä Korkeimpaan oikeuteen, jos sen varat siihen riittävät.

Ojalan mukaan heille ei suotu ”edes reilua oikeudenkäyntiä”.

- Suomi näyttää muulle Euroopalle surullista suuntaa kaventamalla sanan- ja julkaisuvapautta ja ahdistamalla omaelämäkerrallisten teosten kirjoittajia ja kustannusalaa, harmittelee Ojala tiedotteessa.

Kari Ojala

10.2.2009
HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS RUUSUS-KIRJASTA

Etukeno Oy:n osalta käräjäoikeuden vapauttava päätös näyttää pysyneen, vaikka oikeudenkäyntikulujen korvausta onkin muutettu. Kari Ojalan ja Susan Ruususen langettavia tuomiota pidämme käsittämättöminä. Suomi näyttää muulle Euroopalle surullista suuntaa kaventamalla sanan- ja julkaisuvapautta ja ahdistamalla omaelämänkerrallisten teosten kirjoittajia ja kirjankustannusalaa.

Istuva pääministeri voi vaikuttaa oikeusprosessien pelisääntöihin suoraan ja oman asiansa käsittelyyn sekä tutkinnassa että oikeudessa välillisesti. Hovioikeudessa emme saaneet edes puolustautua asianmukaisesti. Tämän jälkeen ketä tahansa voidaan rangaista mistä tahansa, jos vallanpitäjä väittää loukkaantuneensa - vaikkei edes suostuisi kunnolla yksilöimään, mikä häntä loukkasi ja miten.

Perehdymme päätökseen tarkemmin, mutta näillä tiedoin yhtiömme pyrkii saamaan oikeutta Korkeimmasta oikeudesta, jos varat riittävät.

Etukenon johtaja Kari Ojala:
"Hallitseva pääministeri valtakoneistoineen on pienelle kustannusyritykselle ylivoimainen vastustaja. Pääministerin ilmoitus ("loukkaannuin, koin halveksuntaa, kaupassakin tuijottivat") riittää poistamaan sanan- ja julkaisuvapauden - vaikka väitetyt loukkaukset olisivat tavalliselle ihmiselle vain olankohautuksen arvoisia, ja kustantaja olisi osoittanut julkaisemassaan kirjassa erityistä huolellisuutta niin, että käräjäoikeus luonnehtii teosta "herttaiseksi".

Suoraa näyttöä pääministerin virka-aseman väärinkäytöstä Vanhasen yksityiselämää koskevassa oikeusjutussa meillä ei ole. Välitön vaikuttaminen asian kulkuun ei välttämättä ole ollut edes tarpeellista. Virkakoneisto ei uskalla toimia ylintä päättäjäänsä vastaan, vaan on mieliksi tai lykkää pallon toisille. Tulokset puhuvat puolestaan.

Jos Matti Meikäläinen väittäisi loukkaantuneensa toisen henkilön muistelmakirjasta, jossa hänet esitetään rakastuneena ja uuniperunoihin mieltyneenä, poliisi tuskin ottaisi kannetta tutkittavaksi vaan pikemmin naureskelisi aiheelle kahvihuoneessa - etenkin jos loukkaaviksi väitetyt kirjan kohdat olisivat tasoa "Matilla on kaksi kissaa ja koira". Tutkinta ei ainakaan johtaisi syyteharkintaan, eikä syyttäjä silloinkaan löytäisi syytteelle aihetta. Kun kantaja on vallanpitäjä, itsekin yksityiselämänsä julkisuudelle avannut, kaikki tämä hoituukin pika-aikataululla!

Käräjäoikeus sentään hylkäsi syytteet, lautamiesten äänin. Tämän jälkeen lautamiesjärjestelmää on Vanhasen johtaman hallituksen esityksestä muutettu niin, ettei tämänkaltaisissa jutuissa enää käytetä lautamiehiä. Enää ei lautamiesjärki tuo vallanpitäjille epämieluisia tuomioita.

Hovioikeudessa meille ei annettu asianmukaista oikeutta puolustautua. Oikeus hylkäsi vaatimuksemme suullisesta pääkäsittelystä ja käsitteli asian kirjallisesti. Menettelyn kohtuuttomuutta ja oikeusturvaa vaarantavaa luonnetta on arvioinut oikeustieteen professori Jyrki Virolainen tuoreessa blogissaan (linkki).

Halusimme suullisen käsittelyn, jotta olisimme voineet selvittää pääministeri Vanhaselta, oliko hän aidosti loukkaantunut ao. kirjasta, vai oliko kyseessä vain pelko huolella rakennetun, yksityiselämää ainesosana käyttävän poliittisen kulissin rakoilusta. Kaipasimme myös lisäselvitystä hänen ristiriitaisiin kertomuksiinsa naisystävään tutustumisen tavasta, kirjassa esitetyn tapahtumankulun todenperäisyydestä sekä häntä hänen väittämänsä mukaan loukkaavista kirjan kohdista. Käräjäoikeuden käsittelyssä hän väisti kaikki nämä kysymykset. Vastaukset kertoisivat osaltaan Vanhasen rehellisyydestä, uskottavuudesta ja moraalista, joilla on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallista merkitystä.".

Tarkempia juridisia kommentteja aiheesta antaa asianajaja Antti Karanko (Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy, puh. 09 6153 3556 tai 040 839 6615).

http://www.etukeno.fi/ (Tiistaina 2009-02-10)


Jyrki Virolainen: Hovioikeus päätti salata pääministeri Vanhasen oikeudenkäynnin - onko kyseessä vasta "alustava" kanta? - torstai, tammikuu 15, 2009 - "Where there is no publicity, there is no justice" (Jeremy Bentham, 1748-1832) http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/01/hovioikeus-ptti-salata-pministeri.html (Tiistaina 2009-02-10)


Matti Vanhasen päiväkirja

Ei merkintää hovioikeuden päätöspäivälle: Tiistai 2009-02-10.
Viimeinen merkintä: Sunnuntai 2009-02-08.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti.iw3 (Tiistaina 2009-02-10 klo 22:05)

Tutkintapyynnön julkistamispäivänä ei mitään tutkintapyynnöstä:
Maanantai 19.3.2007
Lämmin kiitos!!!! Saimme toisen kerran kultamitalin. Aika oli vähän huonompi kuin neljä vuotta sitten, mutta mitalin väri toistamiseen kultainen. Tästä on hyvä jatkaa. Järjestän kiitoskahvit viikon päästä maanantaina 26.3. kello 18.00-20.00 Nurmijärvellä Lepsämän nuorisoseuran talolla. Sitä ennen olen huonosti tavoitettavissa - meillä on mm. kahden päivän huippukokous Berliinissä sitä ennen. Palaan vaalituloksen arviointiin ja jatkoaskeliin aika pian tällä samalla kanavalla.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3bpage=5

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?showlocation=fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3b&newsID=752df0e6-7299-40ff-a19f-bb4555740904

Aikaisempi syytteen nostamista koskeva päiväkirjamerkintä:

Perjantai 5.10.2007
Syyttäjä teki yksityisyyttäni koskevassa asiassa päätöksen nostaa syyte.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3bpage=5

Perjantai 5.10.2007
Syyttäjä teki yksityisyyttäni koskevassa asiassa päätöksen nostaa syyte.

Tein keväällä tutkintapyynnön poliisille Etukenon kustantamasta kirjasta. Syyttäjä ilmoitti äsken nostavansa syytteen. Asia siirtyy nyt tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tätä kautta saamme ainakin yhden linjauksen siitä, missä kulkee yksityisyyden raja.

Tiedotusvälineiden kiinnostus yksityisyyttäni kohtaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Tällä viikolla lehdet ovat yrittäneet selvittää olemmeko myymässä Lepsämässä olevaa asuntoa. Helpotan nyt kaikkien toimitusten työtä ja kerron, että allekirjoitimme toimeksiantosopimuksen kiinteistövälittäjän kanssa. Samalla hyväksyimme sellaisinaan hänen ehtonsa ja esittämän hintapyynnön. Tämä kaikki tulisi julkiseksi ilmoitteluvaiheessa ja viimeistään sitten jos kiinteistökauppa toteutuisi. Kauppaa koskevat asiathan ovat julkisia, mutta ei yksityishenkilöllä eikä edes ministerillä sinällään ole mitään velvollisuutta kertoa tällaisista henkilökohtaiseen elämään liittyvistä kysymyksistä. Lehdistön kiinnostus on luonteeltaan tirkistelyä. Merja arvuuttelikin, että kauankohan kestää ennen kuin toimitukset ovat liikkeellä siitä kun aloimme kertoa hankkeesta ulospäin. Veikkasin itse muutamaa viikkoa - aika supistui muutamaan tuntiin:)

Jos kauppa syntyy niin sitten edessä on jollain aikataululla uuden talon rakennuttaminen Lepsämään. Innostava haaste.

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?showlocation=fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3b&newsID=de9f9171-531a-410c-8481-6aa038a1615d

Aikaisempi käräjäoikeuden päätöstä koskeva päuväkirjamerkintä:

Keskiviikko 5.3.2008
Helsingin Karäjäoikeus teki tänään päätöksensä yksityisyyden suojaa koskevassa jutussa. Oikeus äänesti. Ammattituomari ja yksi lautamiehistä kannattivat tuomiota mutta kaksi lautamiestä esitti syytteiden hylkäämistä. Tasapelissä 2-2 heidän lievempi kantansa tuli käräjäoikeuden kannaksi. Ilmoitin päätöksen ja tuomarin eriävän mielipiteen luettuani valittavani päätöksestä hovioikeuteen.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3bpage=4


Keskiviikko 5.3.2008
Helsingin Karäjäoikeus teki tänään päätöksensä yksityisyyden suojaa koskevassa jutussa. Oikeus äänesti. Ammattituomari ja yksi lautamiehistä kannattivat tuomiota mutta kaksi lautamiestä esitti syytteiden hylkäämistä. Tasapelissä 2-2 heidän lievempi kantansa tuli käräjäoikeuden kannaksi. Ilmoitin päätöksen ja tuomarin eriävän mielipiteen luettuani valittavani päätöksestä hovioikeuteen.

Mikäli käräjäoikeuden päätös jää voimaan ja koska kyseisessä kirjassa käsiteltiin kaikkia yksityisyyden osa-alueita ovat seuraukset yksityisyyden suojan kannalta suuret. Varsinkin lautamiesten perustelut päätöksensä pohjaksi saattavat aiheuttaa yksityisyyden suojan kannalta "suuren aukon".

Voittaneiden lautamiesten ydinperustelu on se, että "kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan on osa tiedon saajan omaa yksityiselämää".

Ammattituomari toteaa tästä eriävässä mielipiteessään seuraavasti: "Jos hyväksyttäisiin sellainen kanta, että normaalin kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan olisi osa tiedon saajan omaa yksityiselämää ja sitä kautta rajoituksetta levitettävissä, perustuslain yksityiselämän suojan turvaava säännös menettäisi suurelta osin merkityksensä." Olen tästä tuomarin kanssa samaa mieltä. Enkä usko, että lautamiesten tämä tulkinta rajoittuisi jotenkin ainoastaan pääministerin kanssa kanssakäyntiä harrastaviin.

Käräjäoikeus - eli kaksi lautamiestä - ottaa mm. tässä tulkinnan, johon pitää saada korkeamman oikeusasteen kanta.

Ammattituomari ja kaksi lautamiestä ovat kirjallisissa kannoissaan kaikesta olennaisesta eri mieltä toistensa kanssa.

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?showlocation=fe1a0015-0b9d-4a6a-8125-68e317f51f3b&newsID=2720aa45-89ca-4a5f-b75b-b75d25a82e03


"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!







edellinen 
seuraava

Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.
Uusin lehti

Vanhoja autoja Keski-Suomessa. Kuvia ja juttu tulossa!

... sunnuntaina suu pyyhittiin.
Sunnuntai 2009-02-08 (N:o 935)
Etusivu.
"Vaarilla on Kempsu, se oma Kempsu on. Vaarilla on Kempsu, oma Kempsu on. Ai ai vaaria, kaikilla ei ole Kempsua, mutta meidän vaarilla oma Kempsu on."

Linkistö

Ilmoitukset





Myllypuron leipäjono, Helsinki joulukuu 2008. Yle1 MOT Köyhät jonoon. Kuva & Selostus

Maanantaina makkarat tehtiin.
Maanantai 2009-02-02 (N:o 934) Etusivu.
Suomi – Oikeusvaltio? - Suomi – Oikeusvaltio – Lex Nokia. - Laman varjolla. Pääkirjoitukset. Lue! - Kuvia Suomessa. Katso! Nokia kiistää ja Vanhanen ei ole kuullut. Lue!

Linkistö

Ilmoitukset

J. Virkkunen
M. Ahtisaari
Rita Tainio
Jorma Panula
Tuija Brax
Jouni Backman



Året var 1957.

"FÖRBJUD ATOMVAPNEN" Kuva Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Lue! HBL:n Björn Månsson ainoa (?), joka mainitsi ydinaseet Läs! Natoon! Lue! Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!

Kriget mot barnen. "Nu skall statsterrorism bedrivas mot de allra mest sårbara". John Pilger. Aftonbladet 2006. Kuva & sana EXTRA. Kaikki Nettisanomien Gaza-kirjoitukset 2009. Osa 2 Linkkejä Guardianin kirjoituksiin sodan alkamisesta lähtien Lue!

ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA? Sarjakuva.


Nettisanomien arkistosta 2007:
http://www.nettisanomat.com/2007/06/28/etusivu.htm

Kuva. Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo". "I juridiska frågor sker det ofta sä här." FST5:n kuvista torstaina 2007-06-28 ja Bildin kuvasta maanantaina 2007-06-25. Kuvat yhdisteli hätäisesti Pertti Manninen. Katso myös! Box-Kracher Sylvester.
Läs!
Wadenström Blog http:// 360.yahoo.com/ wadenstrom


Nettisanomien arkistosta 2008:
http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos
N:o 798. Lauantai
2008-05-10



"Väitepäätös". 05.05.2008.


"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti [email protected]

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: [email protected]
To: [email protected]
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja xxxxx xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24




Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. - Näkökulma. Ehdot ydinaseille selkiintyivät. Isonna! Helkingin Sanomat lauantaina 2009-01-24. HS24.fi
Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Helkingin Sanomat lauantaina 2009-01-24. HS24.fi. Kuva: Pertti Manninen. Isonna! 
Suomi harkitsee nyt ”vahvasti” ydinaseita

Ulkoministeri Stubb: Selonteko ”vahvasti” ydinaseiden puolella

Mikko Mieluinen
Helkingin Sanomat

Suomella on ”jatkossakin vahvoja perusteita harkita” ydinaseita. Näin linjaa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009.
Yli sadan sivun selonteon haetuin lainaus oli perjantaina kohta, jossa hallitus määrittelee Suomen suhteen ydinaseisiin.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan selonteon laatijat muuttivat ydinase-linjauksen sanamuotoa, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”. Selonteko ei anna perusteita uudelle kannalle vaalikaudella.

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan uudessa selonteossa on ”vahvoja argumentteja” ydinaseiden puolesta.
”On todellakin olemassa vahvoja perusteita harkita ydinaseita”, Stubb sanoi.

”Perusteluissa on myös, miksi ydinaseita ei pidä harkita”, selontekoa tekemässä ollut hallituskumppani, työministeri Tarja Cronberg (vihr) napautti takaisin.


Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004:

Suomi seuraa jatkuvasti ydinaseiden muutoksen suuntaa ja kehitystä sekä ydinaseiden kansainvälistä merkitystä. Ydinaseiden hankinta säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009:

On olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita ydinaseiden hankkimista. Laaja poliittinen yhteisymmärrys on välttämätöntä ja kansalaismielipiteen huomioiminen tärkeää mahdollisessa ydinaseiden hankkimispäätöksessä.

Näin ydinaseita koskeva teksti eroaa edellisestä selonteosta.


SELONTEOSSA SANOTTUA

”Ydinaseilla on turvallisuutta ja vakautta ylläpitävä ja edistävä vaikutus. Samalla kun kriisinhallintatehtävät ovat korostuneet, kollektiivinen puolustus on säilynyt ydinaseiden ydintehtävänä.”


Näkökulma

Sysi Musta
sysi.musta @hs24.fi
Kirjoittaja on Helkingin Sanomien ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja

Ehdot ydinaseille selkiintyivät

Muutospaineiden vuoksi tämä saattaa olla myös viimeinen kerta kun Suomen ydinase-kantaa sorvataan tällä tavalla. Osuus ei ole selonteon huonoimpia. Se heijastaa Suomessa käytyä aiempaa yksilöidympää keskustelua ydinaseista ja lopuksi ennen kaikkea viitoittaa tietä tästä eteenpäin.

”Laaja poliittinen yhteisymmärrys on välttämätön ja kansalaismielipiteen huomioiminen tärkeää”, sanotaan ydinaseiden hankkimisen edellytyksistä. Kun ydinaseita ei hankita tällä vaalikaudella, tarkoittaa se aikaisintaan seuraavan hallituksen yksimielisyyttä Tarja Halosen 2012 valittavan seuraajan kanssa.

Siihen on vielä aikaa, mutta mielipidekyselyissä seuraavaksi presidentiksi on vahvoilla jokunen ydinaseisiin paljon myönteisemmin suhtautuva ehdokas. Ydinaseiden hankkimisen kannattajia on syytetty siitä, että he tukevat presidentin valtaoikeuksien karsimista, koska Halonen vastustaa ydinaseita, Ydinaseiden hankkimisen vastustajia on epäilty valtaoikeuksien puolustajiksi vastaavin perustein.

Kun kyse on aikaisintaan seuraavan presidentin valtaoikeuksista, niin pitäisikö ydinaseiden hankkimisen kannattajien vaatia niiden säilyttämistä ja vastustajien leikkaamista? Tai sitten pitäisi hankkia paremmat perusteet.



HS24.fi

Päivän kysymys:
Pitääkö Suomen hankkia ydinaseita?

hs24.fi

Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Helkingin Sanomat lauantaina 2009-01-24. HS24.fi. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
 

 

http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html


2007
TAMM 09 
 etusivulle!

Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2.
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen


http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html

Nettisanomat tammikuun 15. päivän tienoilla:
SUURI PRESIDENTTINUMERO! UUSIMMAT GALLUPIT TORSTAINA 13.1.2000 KOLME PÄIVÄÄ ENNEN VAALEJA! 2000 - Tasavallan presidentti Tarja Halosen uudenvuodenpuhe 1.1.2001 2001 - Astrid Lindgren 1907-2002 Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta. 2002 - Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi: 2003 - Helsingin Sanomat. Mielipide. Jyrki Virolainen, lainkäytön professori. Irak-syytteen julkistaminen arveluttavaa. 2004 - "Pieni polku metsän halki vie" Jussi Kylätasku 1941-2005. & Halu olla hyvä ja hyödyksi. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan mielestä olisi suotavaa, että puoleen vuoteen ei saisi käyttää sanaa Nato. 2005 - Presidentinvaalit 2006. Mitä tapahtui viimeisten galluppien jälkeen? 2006 - Filosofi Pertti Lindfors 80 vuotta. & Poliisi Bush pommittaa jälleen. Somalian pommitukset. 2007 - Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen". & Pääkirjoitus. Mietteitä oikeudenmukaisuudesta. 2008 - 4-tietä ohjataan väärään suuntaan Keski-Suomessa. & Rakentaako Suomi lisäydinvoimaa saksalaisille, muuttuuko suomi ydinjätteiden hautausmaaksi? 2009 -

 


 

Tiistai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

...

Lehdistökään ei selviä kunnialla, olen kerännyt kymmenkunnan lehden artikkeleita ja pääkirjoituksia. Vain ja ainoastaan yhdessä puhuttiin ydinaseista. Tätäkään en löytänyt netistä vaan paperilehdestä.

Hufvudstadsbladetin, HBL:n, 2. pääkirjoitus, kirjoittajanaan Björn Månsson, käsitteli asiaa lauantaina 2008-01-24. Lehden sain käsiini eilen tänne periferiaan. Kirjoitus päättyi seuraavasti:

...

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl för Finland också för att stanna utanför Nato.

BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24. Läs!


...
Tiistaina 2009-01-27 klo 19:36. Pertti Manninen. Nettisanomat. Pääkirjoitus-blogi. Lue!


”En annan dragkamp blev det kring frågan om nackdelar med ett medlemskap alls skulle nämnas i texten, vid sidan av de ”starka skälen” som noga räknas upp.

Dragkampen slutade i att en enda reservation gjordes: man bör ”bedöma” effekten på Finlands förvarssystem av att Natoländerna omorienterat sig från värnplikt till yrkesarméer. Och den reservationen förses i sin tur med reservationen att Finland nog även som Natomedlem självt skulle besluta om sina försvarsprinciper.

På samma sätt avfärdas ”de politiska förväntningarna” på att Finland skulle delta i Natos eller enskilda Natoländers (läs: USA:s) militära operationer med att Finland självständigt skulle fatta besluten.

Förvisso, men som vi har sett kan påtryckningen inom Nato ibland bli stor.

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl for Finland också for att stanna utanför Nato.
BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24.





Nettisanomat torstaina 2009-01-22. Kriget mot barnen. John Pilger. Aftonbladet. Kuva päivä tai pari ilmestymisen jälkeen tiistaina 2006-06-20 klo 07:44 Jyväskylässä juuri ennen junan lähtöä Helsinkiin. Pertti Manninen. Ei aiemmin julkaistu.

Nettisanomat torstaina 2009-01-22. Kriget mot barnen. John Pilger. Aftonbladet. Kuva päivä tai pari ilmestymisen jälkeen tiistaina 2006-06-20 klo 07:44 Jyväskylässä juuri ennen junan lähtöä Helsinkiin. Pertti Manninen. Ei aiemmin julkaistu.
Kriget mot barnen. John Pilger om statsterrorismen - och dess offer.
"Nu skall statsterrorism bedrivas mot de allra mest sårbara".
Aftonbladet c. 2006-06-19.
http://www.aftonbladet.se/kultur/huvudartikel/article387048.ab





 

 




Lauantai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

Alexander Stubb - Matti Vanhanen - Tarja Cronberg - Sinikka Mertala - Harri Jaskari

Pääkirjoitus. Natoon!

”Emme ole avanneet ovea, emme ole sulkeneet ovea! Ulkoministeri Alexander Stubb Ylen tv-uutisissa lauantaina 2009-01-24 klo 17:02. Ja asia oli Guantánamon vankileirin sulkemisesta johtuva vankien sijoittaminen EU-maihin.

Nato ja ydinaseet ovat sitten lähempänä,

Hallituksen mielestä asiassa on hyvät puolensa ja liittymistä kannattaa harkita.

Pääministeri Matti Vanhanen se sitten on varsinainen ajattelun valopilkku, hänen mielestään uusi sanamuoto on valittu siksi, että vanhaa haluttiin muutettavan, ettei aina olisi samaa. Nämä siis muistista, mutta kaivan lehden, HS:n esille ja otan tähän tarkan sitaatin, luotan HS:n kirjoittajaan. Jos hyvin käy löydän myös toisenkin sitaatin, Keskisuomalaisesta.

Siis:
HS:n pääuutissivulla otsikon alaosassa:
”Selonteon mukaan ”vahvoja perusteita” harkita Nato-jäsenyyttä”.

Sen alapuolella toimittaja Kari Huhta kuvan kanssa:
”Toivottavasti viimeinen turvallisuusselonteko määräsi selkeät ehdot Suomen Nato-tielle”.

(HS lauantaina 2009-01-24).

Toivotaan toivotaan, ydinaseista ei ainakaan silmiini osunut yhtään mitään.

Ja sitten on nyt uutissivulla koko sivun levyisin otsikoin, 1 palstaa vaille tosin tällä kertaa:
”Suomi harkitsee nyt ”vahvasti” Natoa”.

Alaotsikossa pienemmällä:
”Ulkoministeri Stubb: Selonteko ”vahvasti” sotilasliiton puolella”.

Kirjoitus alkaa sitten näin:

”Suomella on ”jatkossakin vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” sotilasliitto Natossa. Näin linjaa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009.
Sen mukaan puolustusvoimien ei tarvitse pelätä yllättäviä heikennyksiä ensi vuosikymmenen alussa. Venäjä ei ole entistä suurempi uhka eikä Suomea uhkaa nyt mikään sotilaallinen kriisi.
Sotilaallisten kriisien rinnalle ovat nousseet terrorismin, talouden taantuman, energiahuollon takkuilun sekä luonnonkatastrofien aiheuttamat epävakaisuudet.

Yli sadan sivun selonteon haetuin lainaus oli perjantaina kohta, jossa hallitus määrittelee Suomen suhteen Natoon.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan selonteon laatijat muuttivat Nato-ilmauksen sanamuotoa, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”, Selonteko ei anna perusteita uudelle kannalle vaalikaudella.

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan uudessa selonteossa on ”vahvoja argumentteja” Naton puolesta.
”On todellakin olemassa vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” Stubb sanoi.

”Perusteluissa on myös mainittu, miksi jäsenyyttä ei pidä harkita”, selontekoa tekemässä ollut hallituskumppani työministeri Tarja Cronberg (vihr) napautti takaisin.
Cronberg korosti, että Suomen turvallisuuspoliittinen valinta on Euroopan unioni. Myös pohjoismainen puolustusyhteistyö on Cronbergin mukaan saanut ”uutta potkua”.
Selonteko korostaa kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen merkitystä Suomelle.”

(Alkuosa kirjoituksesta ”Suomi harkitsee nyt ”vakavasti Natoa”. Helsingin Sanomat. Kotimaa Matti Mielonen. Lauantai 2009-01-24.)

Toisesta lehdestä, Keskisuomalaisesta lauantaina 2009-01-24:

Pääuutissivun alalaidassa 2-palstaisena:
”Natoon liittymisestä myönteisempi arvio”

ja uutissivulla:
”Hallitus löysi selonteossaan etuja hakea Nato-jäsenyyttä”,

alaotsikko:
”Politiikka Eduskunnan kannanotto ei ollut yhtä myönteinen".

(Keskisuomalainen. Kotimaa. Heikki Vento. Lauantai 2009-01-24. Otteita tulossa!)

Loppukommentti.

Kummassakaan kirjoituksessa ei mainittu sanallakaan mitään ydinaseista. Se asia näyttää olevan tabu.
Ehkä se siellä 100–sivuisessa muistiossa on, johon yritä löytää linkin.

HS:n tekstin perusteella: Kertomus on kuvaava ja säälittävä pääministerin kannalta:
Stubbilla on sentään kanta, ja Cronbergillakin on kanta, mutta

Suomen pääministeri höpisee sanatarkasti HS:n lainauksen mukaan selonteon Nato-tekstiä muutettiin sen tähden, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”.

Säälittävä piiloutuminen Nato-myönteiselle pääministerille, joka olisi halunnut jäädä historiaan Suomen Natoon viejänä, mutta jääkin mitä ilmeisemmin historiaan pääministerinä, joka loukkaantui naisystävänsä kirjoittelusta niin paljon, että halusi tämän taloudelliseen ahdinkoon ja siinä sivussa tuomittavaksi tämän kirjoittelusta, josta hovioikeuden päätöstä odotellaan, ja intiimejä kuvia on varastettu ja nykyinen naisystävä Sinikka Mertala on tehnyt ja sitten perunut kokoomuksen ex-puoluesihteerin Harri Jaskarin ex-naisystävän häirinnästä Ilta-Sanomien eilisen numeron mukaan.

Seuraava ”väärennetty” Nato-gallup on mielenkiintoinen. Tarkoitan ehkä oikeaakin väärennystä, mutta myös sitä. että Suomessa pimitetään ydinasedoktriini.

Suosittelisin seuraavaksi seuraavanoloista kysymystä:
”Kannatatteko Suomen liittymistä Natoon, joka merkitsee Suomen liittymistä ydinaseiden käyttäjien joukkoon, vieläpä sen first use-opin mukaisesti, että ydinaseita voitaisiin käyttää sellaisiakin maita vastaan joilla ei ole omia ydinaseita ja jotka eivät ole edes vielä tunkeutuneet mihinkään Nato-maahan.

Hiukan lyhyemmin muotoiltuna haluaisin nähdä suomalaisten Nato-kannatuksen.
Sitä ennen tämä hymypoika voisi käydä kertomassa tästä ydinaseiden käytöstä hymyyn hurmaantuneille kannattajille ja kaikille muillekin suomalaisille. Liitteenä linkkejä.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2009-01-24 klo 18:09.

Lue myös!

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!

Ulkoministeri Alexander Stubb ei osallistunut EU:n ulkoministeri-
kokoukseen ... Lue!

"... Ahtisaaren rauhanpalkinnosta, että se oli sodan palkinto."
Lue!


HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/ etusivu.html#ydinaseeton


Sunnuntaina 2009-01-18

Tarkoituksena tappaminen.

Ei Israel välitä maailman tuomiosta. Tärkeintä oli palestiinalaisten lasten ja naisten tappaminen. Suomessakin oli sodan alussa, ja ehkä vieläkin, mielipiteitä, että Hamas "kerjäsi verta nenästään". Eikö Israelin aikaisempi käytös ole mitään opettanut näille intoilijoille?

Pääkirjoitus.
Pertti Manninen sunnuntaina 2009-01-18 klo 23:44.

Lue myös!
Uusi Holocaust
Tiistai 2008-12-30. Pääkirjoitus. Lue!



http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html



2007
TAMM 09 
 etusivulle!

Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2.
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen

http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html







Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.


guardian.co.uk, Saturday 27 December 2008 19.37 GMT

News World news Israel and the Palestinian territories


Air strikes in Gaza kill 205 as Israel targets Hamas

• Israelis vow to continue attacks
• Hamas defiant as anger grows in Arab world


Toni O'Loughlin in Jerusalem, Hazem Balousha in Gaza and Toby Helm guardian.co.uk, Saturday 27 December 2008 19.37 GMT

Israel stood defiant tonight in the face of mounting international condemnation, as it vowed to continue a massive bombing offensive against key targets in the Gaza Strip that left 205 dead and 700 others injured.

As world leaders called for an immediate end to the biggest air assault on Gaza since 1967, Ehud Barak, the Israeli defence minister, insisted that the retaliation against rocket attacks by Hamas had only just begun. "It won't be easy and it won't be short," said Barak. "There is a time for calm and a time for fighting, and now the time has come to fight."
...
Hamas remained defiant. "Today we are stronger then we've ever been," said Hamas spokesman Taher Nounou. "We won't raise the white flag, we won't give anything up, we won't retreat. We call on the Arab states in the region to take a stance against this massacre and not to be satisfied with just condemnations." Fawzi Barhoum, another spokesman, called the air strikes a "holocaust" and "an act of war".

guardian.co.uk/world/2008/dec/27/israelandthepalestinians1




Kuvat: "Iltatähti" ja "Ihmisen kiitävät valot lumisella jäällä yli 10 asteen pakkasessa".
Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka-järvi sunnuntaina 2008-01-04 klo 17:03 ja 17:07. Pertti Manninen. Nettisanomat sunnnuntaina 2008-01-04. N:o 920. "Paha astuu pimeässä ulos koloistaan surmaten viattomia lapsia". Sodassa kuolleiden muistolle. Pertti Manninen.



Kuka hirttää Bushin - Vem ska hänga Bush? Läs!


Perjantai 2009-01-16. Blogi.

Edellisen edellinen: Kadonneen kirjoituksen metsästys Lue!

Edellinen:
4-tietä ohjataan väärään suuntaan Keski-Suomessa - Rakentaako Suomi lisäydinvoimaa saksalaisille? Lue!



2009-01-16 perjantai klo 14:54, parikymmentä minuuttia linkin lähtöön.

Kummallista kunniaa 2.

Tänään Keskisuomalainen kertoi, että kaupunginjohtaja Markku Andersson promovoidaan Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi.

Andersson on ollut muutaman vuoden kaupunginjohtaja ex- Pekka Kettusen sekoilujen jälkeen.

Kunniatohtoriksi vihittävällä pitäisi olla joitakin erityisiä ansioita. Tässä nyt ei tule mieleen mitään erityistä, tavanomaista kriisijohtamista, josta voi tietenkin palkita tai olla palkitsematta, mutta kovin sisäsiittoiselta palkitseminen tuntuu, nyt.

Andersson on päinvastoin ollut juonittelemassa kuntien: Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden liittymissopimuksen rikkomista, jotta tytär saisi lautakunnan puheenjohtajan paikan. Tämä ensimmäisen kauden valtuutettu onnistui siinä, kun kuntien liittymissopimusta rikottiin ja jaettiin yksi iso lautakunta häpeämättömästi kolmeksi. Katso kirjoitus aikaisemmin, liite.

Tästä päätöksestä, joka on kahden valittajan mielestä ja kuntaliiton lakimiehenkin selostuksen mukaan lainvastainen, on kaksi jyväskyläläistä valittanut hallinto-oikeuteen. Tässä voi mainita, että Keskisuomalainen kirjoitti näyttävästi vasta valtuuston päätöksen jälkeen.

Toinen erikoisuus: Pari päivää sitten saimme lukea, että valtuuston lisälistalla, siis kaupungin johtaja Anderssonin esityksestä, tuotiin esitys jolla kunnan omistamien liikelaitosten hallituspaikkoja nostettiin lähes 50 prosentilla.

Ilman julkista keskustelua, ilman että Keskisuomalainen kirjoitti asiasta mitään.

Demokraattisten menettelytapojen säälimätön hylkääminen ei sovellu kunniatohtorille. Kaupunginjohtajalle, joka alentuu tällaisten temppujen käyttöön, ja lehti sen kun ylistää
häntä ja unohtaa nämä demokratian halventamiset, tulevaisuus on mielenkiintoinen.

Otsikko viittaa siihen kun edellinenkin lurjus-kaupunginjohtaja palkittiin samalla arvolla samassa yliopistossa. Lue, linkki.

Pertti Manninen 2009-01-16 klo 15:08, pari minuuttia linkin lähtöön.


Lue myös!

Kummallista kunniaa. (2000)

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, joka ensi töikseen ajoi tiedotussihteerin pois kaupungin asunnosta muuttaakseen itse sinne ja joka ensi töikseen ilmoitti julkisesti Jyväskylän Ylioppilaslehdessä erikoisharrastuksekseen selvällä suomenkielellä olevan vittuilun ja joka sai kaupunginhallitukselta kehotuksen käyttäytyä arvokkaasti kaikissa olosuhteissa palkittiin kunniatohtorin arvolla Jyväskylän yliopiston promootiossa.
2000/08/03/kunniatohtori.htm

Lue myös!

03.08.2004. extra-tiistai
Pekka Kettunen ja potkut.
(2004)

Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen kertoo hiukan lisää. "Kettusen eroraha ja Anderssonin palkka ovat kompromissia kaikesta. Kettuselle piti antaa rahaa, että lähtee ja Anderssonille palkkaa, että tulee. Yksinkertaisesti kun sanoo, asia on näin." Seura perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.) Kalliit kaupunginjohtajat.

2004/08/03/kettunen.htm

Lue myös!

03.08.2004. extra-tiistai
Seura. Nyt. perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.). Toimittanut Kari Kallonen.

Kalliit kaupunginjohtajat.
(2004)


"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuittasi erorahana muhkean 1.5 vuoden palkan eli 2000 000 euroa. Kettusen irtisanoutuminen toi Jyväskylälle lisäkustannuksia, jotka eivät jää pelkästään kiisteltyyn erorahaan.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan Kettusen seuraajaksi valittu Lappeenrannan kaupunginjohtaja Markku Andersson asetti perusehdoksi Jyväskylään muutolle 12 000 euron kuukausipalkan. Palkanlisinä tulevat auto-, asunto- ja puhelinetu.

Andersson ansaitsee vielä jonkin aikaa Lappeenrannan pomona 9 500 euroa.

Syyskuun alussa runsaan 82 000 asukkaan Jyväskylässä työnsä aloittava Andersson kohoaa parhaiten tienaavaksi kaupunginjohtajaksi Suomessa.

- Kettusen eroraha ja Anderssonin palkka ovat kompromissia kaikesta. Kettuselle piti antaa rahaa, että hän lähtee ja Anderssonille palkkaa, että tullee. Yksinkertaisesti kun sanoo, asia on näin, toteaa Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok)."
2004/08/03/kettunen.htm

Lue myös!

nettisanomat torstaina 19.08.2004.
Jyväskylä. Pekka Kettunen teki likaisen työn - Markku Andersson nauttii hedelmistä! (2004)

suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004:
"Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä."

Anderssonille huippupalkka.

Kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymän Jyväskylän kaupungin ja kaupunginjohtaja Markku Anderssonin (kok) välisen johtajasopimuksen mukaisesti kaupunginjohtajan kokonaispalkaksi virkasuhteen alkaessa vahvistettiin 11 500 euroa kuukaudessa. Puheenjohtaja Erkki Ikosen esitys hyväksyttiin äänin 7-5.
...
- Olen jo tällä hetkellä Suomen kaupunginjohtajista kymmenen parhaimman palkatuimman joukossa. Keskeisin kysymys on se, mitä tehdään ja se tuntuu hyvältä, että Jyväskylän asioita viedään eteenpäin ...
...
Anderssonin mukaan Jyväskylän kaupungin taloudellinen tilanne on vain yksi hoidettavista asioista yhdessä Suomen velkaantuneimmista kunnista. Tulevan kuntajohtajan mukaan haasteet ovat monenlaiset eikä velka ole ainoa asia, jota ollaan hoitamassa.
...
Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä. Työsuhdeautona tulevalla kaupunginjohtajalla säilyy tälläkin hetkellä käytössä oleva Audi A6.
Luontaisetuna on matkapuhelin- ja lankapuhelinetuudet sekä tarvittava tietokoneyhteys laitteineen virka-asunnolle.
...
suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004. Anderssonille huippupalkka. Hanna Vainionpää.
2004/08/19/anderssonkettunen.htm

Lue myös!

"PÄÄKIRJOITUS-BLOGI"
2008-12-04 torstai klo 15:33
Keskisuomalainen kusettaa kansalaisia. (2008)

Tällainen otsikko on pyörinyt päässä jo useamman päivän, mutta kirjoittamiseen ei ole ollut tilaisuutta eli aikaa.

Kuntien yhdistymissopimuksella pyyhittiin persettä.

Lautakuntapaikat ja niiden johtajuudet pistivät toimeen lainvastaisen päätöksen, tietoisesti.

Kaupungin lakimies ei ole tehtäviensä tasalla.

Näistä asioista pahin on tietenkin se, että Keskisuomalaisen uusi päätoimittaja Mervola jatkaa Laatikaisen alulle panemaa kusetusta. Lehti hurskastelee ja kirjoittaa laittomuudesta näyttävästi vasta sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut, hurskastelua pahimmillaan, Kirjoitetaan ikäänkuin olisi kirjoitettu. vaikkei kirjoitettu silloin kuin olisi pitänyt kirjoittaa. Linkit.

Eilen siis päivää paria sen jälkeen kun laittomuus ja lainvoimaisen sopimuspaperin hylkääminen oli tapahtunut valtuustossa, sitten otsikoidaan ja kirjoitetaan laittomuudesta. Selostetaan kaupunkiliiton lakimiestä, joka yksiselitteisesti selittää, että yhdistymissopimuksella on lainvoima kolme vuotta. Laissa on määritelty poikkeuksia, jotka eivät mitenkään sovellu siihen, että joku lautakunta päätetään jakaa yhdistymissopimuksen vastaisesti.

Todellisuudessa kaupungin johtaja tytär Henna-Riikka Andersson, kok, professori Kimmo Suomi, sdp ja tässä nimeltä mainitsettomat muut saavat lautakunnan puheenjohtajan paikan tämän perseellä pyyhkimisen jälkeen, Mielessä oli kirjoittaa puheenjohtaja Henna-Riikka Andersson (lspp) liittymissopimusta perseellään pyyhkinyt.
...

2008/12/05/etusivu.html


2009-01-16 klo 17:45. Blogi.
Peurunka kahvilla ja porkkanapiirakan palalla, josta viimeinen muru putosi lattialle.

Pari päivää sitten oli Keskisuomalaisessa kirjoitus, jossa asianomistajat, nimet myöhemmin,

kehuivat, että Keski-Suomen matkailu ja sen luvut ovat seuranneet muiden alueiden kehitystä.

Vertailu on tietenkin vaikeaa ja ilmeisesti aineistoista saadaan aina mieluisia tuloksia jos tietoisesti valitaan sopivasti vuosia ja tarkastelukriteereitä.

Kun nyt kuitenkin jotain asiasta tiedän ja käytettävissäni on erilaista ei-tarkoituksenmukaista aineistoa, selostan sitä hiukan ja julkaisen liitteessä myös jonkin kaavionkin.

Väliotsikko:
Matkailun kehittyminen 2000-luvulla Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa sekä kaupungeissa: Jyväskylä, Kuopio, Joensuu, Turku, Tampere, Oulu ja Rovaniemi.

Selostan muistini mukaan, aineisto ei ole mukana. Kaikilla kriteereillä mitattuna Keski-Suomi ja Jyväskylä eivät ole pysyneet näiden vertailualueiden vauhdissa vaan ovat yleensä hännänhuippuja, ihan selvästi. vain käyttöasteessa on hyviä tuloksia, mikä sekin johtuu kapasiteetin huomattavasta pienenemisestä.

Tuloksissa on monenmoisia muitakin trendejä, esimerkiksi seuraavanlainen yksityiskohta:

esimerkiksi Jyväskylän yöpymiset muissa majoitusliikkeissä kuin hotelleissa on pudonnut kahtena viimeisenä vertailuvuonna (2006, 2007) nollaan!

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Vaikka viranpuolesta ja viran säilyttääkseen pitää olla positiivinen, niin suoranaisten satujen kertominen ei ole kunniaksi ja asettaa kyseenalaiseksi koko matkailukonsulttien ja virkailijoiden toiminnan. Perkaamiseen olisi ilmeisesti aihetta mutta nämä Jyväskylän organisaatiot ovat niin kietoutuneet toisiinsa, ettei mitään ole odotettavissa.

Keskisuomalainen jatkaa Mervolan johdolla Laatikaisen viitoittamalla tiellä, mitään poikkipuolista näistä toisiinsa kietoutuneista organisaatiosta ei saa tuoda esille. Lehti jolla olisi hyvinkin resursseja selvittää näitäkin asioita ei halua sohaista ampiaispesää ja -pesiä. Kansa kuitenkin kaiken lystin maksaa.

Itse asiassa ilmoitustulot ovat lehdelle pyhiä, onhan sen mania.

Vuoden ensimmäisessä numerossa uuden vuoden päivänä Jyväskylän energia toivotti Keskisuomalaisen kassalle hyvää ja onnellista uutta vuotta koko etusivun ilmoituksella, jonka tietenkin Jyväskylän sähkön käyttäjät maksoivat.


"Keskisuomalaista energiaa Keskisuomalaisessa uudenvuoden päivänä 2009-01-01". Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2009-01-18 klo 15:29. Kuva lisätty kirjoitukseen kuvan ottopäivänä.


En voi olla palaamatta siihen, että tällä mani-ilmoittelulla Keskisuomalainen on ostettu hiljaiseksi, poikkipuolista sanaa ei kirjoitettu siitä, että tämänkin organisaation, Jyväskylän energian, hallituspaikkojen lukumäärää nostettiin 50 prosentilla, jotta näille jee jee miehille ja naisille saataisiin lisää kokouspalkkioita.

Niin, tämän toi siis kunniatohtoriksi promovoitava kaupunginjohtaja Markku Andersson lisälistalla valtuustoon.

Asiasta ei käyty siis minkäänlaista keskustelua pienen piirin ulkopuolella tai kansalaiskeskustelua muutenkaan. ja Keskisuomalainen oli siis hiljaa odottaen taas jotain laskiaisriehan kokosivumainosta.

Eihän tietenkään vain Andersson ole yksinään konna, koplan muodostavat puolueet kokoomus, keskusta, sdp, vihreät ja kristilliset, jotka on ostettu mukaan kaupunginhallituspaikalla. Lue aikaisempi selostus. Liite.

Kirjoitus tässä nyt rönsyili, mutta matkailuasiasta on siis erillinen kirjoitus, jossa on joitakin kaavioita mukana. Tulossa liite.

Tässä on nyt vartti aikaa linkin lähtöön, menen lehtiaulan kautta ja tarraan johonkin eksoottiseen.

Pertti Manninen perjantaina 2009-01-16 klo18:16 raukeanoloisena kunnon uiskentelun ja kylvettelyn jälkeen.

  Perjantai 2009-01-16. Blogi.

 


Saksa: "Hyökkäys on selvästi ja ainoastaan Hamasin syytä." Lue!

 


Kuvia.

Maailmanpolitiikkaa ihmettelevä kissanpentu tai oikeastaan pöydältä poistumiskomentoa odottava.

Kuva sunnuntaina 2008-12-21 Pertti Manninen.

"Sotaretken unohdetut veteraanit.
Irakin sota. Useat Yhdysvaltalaiset veteraanit odottavat sotavammakorvauksiaan jopa kaksi vuotta Tässä ajassa ehtivät monet työkyvyttömät velkaantua pahoin."
Keskisuomalainen. Ulkomaat. Mika Horelli. Sunnuntai 2008-12-21. Isonna kuva!


Aikaisempia Mika Horellin raportteja mm.

Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. -
Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille.
Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.
2004/03/25/etusivu.htm

Kuva: TS/Mika Horelli
Bakerin komitean raportti tarjoaa George W. Bushille ulospääsyä kiusalliseksi muodostuneesta Irakin sotaretkestä.

2006/12/05/irakpaakirjoituksia.html
#yhdysvallat

Keskisuomalainen. Ulkomaat.
Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.

Mika Horelli. New York. Keskiviikko 2007-01-10.
2007/01/11/bushpommittaa.html#isku

Nettisanomat maanantaina 2008-12-22.


"Viimeinen ilta".


"Viimeinen ilta".
Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:13.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger "nauroi räkäisesti" kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Nettisanomat. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.

Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!

Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12.

"Sininen hetki".


"Sininen hetki". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:24.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.
Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.
Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.
Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.
Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.
Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".
Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.
Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).
HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. 
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton


HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen.

I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato.
En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen.
Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas.

I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato.
Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig.

Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den.
Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin.
I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa.
Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt.

Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera


1984

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.
Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.
De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.
Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.
Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli 

http://www.nettisanomat.fi/2002/10/24/forstasidan.htm

"Uskolliset".


"Uskolliset". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:12.




Arkistosta:

Nettisanomat 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.

11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.

Arkistosta.

Arkistosta:


Extra!

Nettisanomien sivu marraskuulta 1999:
Pankinomistajien tuki. 

Mm. Tahallinen hämäys keskustelussa 1:
Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!

Tahallinen hämäys keskustelussa 2:
Pankinjohtaja Pertti Voutilaisen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista! Tähän lankaan menivät liian monet, ministeriä myöten!
Sivu marraskuulta 1999.
  


Arkistosta:


Extra!

Nettisanomien sivu toukokuulta 2000: 

Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.


Piispa Wille Riekkisen ja professori Timo Veijolan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: "Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän".

"...ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua."

"Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi."

"Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään."

"... millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus."
"Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin..."

"...suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon."

"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"

Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Mielipidekirjoitus toukokuussa 2000. 
Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.

  



Karmeat vuokrankorotukset  Lue!
Vuokrannousu sai itkemään  Lue! 
VUOKRANTARKISTUSILMOITUS & Laskelman pohjana on käytetty korotusprosentit  Lue!

       


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07- Vem ska hänga Bush? 

"Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran.

Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen – vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush?

Slavoj Zizek.
Torstain 2007-01-04 Aftonbladet R-kioskista klo 15.55. Vem ska hänga Bush? 

      
   
   
Sanat & Merkitys

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, jossa mediaa edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille.
Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa."
Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24

Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."

Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa."
Nettisanomat 2004/05/20

Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä.
Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien!
Nettisanomat 2006/11/11


   


"Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa"

Varis koivunlatvassa pilvien hetken rakoillessa. Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Torstaina 2008-11-13 klo 13:07.
 


"Tuomariston puheenjohtaja Jorma Panula oli perusteluissaan tyylilleen uskollinen:
Miksi Nieminen voitti?
- Siksi kun se oli paras.
No voisiko sitä edes vähän avata?
- Musikaalinen ja saatanan selvää meininkiä."


Jyväskylän kitarakilpailun voitti Juuso Nieminen ja tunnelmia kyseli toimittaja Petri Kaukosuo. Keskisuomalainen torstaina 2008-11-06.

  
 

 
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Laajenna!
 


Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?


Obama: Suomi Natoon? (Etusivu).
Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4)

"Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Barbara Barret ei koskaan unohda hetkeä, kun hän istui Barack Obaman ja tämän vetämän ulkoasiain valiokunnan Pohjois-Euroopan asioista vastaavan jaoksen kuultavana Washingtonissa. Kun Barrett nimitettiin Suomeen suurlähettilääksi alkuvuodesta, hän joutui normaalikäytännön mukaisesti valiokunnan haastatteluun. Tuolloin senaatin ulkoasiainvaliokuntaa johti tuleva varapresidentti Joe Biden ja sen Pohjois-Euroopan asioita puolestaan senaattori Barack Obama.

- Hän halusi tietää mielipiteeni siitä, mitkä asiat ovat mielestäni tärkeitä asioita uudessa asemamaassani. Ja yksi hänen kysymyksistään oli se, liittyykö Suomi Natoon.
- Vastasin hänelle, että suomalaiset päättävät asiasta itse, Barbara Barret muistelee tapaamistaan valiokunnan jäsenten ja sen puheenjohtajan senaattori Obaman kanssa."

Obama: Suomi Natoon? Ilta-Sanomat. USA:n vaalit. Rita Tainio. Torstaina 2008-11-06.
Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Tapio Sadeoja ja päätoimittaja Reijo Ruokanen.


Arkistosta:

Nettisanomat 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.

11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.




"This note was a promise that all men, yes black men as well as white men, would be guaranteed the inalienable rights of life, liberty, and the pursuit of happiness."
 "I have  a Dream"
Martin Luther King 1963.
 


Mikä on SDP:n ex-kansanedustaja Jouni Backmanin rooli äänestysskandaalissa?

Tässä vain kysymys. Pudottuaan eduskunnasta entinen ministeri ja kansanedustaja Jouni Backman sai suojatyöpaikan juuri täältä Tietoenatorista jonkinlaisena yhteiskuntasuhteiden johtajana valtioon ja kuntiin päin. Tuntuisi, siis tuntuisi, siltä, että tämä sotku: yli kahdensadan äänestäjän epäonnistuminen äänensä antamisessa tässä sähköisessä äänestyskokeilussa, on tapahtunut juuri hänen osastonsa vastuulla. Lisää skandaalista ihan varmasti.
Pertti Manninen keskiviikkona 2008-10-29. Tulossa!



guardian.co.uk, Tuesday October 28 2008

79th Anniversary of the Wall Street Crash
Gallery (12 pictures)
This week marks the 79th anniversary of Black Monday and Tuesday - October 28 and 29, 1929 - when the Wall Street Crash gathered pace

The Great Depression compared with today (8 pictures)
With the current financial and economic crisis in the United States, many people are asking whether this is history repeating itself

Archive: Financial meltdowns of the past (10 pictures)
Many commentators have drawn parallels between today's market turmoil and the Wall Street crash of 1929. But every financial crisis has its own special characteristics. Here we publish original reports from the Guardian archive about financial meltdowns of the past to see if history can provide any guide to what may lie ahead

 



Sanat & Merkitys

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, jossa mediaa edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2008/04/24

Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.

Pääkirjoitus. Nettisanomat 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."

Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa."
Nettisanomat 2004/05/20

Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä.
Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien!

Nettisanomat 2006/11/11



Sanat & Merkitys (2002)
30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa

Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen

30. toukokuuta 2002. nettisanomat.com

 



Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen


 





"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

 

Nettisanomat. Tiistai 2009-04-07 - N:o 962 - Fortum puolessa tunnissa eli "Katso miten piiri pyörii".
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2009-04-07, nettiin 2009-04-07, linkkejä 2009-04-07.
2009/04/07 - Nettisanomat - Fortum puolessa tunnissa eli "Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii". - Kuva. Matti naisten ympäröimänä. Vanhasen kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. - Pääministeri Matti Vanhanen. Kuva. Kesäterassi. - Ahneet ja röyhkeät. Fortumin psykopaatit erotettava presidentin suojeluksesta huolimatta! Carola Teir-Lehtinen lähti ajoissa miljoonat eurot taskussaan. Kirjoitus vuodelta 2006 pätee yhä! - Mikael Lilius -Hattu vaarassa. Kansalaiskeräys kaupunginjohtaja Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille. Jyväskylän talous kuralla. - Arkisto: Funkis-huotoaseman purku. Pekka Kettunen. - Arkistojen aarteita: Matti Vanhanen perustelee varallisuusveron poistoa, Guantanamon vankileiriä ja Viro-kirjoitustaan (nuoruudella) ohjelmassa: Vaalit 2006. Yle TV1.- Numeropeliä: 69. Pääkirjoitus. Matti Vanhanen ja uusi yh sekä kihlaus. 7 päivää, Seiska. Sirkka Mertala. Tekstiviestit ja sähköpostit iloisesti sekaisin. Pääkirjoitus. Turhan tylyä. - Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939 - Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes. - Lennart Meri - Georg Meri - Eesti Ekspress 2009-03-19. - Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. - Kuvat: Sauvatytöt - Jäämies & Sallitun riskinoton rajat - Pyöräpojat. Viikon kuvia (2009/viikko 12). Står på fel sida om historien - Fallskärm, 5 miljoner - Girigheten - en dödssynd. Aftonbladet Onsdag 2009-03-18. - Koivisto ei kadu Viro-lausuntojaan. - Koivisto: Suomi kumartaa länteen. - Koivisto ei halua Suomea Natoon. - Muistolle. Ville Pakarinen 1924-2009.- Kuva. MIG koululaisen kuvittelemin värein. Sofi Oksanen ihmettelee Matti Vanhasen sanoja. Pääkirjoitus. Baltic Star. Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star - 400 kepposen viimeinen kuva, FIN - Anssi Koivuranta on voittanut maailman cupin - Vertavuotava mopopoika saa ensiapua palomiehiltä - Lehdestä hypännyt kissa? - Francois Truffaut - Touko Aalto - Liikekuva: Vihdoinkin ykspyöränen. - Kuva: Ilkka Kanerva ja salaperäinen nainen aurinkolaseissaan Torinon EM-hallikisojen katsomossa. - Kuva: Johan Wissmam - Euroopan mestari 400:lla. - Bisquit. Nietosten tonava. - Matti Vanhanen - Åken kova lähtö. Ilta-Sanomat. Åke Lindman - Matti Vanhanen, agentti. Pääkirjoitus. - Kuvat. Avaruuden ikkuna - Voittajan seppele on pudonnut - Talvipyöräilyä - Linnut pikkupakkasessa - Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, sylttytehdas, Vanhuusekäke, Ikä 65 vuotta. - 4 päivän "Päivän kuvat". Kesä talven keskellä - JA, JA, JA, JAA! - Luminen siirtolohkare - Minä, kissa ja Michael Moore. - Victoria, Daniel, Aftonbkadet - Veikko Palolahden muiston 1. vuosipäivänä. Kuvat: Haaste. Vapaus. Iltatähti. - Veikko Palolahti (1941 -2008) - Kullervo Nieminen, Pertti Manninen - Lex Nokia. Tuija Brax puolustaa. - Nils Torvalds - Matti Vanhanen - Tero Hinkkanen - Kuvia: Talutuksia. Suomalainen kuva. - Pääkirjoitus. Kuin kaksi marjaa - "Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä." Savon Sanomat. Kotimaa. - Kuva. "Hovimiehet". Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu-kävelykatu, Hoviraitin suu. - Kuva. "Onpas mauton rakennus!" S-Market. Laukaa. Keski-Suomi. - Kuva. Kouluun jäävät kantavat abeja penkkariajeluautoihin. - Keski-Suomi. Laukaa. Laukaan lukio. - - Myönteistä huomiota Suomelle. Lea Launokari - Ahtisaari-Nobel - Nokia sulkee Jyväskylän yksikön. Äänekoskelta siirron historiaa. - Kuvia. - Lapsilisän arvo romahtanut - Ruususelle sakkotuomio kohukirjasta - Vanhanen sai haluamansa päätöksen - Etukeno aikoo valittaa tuomiosta - Pääministerin morsian - Susan Ruusunen - pääministeri - Matti Vanhanen - kustantaja - Kari Ojala - Hovioikeuden päätös - Linkki Jyrki Virolainen Blogi - Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös - Nettisanomat - lehti - Jarmo Kivistö - kihlakunnan vouti - Pertti Manninen - päätoimittaja - xxxxx xxxxxxx - asianajaja, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky - Suomi – Oikeusvaltio? - Lex Nokia. - Laman varjolla. Pääkirjoitukset. - Matti Vanhanen. Tuija Brax - Suvi Lindén - Eero Heinäluoma - Jutta Urpilainen - Paavo Lipponen - Sähköinen vaali - äänestys - Kuvia Suomessa. - HBL, BJÖRN MÅNSSON mainitsee ydinaseet ainoana pääkirjoittajana - Tekstit - Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Helkingin Sanomat lauantaina 2009-01-24. HS24.fi - Natooptionen kräver en katekes. BJÖRN MÅNSSON.” HBL 2009-01-24 - Natoon! Pääkirjoitus. - Kuvia Suomessa. Matkalla pohjoiseen. - Året var 1957. "Förbjud atomvapnen" Kuva. - turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009 - Alexander Stubb - Matti Vanhanen - Tarja Cronberg - Sirkka Mertala - Harri Jaskari - Guantánamon vankileiri - Kari Huhta - Janne Virkkunen - sotilasliitto Nato - turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009 - Euroopan unioni - pohjoismainen puolustusyhteistyö - kansainväliset yhteistyöjärjestöt - Eduskunta - Aftonbladet 2006. Statsterrorismen. Kriget mot barnen. - - John Pilger om statsterrorismen - och dess offer. - Tarkoituksena tappaminen. - Keski-Suomen matkailun vertailua 6 maakuntaan. - Matkailun perusta on luotu. Keskisuomalainen. - Anne Repo - Leo Potkonen - Kummallista kunniaa 2. Markku Andersson - Keski-Suomen matkailu. Vertailu. Väärää ja oikeaa tietoa..- Kuvat: "Iltatähti" ja "Ihmisen kiitävät valot... - Nettisanomat tiistaina 07.04.2009 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - Luettelo - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat

 



Sivun alkuun!

Näin se menee:
Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupaan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin.


nettisanomat Torstai 2009-02-12 (N:o 958) ... torstaina tupaan kannettiin ...

Kouluun jäävät kantavat abeja penkkariajeluautoihin.

Kouluun jäävät kantavat abeja penkkariajeluautoihin. Keski-Suomi. Laukaa. Laukaan lukio. Torstai 2009-02-12 klo 11:38. Kuva: Pertti Manninen. Suurenna!
Lisää kuvia tulossa!



"Hovimiehet"


"Hovimiehet". Keskiviikko
2009-02-18 klo 17:07. Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu-kävelykatu, Hoviraitin suu. Isonna!





Nettisanomat torstai 2009-03-19. Minna Canthin ja tasa-arvon päivä.


Lippu tuulessa ja lasissa. - Ohjeita Vanhaselle. Kuvat tänään torstaina 2009-03-19. Laukaa. Peurunka ja Keskusta. Pertti Manninen.
 

Lippu tuulessa ja lasissa. -
Ohjeita Vanhaselle. Kuvat tänään torstaina 2009-03-19. Laukaa. Peurunka ja Keskusta. Pertti Manninen. Isonna!
PÄIVÄN MEILI Pääministeri Matti Vanhanen Valtioneuvosto

VS: TURHAA SUOMETTUMISTA


Sofi Oksanen kaivoi
esiin pöyristyttävän kolumninne Suomenmaasta Etykin 10-vuotisjuhkan aikaan 1985. Leimasitte Viron vapautta ajaneet pakolaiset rettelöitsijöiksi. Joukossa saattoi olla esim. presidentti Hendrik Ilves. Heimokansan kohtalo oli Teille vain Neuvostoliiton sisäinen asia. Sitä ei saanut puolella sanallakaan arvostella. Realiteetit edellyttivät toki yhtä ja toista. Ei silti ollut mitään pakkoa toistella NKP:n propagandateeseja. Olisitte voinut edes vaieta. Selittelette, ettette ollut kansanedustaja. Olitte silti jo näkyvä poliitikko. Valtio-opin professorin perheessä lienee tosiasiakin kerrottu. Voisitte pyytää anteeksi turhaa suomettumistanne. [email protected]
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Iltalehti, jonka vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä lähetti pääministeri Matti Vanhaselle meilin ihan aiheesta. Masentavaa meilissä on kuitenkin se, että Vanhasen olisi mieluummin pitänyt vaieta. Vanhasella niinkuin kaikilla muillakin on oikeutensa mielipiteeseensä ja sen esille tuominen on arvostettavaa. olkoonkin se kuinka vastenmielinen jo ehkä silloin ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna. Historia tulee kyllä löytämään tässä asiassa varsinaisen pääkonnan, presidentti Mauno Koiviston, jonka Mihail Gorbatsovin nuoleskelu oli omissa sfääreissään. Vaikka Viron presidentti Lennart Meri oli tästä oikeasti katkera, niin sivistyneenä diplomaattina ei nostanut siitä haloota häneltä asiaa kysyttäessä. Pääministeri Matti Vanhasen suoranainen valehtelu on sitä Ikea-luokkaa, kun hän väittää, että ei muista kyseistä kirjoitusta. Kyllä se nostettiin esille jo viime presidentinvaalien yhteydessä ja sitä häneltä televisiotentissä kysyttiin. Huonoksi on sitten muisti mennyt muutamassa vuodessa. Tämän televisiotentin perusteella Nettisanomat löysi kyseisen tekstin ja julkaisi sen jo heti joulukuussa 2005 nimellä "Baltic Star". Torstaina 2009-03-19 Pertti Manninen. Nettisanomat. Baltic Star. Lue!


Nettisanomat. Torstai 2009-03-26.
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939. Eesti Ekspress 2009-03-19.

Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes - 19 märts 2009 - www.ekspress.ee
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939.
Lennart Meren isä Georg yritti lähettää omat lapsensa ulkomaille maanpakoon pelastaakseen heidät tulevasta kyydittämisestä. Tarmo Vahter teki tämän hämmästyttävän löydön arkistosta.
Eesti Ekspress 2009-03-19
. Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes.
Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 2009-03-25 klo 10:10. Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Hesburger.


Nettisanomat. Maanantai 2009-04-06.
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
"Matti naisten ympäröimänä, ainakin lehtitelineessä". Tänään maanantaina 2009-04-06.
Kuva: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Kylpylä-hotelli Peurunka. Puoti. Maanantai 2009-04-06 klo klo 13:47. Isonna!
Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!

 

Sivun alkuun!

Restaurointi 1. Vuodet 2008 ja 2009. Linkit tarkistettu toimiviksi, puuttuvat kuvat palautettu, "Nettisanomat-Arsedel-Midnight Sun Restaurant"- banneri poistettu. 2011-09-15 alkaen ja 2011-09-18 päättyen.

 

2012-05-12: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 


Kuvaviikko-sivuston rinnakkaissivustona nettiin keskiviikkona 2014-06-25.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)